Laulettuja sanoja

Aloitimme Hannun kanssa improvisoidun musiikillisen yhteistyön lukioaikojen Kuopiossa, jossa innostuimme bluesista, undergroundista, vapaasta jazzista, uudesta suomalaisesta lyriikasta ja happeningeista. Ensimmäinen yhteinen hetkessä improvisoitu sanoitus lienee Hannun Jarmon bändin harjoituksessa esittämä uutisblues 1970-luvun loppupuolelta.

Musiikin yhdessä tekemisemme alkoi toden teolla 1980-luvulla, jolloin molemmat opiskelimme yliopistossa – Hannu Joensuussa ja Jarmo Jyväskylässä. Akateemisen nuoren kehittyminen näkyi luovana toimintana, jota helpotti äänitysteknologian kehittyminen ja halpeneminen opiskelijan kukkarolle sopivaksi. Soittamista harrastettiin useiden kavereiden kanssa, mutta biisien ja varsinkin sanoitusten tekeminen säilyi Hannun ja Jarmon omana alueena. Tämä vahvistui Keijo Virtasen tultua mukaan kuvioihin.

Päätimme tuossa loppuvuodesta koota improvisoituja sanoituksiamme kirjaksi asti ja saimme sen julki vuoden 2025 alkupuolella. Paperilla luettuna sanat saivat aivan uuden elämän. Ja toimivat myös joko ääneen tai omassa mielessä luettuina.

 

Lauletut sanat kirjan kansi.

 

Kirjaa voi tilata ja lukea otteita sen sisällöstä täältä: https://kirjakauppa.bod.fi/lauletut-sanat-hannu-pelkonen-9789528095590. Tässä maistiaisiksi muutama sanoitus musiikin kanssa. Ensiksi Hannun mainio rap Miehen puhetta:

 Ja lopuksi minun laulamani Puu antaa voimaa:

Kheta Hotem - Shaman Jazz

Korona-aika tappoi keikkailun ja niinpä on ollut aikaa kaivella arkistoja. Ja sieltähän löytyy kaikenlaista. Kheta Hotemilta löysin Hannun luona tehdyn ja yhtyeen peruskokoonpanolla soitetun livesetin Shaman Jazz, josta tehtiin Ikuisuuden Timon kanssa kasetillinen kuunneltavaa.

Korona-aikana on ollut aikaa myös maalailla, joten kansikuvaan löytyi setin henkeen sopiva maalaukseni KalloWeen:

 

Äänitettä löytyy Ikuisuudelta - nauttikaa: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/shaman-jazz

Samoilta huudeilta löytyy Keijo & Jarmo uusintapainos mainiosta Along the sun and the rain -äänitteestä: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/along-the-sun-and-the-rain

 

 

HOTA heräsi henkiin

Soiteltiin pitkästä aikaa Hannun ja Anssin kanssa jälkimmäisen mökillä kesäjamit heinäkuussa 2020. Ja koska meno oli mainiota, niin mausteeksi ensimmäinen pala kunnon free tööttäystä foneilla. Kannattaa kuunnella kunnon äänentoistolla. 

 

Tekaisin enemmän hip hop -tyyppisen pätkän samoista sessioista: Vanha kela. 

HOTA: Puu antaa voimaa

Pelkosen Hannun kanssa soiteltiin tämä biisi muistaakseni vuonna 2012. Se on siitä alkaen pyörinyt päässäni ja vaatinut videota taustakseen.
Tänä juhannuksena se sitten sai kuvansa Juntusrannan juhannusyössä.

Joko joku on kuullut - kasetteja tulee ja kasetteja menee

Soiteltiin Hannun ja Keijon kanssa rytmiblueseja viime vuoden lopulla Teurastamon harjoituskämpällä. Setti meni perinteisesti: Keijolla oli sanoja valmiina ja meillä musiikkia mukana. Kun sessio onnistui soitannoltaan ja tunnelmaltaan, saatiin Ikuisuuden äijät taas kiinnostumaan kasetin julkaisemisesta. Se tuli pari viikkoa sitten ulos nimella Joko joku on kuullut ja niitä voi käydä ostelemasssa tästä linkistä. Keijo teki kasettiin mainion kansikuvan:

Vakka-Suomen Rytmi-Kuninkaat: Joko joku on kuullut

Maistiaisiksi kasetilta Missä hajonneen laulun kerään:


