Kesäpalapeli

Kuten Hannu jo paljasti, minulla oli häneltä tilauksessa kunnon räkäsaundinen rock-vahvistin. Kävin reilu viikko sitten Hannulassa ja hain samalla vahvistimen. Ajatuksena oli tehdä siitä kunnon rock-henkinen kasa työnimellä "Greetings from Hell". Minulle oli jäänyt edellisestä modauksesta fenderin kaiutinkartio, joten ajattelin käyttää sen tähän projektiin.

Seuraavaksi sahailin kotelot oikeaan kokoon, liimasin toisen kasaan ja hioin niistä pahimmat murut pois.

Kasa (suomeksi stäkki) alkoi hahmottua jo tässä vaiheessa. Kaiuttimen kartiolle sain hyvän levyn vanhoista kalustekaapin palasista.

Sitten oli vuorossa maalaus. Koska vahvistimen saundi on raskas ja säröinen, ei värinä voinut olla muu kuin vanha kunnon mattamusta, jota ruiskuttelin yhden purkillisen. Minulla oli pari vanerista sahattua pääkalloa, joita käytin sivujen maalauksessa.

Lopuksi kasailin kaapit, laitoin grilliverkkoa suojaksi ja pari ylimääräistä pääkalloa vielä koristeeksi.

Sitten oli vuorossa saundin testaus: särökanava täysille ja helvetin tuli alkoi huutaa....

Jytää, muttei purkkaa

Olen rakennellut Jarmolle jo jonkin aikaa vahvistinta, ja lopulta sain sen valmiiksi. Viimeisin viivästyt johtui potikannuppien odottelusta.

Kyseessä on push-pull-vahvistin, jossa pääteputkina on 6L6GC:t. Anodijännite pääteputkilla on 350 V. Etuasteessa on Fender-tyyppinen tone stack ja vaiheenkääntö on perinteinen pitkähäntä. Mielenkiintoiseksi vahvistimen tekee se, että kolmas vahvistusaste on säädettävissä, eli se toimii joko neutraalisti tai sitten antaa reilusti lisävahvistusta, joka sitten ohjataan vaiheenkäännölle ja päätteelle. Valinnan  voi tehdä joko gain-potikan kytkimellä tai erillisellä jalkakytkimellä. Lisäksi vahvistimessa on Beltonin moduulilla toteutettu kaiku.

Sisäpuolelta vahvistin ei ole mikään kaunotar. Laitoin etuasteputket liian eteen, ja siksi piirilevy tuli etusen ja pääteputkien väliin. Tästä syystä johdutuksesta tuli välillä vähän hassua. Mutta vahvistin toimii, ja on jopa suht hurinaton. Aion vielä siivoilla loppuhurinaa pois.

 

Ongelmia rakentamisessa aiheutti tuon kaiun sijoitus: virtalähde on toisessa päässä, kaiku toisessa, mutta hurinaongelmia tuo ei aiheuttanut. Lisäksi hommassa piinasi kylmä juotos, eli styrkka toimi aina käynnistyksen jälkeen pari minuuttia, ja sitten se hiljeni. Olipa urakka etsiä vian aiheuttaja. Epätoivoissani vaihdoin jo pari konkkaa ja vastustakin, kun en ryhtynyt käyttämään oskilloskooppia vian hakuun.

Jarmolla on selvästi pirut mielessään vahvistimen suhteen. Hän pyysy minulta mahdollisimman rajua ulkonäköä ja loppuvaiheessa vielä toivoi pääkallomallisia potikannuppeja, joten nyt styrkkarissa on violettia käärmeennahkaa ja pyydetyt nupit. Onnea uudelle vahvarille, vaikka näin itse sanonkin. Seuraavaksi paneudun Siekkelin Leon antamaan bassoon.

P.S. Kuvat on tällä kertaa vähän hassut. Siivosin kameraa ja poistin vahingossa rakennusvaiheen kuvat, joten pääsette ihailemaan vain melkein valmista vehjettä.   

