sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Vihreä ääni virtaa - Mika Verde Rintalan musiikki ja soittimet

Pari vuotta sitten juteltiin Mikan kanssa mahdollisesta kirjaprojektista. Teoksen tavoitteena olisi esitellä Mikan musiikillisia näkemyksia ja ennen kaikkea hänen uraa uurtaviaan analogisia ja usein putkitekniikalla toteutettuja musiikkilaitteitaan laajemmin.

Projekti aloitettiin ja saatiin tämän vuoden elokuussa päätökseen ja kirja on nyt valmis.


Tehtiin Mikan kanssa puolenkymmentä haastattelua, jotka kirjoitin puhtaaksi. Mika otti teokseen lisää kuvia ja kaiveli arkistojaan. Tarkoituksena oli kuvittaa teosta mahdollisimman paljon, koska Mikan tekemät soittimet ovat jo katsottuina hienoja. Lisäksi hän teki kaaviopiirustuksia keskeisimmistä laitteistaan ja niiden yksilöllisistä teknisistä ratkaisuista.

Teos esittelee lyhyesti Mikan elämää ja hänen musiikillisen uransa keskeisimmät yhteistyökumppanit, joita on ollut runsaasti. Sen lisäksi siinä käydään läpi Mikan laajaan tuotantoa ja soitinrakentamista syntetisaattoreista uudenlaisiin kielisoittimiin.


perjantai 7. elokuuta 2020

HOTA heräsi henkiin

Soiteltiin pitkästä aikaa Hannun ja Anssin kanssa jälkimmäisen mökillä kesäjamit heinäkuussa 2020. Ja koska meno oli mainiota, niin mausteeksi ensimmäinen pala kunnon free tööttäystä foneilla. Kannattaa kuunnella kunnon äänentoistolla. 

 

Tekaisin enemmän hip hop -tyyppisen pätkän samoista sessioista: Vanha kela. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

HOTA: Puu antaa voimaa

Pelkosen Hannun kanssa soiteltiin tämä biisi muistaakseni vuonna 2012. Se on siitä alkaen pyörinyt päässäni ja vaatinut videota taustakseen.
Tänä juhannuksena se sitten sai kuvansa Juntusrannan juhannusyössä.


lauantai 13. kesäkuuta 2020

Koronakevään videoprojektit

Ystäväni Ewen Macdonald innostui musiikkivideoiden tekemisestä tänä koronakeväänä kanssani. Keikat ja harjoittelut lyötiin kiinni, kotikaranteenit alkoivat, mutta soittamisen vimma jatkui molemmilla.

Kaikki alkoi siitä, kun lähetin Ewenille soittamani bluesin kännykällä. Hän teki siihen sanat ja videon ja niin ensimmäinen musiikkivideo, King Corona Blues, syntyi huhtikuussa.




Olemme soitelleet pitkään bluesia yhdessä, joten bluesilla oli helppoa jatkaa. Kuopioon iski takatalvi huhtikuussa, joten teimme Snow Blues in E -kappaleen samalla idealla.




Tämän jälkeen nostimme rimaa askeleen korkeammalle sekä musiikillisesti että kuvallisesti. Ewen alkoi kirjoittaa sanoihin tarinoita korona-ajasta, aloimme tehdä muutakin kuin pelkkiä perusblueseja ja kuvatarinatkin alkoivat kehittyä. Toukokuun alussa valmistui A quarantine vignette.





Ja sitä seurasi sitten These socks ain't made for walking, jonka hillitön video perustuu Ewenin kokemuksiin pitkiltä lenkeiltä.



Tämän jälkeen Ewen innostui panostamaan videoihin entistä enemmän. My (mad) Lady Corona oli samalla virtuaalinen taidenäyttely.




Musiikillisesti omasta mielestäni paras syntyi seuraavaksi, kun Ewenin kaipuu pubeihin kääntyi sanoiksi ja minun sävellyksekseni kappaleessa Drinking at home is just boozing, josta tulikin mukava korona-ajan pubilaulu.



Edellisessä ja seuraavassa Honeymooning with you, Ewen kikkali erityisesti jaetun näytön kanssa videoissaan ja sai koko "orkesterimme" esiintymään.



Koronakevään viimeinen musiikkivideomme Love in Quarantine hyppäsi sitten kuvallisesti aivan uudelle tasolle. Ewenin ystävä Ole Koustrup Hansen ehdotti yhteistyötä ja green screen tekniikan hyödyntämistä korona-ajan traagisessa rakkaustarinassa.



Kaiken kaikkiaan saimme mukavasti ajan kulumaan projektiemme parissa. Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti kotikuvaajillemme!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Jay & Ollie: No doubt about it



Soiteltiin Olavin kanssa viime kesänä dubbeja. Keväänä sain jostakin idean Dance Macabre aiheeseen videoon.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

King Corona Blues

Tehtiin Ewen MacDonaldin kanssa Korona aiheinen blues:





Kiitokset Airille kuvaamisesta ja puutaiteilijalle patsaasta!


maanantai 6. tammikuuta 2020

Verde - Merikurjet

Tavattiin Rintalan Mikan kanssa joitakin vuosia sitten Airaksisen Pekan kesäfestivaaleilla mainio mies ja alettiin jutella niitä näitä musiikista, soittamisesta ja maailmasta. Juttelun lopuksi päätettiin, että yhdessä voisi vaikka soitellakin. Mies paljastui Jorosen Jouniksi ja samalla tutustuttiin Hanna Tryggiin, joka kävi jo noilla festareilla meidän kanssa lavalla jammailemassa.

No yhteistyö on sittemmin vakiintunut. Mika ja Jouni ehtivät julkaista jo levynkin, 2πr, joka sai Soundissa kehuja. Pari yhteistä keikkaa on heitetty ja jammailtu useammankin kerran.

Viime vuoden toukokuussa tehtiin sitten Mikan studiolla äänityksiä. Mika masteroi levyä huolella ja teki siihen komeat kansikuvat. Levy, Merikurjet, tuli ulos joulun alla ja kuulostaa todella hyvältä. Sillä kannattaa testata myös omia äänentoistolaitteitaan.


Yhdellä biisille saatiin mukaan myös Niemisen Rauno, joten sisältö vaihtelee kunnon freejazz rymistelystä kansanmusiikkivaikutteiden kautta melodisempiin biiseihin.


Tässä tämän kokoonpanon musiikista maistiaisiksi keikkavideo viime kesältä:


Verde Live Suulirok 2019 from Mika Rintala on Vimeo.