Myös aikaisempi äänitteitä on laitettu uudelleen jakeluun. Ikuisuuden Bandcampista löytyy mainio Kheta Hotemin: Bowl Ceremony CD streamina:

Kheta Hotem: Bowl Ceremony

Ja linnaea et mimosa teki uudelleenjulkaisuna kasettiversion Keijo & Jarmon mainiosta blues levystä Talkin' bout death past gone:

Keijo & Jarmon: Talkin' bout death past gone

Kevät keikkuen eikun keikkaillen tulevi

Talvi meni taas töitä tehdessä. Muutama pistokeikka oli, mutta ei mitään merkittävämpää. Toukokuun lopulla meno kiihtyi, kun ensin herätimme The Teräshyllyn uinumasta Varastokirjaston seminaarin. Sitten suuntasin Jyväskylään, jossa Vakka-Suomen rytmikuninkaat teki keikan Kansalaiset - Folkborgare pihafestariin kokoonpanolla Keijo, Tero, minä, Alex ja Hannu.

Bluesin soitoksihan se meni. Keijon biiseillä mentiin tällä kertaa. Tässä pari näytettä - ensin Keijon Sininen talo:



Ja seuraavaksi Numbers numbers ja Viimeinen vaunu (minun lempibiisejäni):


Ja keikasta tuntui pitävän ainakin paikallisen sanomalehden toimittaja:

Ja nyt kohti kesää ja kesän keikkoja!

Vakka-Suomen rytmikuninkaat Folklandiassa 2015

Hannun kanssa päätettiin viime vuoden alkupuolella, että meidän pitää päästä keikalle Folklandiaan. Kun järjestäjät ystävällisesti vastasivat "kyllä" pyyntöömme, niin aloimme miettiä settiä kasaan. Koska laivalla oli runsaasti esiintyjiä, niin saimme puolen tunnin setillemme tilan Sea Pubiin. Se helpotti biisilistan tekoa. Kun Tero suostui tulemaan mukaan, niin suunnitelma oli selvä: miehistä örinää ja kurkkulaulettua gospelia.

Harjoiteltiin pari kertaa Hannun luona ja listalle tulivat tällä kertaa neljä gospelia, joista Hannu veti yhden ja minä kolme. Sen lisäksi Tero örisi intron ja improvisoidun bluesin. Joka biisissä tarkoituksena oli vielä laulaa vuorolaulua mahdollisimman polyrytmisesti samanistisen tunnelman luomiseksi ja sehän toimi hyvin lavalla.

Hain Hannun perjantaina kyytiin ja ajeltiin satamaan, josta laivalle hyttiytymään. Katsottiin vielä kerran ohjelma kasaan hytiissä - muutkin tuntuivat harjoittelevan settejään - ja mentiin sitten lavalle. Soittaminen oli helppoa, kun paikalla oli ammattimiksaajat. Kerrankin ei tarvinnut itse huolehti muusta kuin esiintymisestä.

Yleisö pällisteli ensin ihmeissään meidän menoamme, mutta sitten jää suli ja meno oli hurjaa. Paras kommentti oli lopussa paikalle tulleelta toimittajalta: "Kaikenlaista minä olen eläessäni kuullut, mutta en koskaan tällaista!"

Juntusen Arja videoi malliksi kolme videonpätkää. Ensimmäisessä Tero avaa setin ja lämmittää yleisön:


Toisessa pätkässä esitämme "Swing low, sweet charriotin" omana sovituksenamme:


Ja kolmannessa pätkässä saarna kiihtyy loppukliimaksiin "Join' dat hebbenly bandin" tahdissa ja yleisö on lopullisesti myyty:


Keikka ja festivaali oli mukava kokemus!

Egmond etenee ja Yamaha saa uuden elämän

Kerroin aikaisemmin Egmond-basson tarinan ja lupasin pitää teidät ajan tasalla kunnostuksen etenemisestä. 