"Mun eka kerta"

Varmasti tämän otsikon alla voisi kertoa erinäisiä juttuja, mutta tällä kertaa aiheena on elektrolyyttikondensaattori. Usein kuulee mainittavan, että kannattaa ostaa laadukkaita elkoja (hinnat vaihtelevat melkoisesti eri valmistajien välillä), ja lisäksi painotetaan, että elkot pitää mitoittaa siten, että elkon jännitteenkesto on mielellään 20-30 prosenttia suurempi kuin laitteen käyttöjännite. Olen pyrkinyt ostamaan keskilaadukkaita – ja keskihintaisia – elkoja, ja ne ovat toimineet myös oman jännitemaksiminsa tasolla ja joskus jopa ylikin ilman ongelmia. Nyt kuitenkin tapahtui toisin.

Aloin koota pientä TDA 7297 -IC-piirin ympärille rakennettua stereovahvistinta. Kyseessä oli halpa kiinalainen rakennussarja. Vahvistimen virtalähteenä sai käyttää sellaista, jonka käyttöjännite oli 6-18 volttia: tieto on painettu myös vahvistimen piirilevylle. Katsoin kuitenkin, että elkot olivat 16-volttisia, eli sitä jännitettä ei pitäisi mennä ylittämään. Kasasin laitteen, ja kun käsillä oli sopivasti 16 voltin virtalähde, niin päätin testata laitteen kyseisen virtalähteen kanssa. Ei muuta kuin johdot paikoilleen, virta päälle ja testaamaan. Kaikki toimi hyvin ensimmäiset 10 sekuntia, ja sitten jysähti! Tai ei oikeastaan jysähtänyt, vaan napsahti/poksahti. Sain silmilleni pölyä ja kuidunpaloja. Kytkin virran pois ja aloin tutkia mitä oli tapahtunut, ja tilanteen huomasi helposti: 16-volttinen elko oli puhjennut, ja sain sisustat silmilleni. Onneksi kyseessä oli vain tuollainen tuuman mittainen ja läpimitaltaan 5-millinen murikka, eli ruumiita ei päässyt syntymään. Olipa kyllä ensimmäinen kerta minulle, kun elko paukahtaa. Itse asiassa tuolla elkon kannen pettämisellä pyritään estämään varsinainen hallitsematon räjähdys.

Mitä siis tästä opimme? Kannattaa käyttää laadukkaita elkoja ja mitoittaa ne riittävän suuriksi.      

Saksalaista dynamiittia... eikun -cordia

Tulipa vastaani elämää nähnyt ykkössarjan Dynacord Eminent, legendaarinen instrumentti- ja PA-putkivahvistin, tehoja 40-50 W. Laitteessa ei ollut putkia ja kun tutkin sisuskaluja tarkemmin, huomasin, että pari konkkaa oli vuotanut mehujaan pihalle. Otin kuitenkin tilanteen haasteena ja päätin palauttaa laitteen takaisin henkiin.

 

 

Ensimmäiseksi tein täydellisen puhdistuksen: 50 vuodessa laitteen sisustaan oli kerääntynyt mielenkiintoista tavaraa. Kun kuonan alta paljastui mitä laite oli syönyt, aloitin perusteellisen kondensaattorirempan: en vaihtanut pelkkiä vuotaneita elkoja, vaan vaihdoin kaikki piirilevyllä olevat konkat. Samalla rakensin isoimmille elkoille niin kutsutun bleederin, joka tyhjentää konkkien varauksen kun laitteen sammuttaa: 500 volttia näpeille ei tunnu kivalta, ja siksi tällainen varotoimi on tarpeen. Samaan vauhtiin vaihdoin myös sulakepesän, koska vanha näytti aika epämääräiseltä ja lisäksi kannen kierteet olivat sököt. Myös pääteputkien trimmerit oli raiskattu totaalisesti, joten ne menivät vaihtoon. Jostain syystä myös kaiun lähtö-/tuloliittimen johdot oli katkaistu. En tiedä, onko liitin aiheuttanut joskus häiriöitä. Jätin liittimen johdotuksen (ainakin toistaiseksi) koskematta.

 

Sitten alkoi kosmeettinen osuus: puhdistin etulevyn ja kaikki nappulat. Lisäksi puhdistin maagisena silmänä toimivan putken, joka toimii tehonilmaisimena. vaakatasossa olevat äänensävynsäätimet olivat aikojen saatossa kadottaneet yhtä lukuunottamatta säätöasteikkonsa, joten rakentelin uudet asteikkokiekot säätimille. Arvatkaas mistä sain sopivaa materiaalia? Alkuperäisestä kannukondensaattorista, josta sahailin sopivan levyisiä kiekkoja, joiden päälle liimasin paperista tehdyt asteikkolukemat! Yhdenkään sisääntulon on-off-nappulat eivät toimineet, mutta en raskinut ryhtyä irrottelemaan niiden hienoja messinkiniittejä. Saman asianhan ajaa, kun kääntää volyymit nollalle.

Sitten kokeilemaan: ensin ilman etu- ja pääteasteen putkia. Koska jännitteet näyttivät oikeilta, asensin uudet putket, ja tein ihmeellisiä johtovirityksiä saadakseni singnaalit ja verkkovirran sisään ja ulos: laite käyttää DIN- ja banaaniliittimiä ja verkkopuihakin on vanhaa mallia, joten täytyi hieman rimpuilla, että sain johdot aseteltua. Sitten virta päälle ja laite heräsi henkiin! merkkivalo palaa, maaginen silmä sykkii ja kaikki kanavat toimivat. Potikat eivät rutise eikä ylimääräisä hurinoita ole. Lopputulos on siis onnistunut, ja vanhus on nuoruutensa iskussa. Mielestäni laite on niin hieno, että siihen ei pidä mennä muuttelemaan moderneja jakkeja tms: aion rakentaa sopivat sovitusjohdot, jotta vahvistimen saa kätevästi kiinni soittimiin ja kaiuttimiin. Tarvitseeko joku huollettua ja rempattua Eminentiä?

Miten Laneysta tuli Jyty

Sattuipa tässä päivänä muutamana tulemaan vastaani Laneyn 2 * 10” –kaappi, malliltaan GS210VE. Kaappi oli tosi kompaktin kokoinen ja sitä on kehuttu. Kun hintakin oli siedettävän ylärajoilla, päätin ostaa vehkeen pois. Vähän mietitytti se, että kaapissa oli Jensenin elementit, ja minulla on mielikuva Jenseneistä aika kireäsoundisina tötteröinä, mutta what the heck – onhan Fenderkin käyttänyt Jenseneitä. Minulla oli jo hämäräperäinen idea kaappia ostaessani, eli päätin tehdä siitä combon!

 

 

Olen käyttänyt 6L6-putkia tosi vähän, joten päätin kokeilla tehdä 6L6-päätteisen kohtuullisen tehokkaan styrkkarin. Etuasteeseen etsin ideoita Bluetonen Liverpoolista (www.bluetone.fi) ja Trainwreckistä sekä kurkin, miten Fender ja Madamp ovat toteuttanut etusiaan. Vaiheenkäännön tein nk. pitkähäntäisenä. Laneyn kaappiin piti tehdä uusi takalevy, jotta sain styrkkarin palaset sisään. Komponettien pyörittelyssä meni hetki aikaa, kun etsin verkkomuuntajalle, virtalähteelle ja päätemuuntajalle sopivia paikkoja, mutta löytyiväthän ne lopulta. Tavoitteeni oli, että kiinnitän kaiken mahdollisen kaapin takalevyyn, jolloin huolto- ja modaustoimenpiteet tulevat helpoiksi.