Nyt Egmondin kaula ja body on puhdistettu, ja olen tehnyt puuttuvien osien tilalle uutta. Koska halusin säilyttää alkuperäiset virityskoneistot, niin jouduin tekemään yhteen koneeseen uuden rattaan ja uuden akselin. Akseli syntyi työkaluteräksestä sorvaamalla ja rattaan tein pronssivaluna: käytin olemassa olevaa ratasta mallina tehdessäni kumimuotin, täytin muotin valuvahalla ja sillä tein kipsimuotin, johon sitten valoin pronssia. Ainoa ongelma oli se, että valuvaha kutistuu noin 5 prosenttia, eli 20-millisestä rattaasta tuli valussa 19-millinen. Tutkin kuitenkin virityskoneiston tilannetta ja huomasin, että 19-millisen rattaan käyttö ei ole ongelmallista, koska viritysnupin akselia voi siirtää sen verran, että ratas toimii. Vielä täytyisi kehitellä puuttuvan viritysnupin paikalle valkoinen muovinuppi…

Kaivelin netistä kuvia siitä, millainen oli Lucky 7 –kitaran irtomikrofoni ja pleksi, ja valmistelin vastaavanlaisen kelluvan pleksin, johon on kiinnitetty Hofner-tyylinen basson mikki. Volume-potikka vielä, ja mikki/pleksi on valmis asennettavaksi.

Sitten toiseen asiaan. Keijo soitti minulle syksyllä ja kysyi, saisinko herätettyä henkiin vanhan akustisen Yamahan. Kuulemma kitaran kaula ja talla ovat hyväkuntoiset. Tästä päätellen lupasin, että kyllä soittimen kuntoon saa. Keijo ajoikin samana päivän luokseni ja toi viallisen kitaran minulle ja tosiaan: kaula ja talla olivat hyväkuntoiset. Tosin muusta kitarasta ei ollut jäljellä käytännössä mitään. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa. 

 

No, otin homman haasteena. Minulla oli yksi akustinen koppa ilman kaulaa, joten yhdistin Keijon tuoman kaulan tuohon koppaan. Rakensin koirankuppiresonaattorin ja aion vielä tehdä soittimeen aktiivitallan: esivahvistimelle on jo aukko. Hyvä tästä vielä tulee… tai ainakin persoonallinen…

Tästä alkaa seikkailu

Kerroin jo aiemmin, että sain Siekkelin Leolta vanhan Egmond-basson. Tänään aloitin vehkeen kunnostuksen.

Moni (vanhempi) lukija muistaa varmaan viikkolehtien pikkuilmoitukset, joissa mainostettiin helppoa kitaransoiton opetusta: asiakas tilasi kirjekurssin ja osti samalla Lucky 7 –kitaran. Tuo Lucky 7 oli juuri Egmondin tuotantoa ja varmaan tunnetuin ja myydyin Egmondin vehkeistä. Lucky 7 oli akustinen sähkökitara, jossa mikki ja säätimet olivat kiiinni eräänlaisessa muovisessa, valkoisessa plektrasuojassa, joten kitaran kanteen ei ollut tehty reikiä elektroniikkaan varten. Egmond harrasti samaa tekniikkaa myös monien muiden soittimiensa kanssa, joista yksi on tämä basso. Tehdas seurasi aikaansa: kun rokkimiehet alkoivat harrastaa lankkukitaroita, alkoi Egmondkin valmistaa Solid 7 –mallia. Ihan lankku se ei ollut vaan pikemminkin koottu vanerista siten, että sisällä oli ontto tila. Kaikuaukkoja bodyssa ei kuitenkaan ollut, eli kyseessä on kuta kuinkin ”neljännesakustinen” body. 

Egmondin tuotanto näytti -60-luvulla olleen hurjaa, ja siksi varmaan myös soittimet oli suunniteltu sellaisiksi, että niiden valmistaminen oli nopeaa. Kaulaa ei upotettu bodyyn lainkaan, aukkoja ei tehty jne.  Halpojen Egmondien hinta olikin kymmenesosa Fendereiden hinnasta. Malliston yläpään tuotteet olivat kuitenkin laatuvehkeitä. Egmond-tehdas meni konkurssiin vuonna 1983. Ehkä kuuluisimmat Egmondin soittajat olivat George Harrison, joka soitti Egmondin akustisella kitaralla teini-iässä, ja Paul McCartney, joka pompotteli Egmondin bassolla ennen kuin eksyi Hampurissa Siwaan ja osti Hofnerin. Lisää tietoa tältä sivustolta: http://www.egmond.se/egmond_se_History.html

Minun bassostani löytyy hyvin vähän tietoa. Body on kyllä Solid 7, mutta useimmissa kuvissa bassoissa on 2L+2R –virityskoneisto. Onnistuin kuitenkin löytämään yhden kuvan, joka voisi kuvata bassoani. Kyseessä on myös Solid 7-tyyppinen body, mutta soitinta myytiin nimellä Flash. Tarkempi tyyppimerkintä on 2 EBS 1 noin vuodelta 1966. Pieni mustavalkoinen kuva löytyy täältä: http://www.egmond.se/egmond_se_Solid7.html . Bassoni on ollut kovassa käytössä, koska kaulasta on kulunut maalit osittain pois: näyttää siltä, että suurin osa biiseistä on mennyt A:sta, koska pahin kuluma on huuri vitosnauhan kohdalla. Saa nähdä, miten soitin pitää vireensä: kaulaa ei ole upotettu kanteen vaan se keikkuu kannen päällä ja on kiinni vain kahdella ruuvilla. Kolmas, pienempi ruuvi on kaulakulman säätöä varten.

 

Millaisia haasteita sitten tämä soitin tarjoaa? 1) Merkittävän määrän puhdistamista. Lakka on halkeillut, mutta niin se saa ollakin vanhassa vehkeessä, kunhan soitin on muutenkin siisti. 2) Nauhojen korjaus: pääasiassa nauhat ovat OK, mutta ainakin nollanauha täytyy vaihtaa.  3) Tallan teko: alkuperäinen talla on kadonnut taivaan tuuliin, eli täytyy improvisoida jotain…. 4) Mikki ja säätimet: jotain täytyy keksiä tältäkin osin, koska malleja ei ole. 5) Virityskoneisto: Haluan säilyttää hillittömät bakeliittinupit, joten pitää näköjään harrastaa hieman sorvaamista ja valamista. 

Siis: ei kun töihin. Kerron myöhemmin, miten homma etenee…

Kesän 2014 keikkoja 3 - Samjen Turbaanit palavat festivaali

Airaksisen Pekka kutsui meidät ja aika monta muutakin soittajaa Samjen retriittikeskukseen Siikaisiin elokuussa 2014. Soittajat ja yhtyeet olivat pääasiallisesti sähköisen äänen ja muinaisen äänen taitajia ja taivuttajia. Pekka aloitti soitannot moskovalaisen kollegansa kanssa retriittikeskuksen näyttelytilaksi entisöidyssä heinäladossa.

Meidän ensimmäinen kokoonpano oli Keijo & Jarmo vahvistettuna Hannulla bassossa.

Soittelimme Keijon juuriblueseja ja tässä pätkä kuultavaksi - kiitos Aarni kuvauksesta:


Toinen kokoonpanomme oli Kheta Hotem, joka pääsi pitkästä aikaa kokoontumaan alkuperäisellä kokoonpanolla Keijo, Hannu, Tero, Anssi ja minä.

Suoritimme perinteisen vesirituaalin ja manasimme tilasta pahat henget pois. Ääninäyte löytyy täältä:


Sessiot olivat niin onnistuneet, että  kutsuja lupasi järjestää ensi kesänä Turbaanit palaavat festarit....

Jytää, muttei purkkaa

Olen rakennellut Jarmolle jo jonkin aikaa vahvistinta, ja lopulta sain sen valmiiksi. Viimeisin viivästyt johtui potikannuppien odottelusta.

Kyseessä on push-pull-vahvistin, jossa pääteputkina on 6L6GC:t. Anodijännite pääteputkilla on 350 V. Etuasteessa on Fender-tyyppinen tone stack ja vaiheenkääntö on perinteinen pitkähäntä. Mielenkiintoiseksi vahvistimen tekee se, että kolmas vahvistusaste on säädettävissä, eli se toimii joko neutraalisti tai sitten antaa reilusti lisävahvistusta, joka sitten ohjataan vaiheenkäännölle ja päätteelle. Valinnan  voi tehdä joko gain-potikan kytkimellä tai erillisellä jalkakytkimellä. Lisäksi vahvistimessa on Beltonin moduulilla toteutettu kaiku.