Styrkkaripuolen kokoamisessa ei ollut mitään ihmeitä. Kun sitten sain johdot paikoilleen ja aloin etsiä sopivia vastuksia virtalähteeseen huomasin, että verkkomuuntaja antaa aivan liikaa jännitettä: verkkomuuntajan toisio oli nimittäin tyyppiä 260-0-260 ja olin tehnyt niin, että  olin jättänyt keskellä olevan maan käyttämättä ja pistänyt käämin päät kiinni diodisiltaan. Näin siksi, että halusin päästä lähelle 500 voltin jännitettä. No, tasasuuntauksen jälkeen tuosta 520 V:n AC:sta tulikin 728 V DC:tä, ja silloin jo putket hehkuivat aika härskisti. Pari vastusta kärähti ja 500 V:lle mitoitetut suodinkonkat olivat aika kovilla. Kun yritin biasoida pääteputkia, niin virran pienentäminen nosti jännitteen jo reiluun 800 volttiin! Kokeilin vaikka mitä, mutta eihän tuollaista kahtasataa tai kolmeasataa volttia niin vain piiloteta minnekään, joten olin ymmälläni. Kun minulla oli muutenkin asiaa Uraltoneen joka on luottokauppani,  niin samalla nykäisin Uraltonen Mikkoa hihasta ja hän antoi (jälleen kerran) korvaamattomia neuvoja miten minun kannattaisi homma tehdä. Samalla hän kommentoi reilusti alakanttiin valitsemaani päätemuuntajaa ja sain minut hommassa olkeille raiteille. Modauksen jälkeen minulla on päätemuuntajalla ja JJ:n 6L6GC—putkien anodeilla n. 350 volttia, ja mukavasti lähtee jytinää siilläkin.

Etuasteen soundiin olin todella pettynyt. Tykkään muhevasta ja täyteläisestä soundista, mutta etuasteeni soi kirkkaasti ja kireästi etenkin tuolla Laneyn kaapilla. Lisäksi etuasteen särö alkoi olla häiritsevää jo silloin, kun gainin käänsi kolmoselle. Ei muuta, kuin kolvi käteen ja vastusten ja konkkien vaihtoon. Kahden päivän kokeilujen ja juottamisen jälkeen styrkkari alkoi kuulostaa siltä miltä halusinkin, vaikka säröä on vieläkin vähän liikaa. Päätin kuitenkin säilyttää paketin toistaiseksi tuollaisena ja miettiä myöhemmin sitä, miten muuttaisin sitä: ehkä matalampigaininen etuasteputki 12AX7:n tilalle olisi hyvä valinta...

Sen jälkeen vain kaappi/combo kasaan, vanhan Laney-merkin ruuvaaminen irti ja uuden JYTY-merkin ruuvaaminen sen tilalle. En vieläkään täysin rakasta noita Jenseneiden ämyreitä (vähän tynnyrimäinen soundi ja liian kihisevä diskantti) ja voisin kokeilla sitä, että vaihdan toisen Jensenin tilalle jonkun tukevasti soivan Eminencen. Lil’ Buddy on yksi Eminence-suosikeistani, mutta meneeköhän soundit sillä jo liiankin tukkoon.... Saas nähdä. Nyt minulla on kuitenkin näsäkkä combo, joka taipuu niin funkiin, rockiin kuin bluesiinkin.

 

Ai niin: vahvistimia rakentaessani olen keksinyt yhden hyvän varotoimen, jolla voin vähentää hengenmenon riskiä: käytän vain yhtä pistorasiaa. Siis silloin, kun minulla on vahvistimessa sähköt ei kolvi toimi, ja kun kolvissa on vähköt ei vahvistin toimi. Tällä vältyn siltä, että tökkisin jännitteisiä osia kolvilla. Vaikka jatkuva töpselien vaihtelu ottaa välillä päähän, noudatan tuota konstia jatkossakin.

Soiton aika

Täytyypä esitellä teille yksi vanhempi vahvistintuotos. Olin joskus aikaisemmin ostanut kirppikseltä vanhan pöytäkellon ja rakentanut sen kuoriin styrkkarin (12ax7 ja 6L6). Kellon hieno muoto jäi vaivaamaan ja haaveilin, että rakennan joskus vastaavanlaisen vahvistimen, mutta vähän eri spekseillä. Kelloja ei vaan tullut vastaan joka kulmassa... Sitten, vuodenvaiheessa 2012/2013 törmäsin berliiniläisellä kirpputorilla tyylikkääseen kelloon, ja tiukan tinkimisen jälkeen sain sen varsin edukkaasti mukaani. Ongelmana oli, että olin pelkillä käsimatkatavaroilla reissussa, joten miten tuollaisen häkkyrän kuljettaa kotiin, kun muutakin tavaraa oli paljon? No, hätä keinot keksii: menin kello kainalossa kahvilaan, ja kahvin ja pullan lisäksi otin pöytään veitsen, jolla irrottelin kaikki ruuvit jotka kellosta löytyi. Tällä tavoin sain kellon takalevyn irti ja lyöntikoneiston irralleen. Samalla kiskoin kelloon tulevan sähköjohdon pois. Hotellilla sovittelin kelloa pilottilaukkuun ja kello sopi kuta kuinkin sentilleen laukun sisään. Siispä tungin likaiset kalsarit, sukat ja t-paidat sekä hammasharjan ja deodorantin kellon sisälle, jolloin kellon sisukset tulivat täydellisesti hyötykäyttöön. Nyt pääsi kotimatka alkamaan...

 Kotona irrottelin kellosta kaiken turhan sisäkaluston ja haljenneen etulasin. Puuosat puhdistelin ja öljysin ja messinkiosat kävin läpi krominkiillotusaineella. Päätin pitää kellotaulun paikallaan ja rakentaa toisesta viisarista volyyminupin. Tinailin virtalähteen osat kytkentäriman pätkälle ja etu- ja pääteasteen komponentit toiselle kytkentärimalle. Ujutin kellon sisään etu- ja päätemuuntajat ja tein kanteen reiät kahdelle pääteputken kannalle, etuasteputken kannalle ja tasasuntausputken kannalle. Valitsin symmetrian vuoksi etuasteputkeksi 6SL7:n ja tasuriksi 5AR4:n, koska putket ovat kuta kuinkin saman kokoiset. Pääteasteen rakensin double/parallel single ended –periaatteella kahden KT66-putken ympärille, eli styrkkari toimii ilman vaiheenkääntöä ja molemmat pääteputket pöhisevät rinnakkain.  

 

Kaikki ei mennyt niinkuin piti: käyttäessäni kahta päteputkea pääteasteessa vahvistin oskilloi eli ulvoi kuin Karita Mattila, ja vaikka tein mitä - lyhensin putkien kantojen väliset johdot minimiinsä, kokeilin kondensaattoreita anodivastusten rinnalla, rakensin takaisinkytkennän jne - niin oskillointia en saanut pois. No, sitten päätin pitää styrkkarin yksiputkisena. Ja hienosti vehje soi yhdellä KT66:llakin. Tykkään aika tummasoundisista vahvistimista ja koska tässäkään laitteessa ei ole sävynsäätöjä, niin vahvistin on todella ”yhden asian vahvistin”. Itse tykkään soundista todella paljon, ja vahvistinta voi käyttää sekä kutka kuinkin tasapainoisesti soivan kaapin kanssa kuin hyvin tummasoundisen Eminencen Lil Buddyn kanssa. Seikkailuni KT66-pääteputkien kanssa jatkuvat varmasti myös tulevaisuudessa: niin paljon tykkään putken soundista.

Aina ei mene kaikki niinkuin suunnittelee

Tinailin joku aika sitten TDA2030-piirin ympärille pienen vahvistimen. Tehoja tuosta pikkuvärkistä pitäisi lähteä n. 8 wattia. Sitten sain idean, että hyödynnän vahvistimen johonkin hybridiprojektiin, eli rakennan putkietusen ja kytken kyseisen vahvistimen sen perään. Sopiva kotelo löytyi vanhasta tasomittauslaitteesta, josta revin sisuskalut hemmettiin (virtalähdekin oli valitettavasti sökö) ja aloin pakata koteloa uudestaan: päätevahvistimelle löytyi sopiva virtalähde yhden purkamani verkkoreitittimen virtalähteestä, joka antoi erittäin puhdasta ja vakaata 11,97 voltin jännitettä. Etuaste on perinteinen 12ax7:n ympärille tehty värkki. Etuasteen virrat toteutin pienellä rengassydänmuuntajalla, jossa oli myös 6,3:n voltin hehku-ulostulo. Anoideille sain sillä 174 ja 146 voltin jännitteet. Muuntaja on tehty pieniä efekti- ja etuasteprojekteja varten, eli siinä ei tehot riitä pääteasteelle.  
 