Sisäpuolelta vahvistin ei ole mikään kaunotar. Laitoin etuasteputket liian eteen, ja siksi piirilevy tuli etusen ja pääteputkien väliin. Tästä syystä johdutuksesta tuli välillä vähän hassua. Mutta vahvistin toimii, ja on jopa suht hurinaton. Aion vielä siivoilla loppuhurinaa pois.

 

Ongelmia rakentamisessa aiheutti tuon kaiun sijoitus: virtalähde on toisessa päässä, kaiku toisessa, mutta hurinaongelmia tuo ei aiheuttanut. Lisäksi hommassa piinasi kylmä juotos, eli styrkka toimi aina käynnistyksen jälkeen pari minuuttia, ja sitten se hiljeni. Olipa urakka etsiä vian aiheuttaja. Epätoivoissani vaihdoin jo pari konkkaa ja vastustakin, kun en ryhtynyt käyttämään oskilloskooppia vian hakuun.

Jarmolla on selvästi pirut mielessään vahvistimen suhteen. Hän pyysy minulta mahdollisimman rajua ulkonäköä ja loppuvaiheessa vielä toivoi pääkallomallisia potikannuppeja, joten nyt styrkkarissa on violettia käärmeennahkaa ja pyydetyt nupit. Onnea uudelle vahvarille, vaikka näin itse sanonkin. Seuraavaksi paneudun Siekkelin Leon antamaan bassoon.

P.S. Kuvat on tällä kertaa vähän hassut. Siivosin kameraa ja poistin vahingossa rakennusvaiheen kuvat, joten pääsette ihailemaan vain melkein valmista vehjettä.   

"Mun eka kerta"

Varmasti tämän otsikon alla voisi kertoa erinäisiä juttuja, mutta tällä kertaa aiheena on elektrolyyttikondensaattori. Usein kuulee mainittavan, että kannattaa ostaa laadukkaita elkoja (hinnat vaihtelevat melkoisesti eri valmistajien välillä), ja lisäksi painotetaan, että elkot pitää mitoittaa siten, että elkon jännitteenkesto on mielellään 20-30 prosenttia suurempi kuin laitteen käyttöjännite. Olen pyrkinyt ostamaan keskilaadukkaita – ja keskihintaisia – elkoja, ja ne ovat toimineet myös oman jännitemaksiminsa tasolla ja joskus jopa ylikin ilman ongelmia. Nyt kuitenkin tapahtui toisin.

Aloin koota pientä TDA 7297 -IC-piirin ympärille rakennettua stereovahvistinta. Kyseessä oli halpa kiinalainen rakennussarja. Vahvistimen virtalähteenä sai käyttää sellaista, jonka käyttöjännite oli 6-18 volttia: tieto on painettu myös vahvistimen piirilevylle. Katsoin kuitenkin, että elkot olivat 16-volttisia, eli sitä jännitettä ei pitäisi mennä ylittämään. Kasasin laitteen, ja kun käsillä oli sopivasti 16 voltin virtalähde, niin päätin testata laitteen kyseisen virtalähteen kanssa. Ei muuta kuin johdot paikoilleen, virta päälle ja testaamaan. Kaikki toimi hyvin ensimmäiset 10 sekuntia, ja sitten jysähti! Tai ei oikeastaan jysähtänyt, vaan napsahti/poksahti. Sain silmilleni pölyä ja kuidunpaloja. Kytkin virran pois ja aloin tutkia mitä oli tapahtunut, ja tilanteen huomasi helposti: 16-volttinen elko oli puhjennut, ja sain sisustat silmilleni. Onneksi kyseessä oli vain tuollainen tuuman mittainen ja läpimitaltaan 5-millinen murikka, eli ruumiita ei päässyt syntymään. Olipa kyllä ensimmäinen kerta minulle, kun elko paukahtaa. Itse asiassa tuolla elkon kannen pettämisellä pyritään estämään varsinainen hallitsematon räjähdys.

Mitä siis tästä opimme? Kannattaa käyttää laadukkaita elkoja ja mitoittaa ne riittävän suuriksi.      

Aina ei Hanukaan onnistu

Nyt tulee Eetun yllytyksestä rankkaa kamaa. Tosin merkittävä osa todisteita on jo hävitetty.

Kerron siitä, millaiset olivat ensimmäiset sähkörumpuni. Ostin Jarmolta Casio CZ-101 –syntikan, ja keksin ryhtyä tutkimaan, kelpaisiko kyseinen vehje sähkörumpujen ohjaukseen: syntikassahan oli hienot rumpusoundit, mutta runpujen soittaminen koskettimia painelemalla ei oikein houkutellut. Syntikan koskettimistossa ei ollut dymaniikkaa ja kun purin laitteen huomasin, että kunkin koskettimen toimintaa sääteli pieni on-off –kytkin. Siitäpä päättelin, että koskettimen ohjauksen voisi siirtää myös syntikan ulkopuolelle. Ja ei kun hommiin!

Porasin syntikaan 13 reikää, eli ajattelin hyödyntää reilun oktaavin verran koskettimia. Tarkistin, miltä kohdasta koskettimia löytyy perinteinen rumpusatsi, ja noiden koskettimien katkaisimilta vedin johdot reikiin kiinnittämilleni 3,5 mm:n jakeille. Nyt siis voisin yhdistää jakkeihin johdon, jonka toisessa päässä olisi katkaisija, ja tuon katkaisijan sulkeminen tekisi siis saman kuin koskettimen painaminen. Kun syntikan viritystä pystyi vielä liikuttamaan ylös ja alaspäin, koko perkussiomaailma olisi minulle avoin! Näin ainakin teoriassa. Testasin systeemiä johdolla jonka päät laitoin yhteen, ja toimihan se. Homma vaati vaan hieman viilailua, jotta se toimisi haluamassani tarkoituksessa: tarvitsin rumpupadit.

Tein itse padit lastulevystä: kaksi pyöreää kiekkoa päällekkäin siten, että kiekkoja yhdisti ruuvit, jotka kulkivat alemman kiekon läpi. Kiekot olivat siis yhdessä ruuveilla, mutta pystyivät liikkumaan lähemmäksi ja kauemmaksi toisistaan. Keräsin työpaikalta kuivamystekyniä, joiden jouset hyödynsin padeissa: jokaista padia varten tarvittiin neljä jousta, ja kun padeja oli 12, nappasin työpaikalta 48 kuivamustekynää. Nyt, kun padia painoi, se pomppasi jousien varassa takaisin alkuasentoonsa.

Sitten vielä padien lastulevykiekkojen väliin mikrokytkimet, ja homma oli teoriassa valmis: kun padia painoi, mikrokytkin sulkeutui, ja kun kytkin oli johdolla yhdistetty syntikkaan, niin syntikka soi. Kun syntikassa oli valittu percussion-soundit, niin minulla oli toimiva sähkörummusto! Mutta mutta.... padithan piti kiiniittää johonkin telineeseen, jotta niitä voisi käyttää. Suunnitelmia minulla oli telineen rakentamiseksi paljonkin, mutta teline jäi vain tekemättä. Soittelin padeja sängyllä, jossa patja antoi myöten sen verran, että homma teoriassa toimi. Nuo hemmetin kuivamustekynan jouset vaan eivät olleet kovin tarkkoja, joten välillä jokin padi jäi jumiin ja välillä jokin ei toiminut ollenkaan, ja siksi idean toteutus oli melkoinen katastrofi. Siis ”paska reissu, mutta tulipahan tehtyä”.

Nuo padit hävitin pari vuotta sitten, mutta syntykka on vieläkin voimissaan. Voisihan tuohon rakentaa jonnkin toisen mikrokytkinvirityksen vaikka laittamalla kytkimet kiinni vaatteisiin. Onko lukijoilla ideoita jatkokehityksen osalta?

Seuraava sähkörumpusettini olikin sitten Simmons SDS-9. Siis se klassinen piu-piu-setti, jota kuulee esimerkiksi -80-luvun alun reggaelevyillä, mutta se onkin jo toisen tarinan aihe.       

Saksalaista dynamiittia... eikun -cordia

Tulipa vastaani elämää nähnyt ykkössarjan Dynacord Eminent, legendaarinen instrumentti- ja PA-putkivahvistin, tehoja 40-50 W. Laitteessa ei ollut putkia ja kun tutkin sisuskaluja tarkemmin, huomasin, että pari konkkaa oli vuotanut mehujaan pihalle. Otin kuitenkin tilanteen haasteena ja päätin palauttaa laitteen takaisin henkiin.

 

 

Ensimmäiseksi tein täydellisen puhdistuksen: 50 vuodessa laitteen sisustaan oli kerääntynyt mielenkiintoista tavaraa. Kun kuonan alta paljastui mitä laite oli syönyt, aloitin perusteellisen kondensaattorirempan: en vaihtanut pelkkiä vuotaneita elkoja, vaan vaihdoin kaikki piirilevyllä olevat konkat. Samalla rakensin isoimmille elkoille niin kutsutun bleederin, joka tyhjentää konkkien varauksen kun laitteen sammuttaa: 500 volttia näpeille ei tunnu kivalta, ja siksi tällainen varotoimi on tarpeen. Samaan vauhtiin vaihdoin myös sulakepesän, koska vanha näytti aika epämääräiseltä ja lisäksi kannen kierteet olivat sököt. Myös pääteputkien trimmerit oli raiskattu totaalisesti, joten ne menivät vaihtoon. Jostain syystä myös kaiun lähtö-/tuloliittimen johdot oli katkaistu. En tiedä, onko liitin aiheuttanut joskus häiriöitä. Jätin liittimen johdotuksen (ainakin toistaiseksi) koskematta.

 

Sitten alkoi kosmeettinen osuus: puhdistin etulevyn ja kaikki nappulat. Lisäksi puhdistin maagisena silmänä toimivan putken, joka toimii tehonilmaisimena. vaakatasossa olevat äänensävynsäätimet olivat aikojen saatossa kadottaneet yhtä lukuunottamatta säätöasteikkonsa, joten rakentelin uudet asteikkokiekot säätimille. Arvatkaas mistä sain sopivaa materiaalia? Alkuperäisestä kannukondensaattorista, josta sahailin sopivan levyisiä kiekkoja, joiden päälle liimasin paperista tehdyt asteikkolukemat! Yhdenkään sisääntulon on-off-nappulat eivät toimineet, mutta en raskinut ryhtyä irrottelemaan niiden hienoja messinkiniittejä. Saman asianhan ajaa, kun kääntää volyymit nollalle.

Sitten kokeilemaan: ensin ilman etu- ja pääteasteen putkia. Koska jännitteet näyttivät oikeilta, asensin uudet putket, ja tein ihmeellisiä johtovirityksiä saadakseni singnaalit ja verkkovirran sisään ja ulos: laite käyttää DIN- ja banaaniliittimiä ja verkkopuihakin on vanhaa mallia, joten täytyi hieman rimpuilla, että sain johdot aseteltua. Sitten virta päälle ja laite heräsi henkiin! merkkivalo palaa, maaginen silmä sykkii ja kaikki kanavat toimivat. Potikat eivät rutise eikä ylimääräisä hurinoita ole. Lopputulos on siis onnistunut, ja vanhus on nuoruutensa iskussa. Mielestäni laite on niin hieno, että siihen ei pidä mennä muuttelemaan moderneja jakkeja tms: aion rakentaa sopivat sovitusjohdot, jotta vahvistimen saa kätevästi kiinni soittimiin ja kaiuttimiin. Tarvitseeko joku huollettua ja rempattua Eminentiä?

Miten Laneysta tuli Jyty

Sattuipa tässä päivänä muutamana tulemaan vastaani Laneyn 2 * 10” –kaappi, malliltaan GS210VE. Kaappi oli tosi kompaktin kokoinen ja sitä on kehuttu. Kun hintakin oli siedettävän ylärajoilla, päätin ostaa vehkeen pois. Vähän mietitytti se, että kaapissa oli Jensenin elementit, ja minulla on mielikuva Jenseneistä aika kireäsoundisina tötteröinä, mutta what the heck – onhan Fenderkin käyttänyt Jenseneitä. Minulla oli jo hämäräperäinen idea kaappia ostaessani, eli päätin tehdä siitä combon!

 

 

Olen käyttänyt 6L6-putkia tosi vähän, joten päätin kokeilla tehdä 6L6-päätteisen kohtuullisen tehokkaan styrkkarin. Etuasteeseen etsin ideoita Bluetonen Liverpoolista (www.bluetone.fi) ja Trainwreckistä sekä kurkin, miten Fender ja Madamp ovat toteuttanut etusiaan. Vaiheenkäännön tein nk. pitkähäntäisenä. Laneyn kaappiin piti tehdä uusi takalevy, jotta sain styrkkarin palaset sisään. Komponettien pyörittelyssä meni hetki aikaa, kun etsin verkkomuuntajalle, virtalähteelle ja päätemuuntajalle sopivia paikkoja, mutta löytyiväthän ne lopulta. Tavoitteeni oli, että kiinnitän kaiken mahdollisen kaapin takalevyyn, jolloin huolto- ja modaustoimenpiteet tulevat helpoiksi.

Styrkkaripuolen kokoamisessa ei ollut mitään ihmeitä. Kun sitten sain johdot paikoilleen ja aloin etsiä sopivia vastuksia virtalähteeseen huomasin, että verkkomuuntaja antaa aivan liikaa jännitettä: verkkomuuntajan toisio oli nimittäin tyyppiä 260-0-260 ja olin tehnyt niin, että  olin jättänyt keskellä olevan maan käyttämättä ja pistänyt käämin päät kiinni diodisiltaan. Näin siksi, että halusin päästä lähelle 500 voltin jännitettä. No, tasasuuntauksen jälkeen tuosta 520 V:n AC:sta tulikin 728 V DC:tä, ja silloin jo putket hehkuivat aika härskisti. Pari vastusta kärähti ja 500 V:lle mitoitetut suodinkonkat olivat aika kovilla. Kun yritin biasoida pääteputkia, niin virran pienentäminen nosti jännitteen jo reiluun 800 volttiin! Kokeilin vaikka mitä, mutta eihän tuollaista kahtasataa tai kolmeasataa volttia niin vain piiloteta minnekään, joten olin ymmälläni. Kun minulla oli muutenkin asiaa Uraltoneen joka on luottokauppani,  niin samalla nykäisin Uraltonen Mikkoa hihasta ja hän antoi (jälleen kerran) korvaamattomia neuvoja miten minun kannattaisi homma tehdä. Samalla hän kommentoi reilusti alakanttiin valitsemaani päätemuuntajaa ja sain minut hommassa olkeille raiteille. Modauksen jälkeen minulla on päätemuuntajalla ja JJ:n 6L6GC—putkien anodeilla n. 350 volttia, ja mukavasti lähtee jytinää siilläkin.

Etuasteen soundiin olin todella pettynyt. Tykkään muhevasta ja täyteläisestä soundista, mutta etuasteeni soi kirkkaasti ja kireästi etenkin tuolla Laneyn kaapilla. Lisäksi etuasteen särö alkoi olla häiritsevää jo silloin, kun gainin käänsi kolmoselle. Ei muuta, kuin kolvi käteen ja vastusten ja konkkien vaihtoon. Kahden päivän kokeilujen ja juottamisen jälkeen styrkkari alkoi kuulostaa siltä miltä halusinkin, vaikka säröä on vieläkin vähän liikaa. Päätin kuitenkin säilyttää paketin toistaiseksi tuollaisena ja miettiä myöhemmin sitä, miten muuttaisin sitä: ehkä matalampigaininen etuasteputki 12AX7:n tilalle olisi hyvä valinta...

Sen jälkeen vain kaappi/combo kasaan, vanhan Laney-merkin ruuvaaminen irti ja uuden JYTY-merkin ruuvaaminen sen tilalle. En vieläkään täysin rakasta noita Jenseneiden ämyreitä (vähän tynnyrimäinen soundi ja liian kihisevä diskantti) ja voisin kokeilla sitä, että vaihdan toisen Jensenin tilalle jonkun tukevasti soivan Eminencen. Lil’ Buddy on yksi Eminence-suosikeistani, mutta meneeköhän soundit sillä jo liiankin tukkoon.... Saas nähdä. Nyt minulla on kuitenkin näsäkkä combo, joka taipuu niin funkiin, rockiin kuin bluesiinkin.

 

Ai niin: vahvistimia rakentaessani olen keksinyt yhden hyvän varotoimen, jolla voin vähentää hengenmenon riskiä: käytän vain yhtä pistorasiaa. Siis silloin, kun minulla on vahvistimessa sähköt ei kolvi toimi, ja kun kolvissa on vähköt ei vahvistin toimi. Tällä vältyn siltä, että tökkisin jännitteisiä osia kolvilla. Vaikka jatkuva töpselien vaihtelu ottaa välillä päähän, noudatan tuota konstia jatkossakin.