Koteloon piti siis tupata etuasteen virtalähde, päätteen virtalähde, pikkupääte ja erillinen etuaste. Tinailin paketin kasaan ja lopputulos näyttää kivalta.

 

Mutta sitten: koesoitossa paljastui, että kaikki ei ole kunnossa: vehje ottaa jostain häiriöitä. Viikonlopuksi on siis hommia tiedossa, että saan herätettyä tämän söpöläisen henkiin. Haaveilen myös siitä että saan jostain napattua sopivan signaalin tuolle tasomittarille: olisi kiva katsella, kun mittari heiluu samalla, kun rämpyttää kitaraa. Tulisi tekno-olo.

 

 

Pikkustyrkkari parasta A-luokkaa

Se on taas moro!
 
Aikaisemmin jo kehuskelinkin ostaneeni Dingleberryltä mielenkiintoisia vimpaimia vahvistinkoteloiksi. Nyt ensimmäinen tuli käyttöön. Rakensin vanhaan Siemensin tasomittariin pienen putkicombon jossa etuasteena on yksi 12ax7 ja päätteenä yksi EL84. Vehje on siis nk. single ended –vahvistin ja toimii A-luokassa.
 
Halusin säilyttää tasomittarin mahdollisimman paljon alkuperäinen näköisenä: siksi hyödynsin kaikki säätimien paikat ja se ohjasi vahvistimen suunnittelua. Purettuani kotelosta kaiken turhan ja leikattuani aukon kaiuttimelle homma näytti tältä:

 

 

Muokkasin toista päätyrakennetta, jotta sain virtalähteen peltiseinän taakse. Näin sain vähennettyä häiriöitä vahvistimesta. Olin joskus aikaisemmin koonnut juotosrimalle kahden etuastetriodin tarvitsemat komponentit, joten hyödynsin jo aikaisemmin tekemääni työtä. Ihan kaikkea en siis tinannut tänään. Tämän vahvistimen layout on tosin vähän toisenlainen, eli kaikki palaset eivät ole ihan optimaalisesti sijoitettuja, mutta kohtuullisesti kuitenkin.  Onnistuin pitämään vaihtovirran (putkien hehkut) kotelon toisella laidalla ja tasavirtapuolen toisella laidalla, ja vahvistimesta tuli hurinaton.

 

 

Etu- ja pääteaste on ihan peruskamaa: vähän kurkin vinkkejä AX84-sivustolta (www.ax84.com), mutta etenkin etuasteen olisin toteuttanut täsmälleen samalla tavalla. Äänensävysäätimet toteutin Bandaxallin spekseillä (http://amps.zugster.net/articles/tone-stacks#Baxandall). Asensin tone stackin etu- ja pääteasteen väliin. Diskanttisäädin yritti vähän oskilloida, mutta grid stopper –vastuksella sain vehkeen asettumaan: nyt kärsii kääntää nupit kaakkoon, ja vehje soi: upea lämmin särö!
 
Tuo Jensenin kuusituumainen ämyri ei ole mikään kummoinen, joten laitoin vehkeeseen myös ulostulon ulkoista kaiutinta varten. Näin laitteesta sai soundeiltaan hieman monipuolisemman. Tehoja on noin 5 wattia. Lisäksi minua miellyyttä tuo ulkonäkö ja kannettavuus. Kiva pikkulaite!

P.S. Nyt, kun luukutin laitetta kovemmalla volyymilla huomasin, että tuo peltinen kotelo rämisee. Vehje soi puhtaammin kun sen kääntää selälleen. Noi, soitetaan sitten niin ja laitetaan myöhemmin eristettä lootaan.

 

The King

Näin elokuussa Uraltonen sivulla (www.uraltone.fi/forum) ilmoituksen, jossa joku Dingleberry myi mm. putkistyrkkareiden päätemuuntajia ja vahvistinrakennukseen sopivia koteloita. Otin yhteyttä mieheen ja kaupathan siitä syntyivät: suunnitelmissa on kehitellä jotain kivaa talven pitkinä iltoina. Kannoin siis kotiin melkoisen määrän muuntajia, koteloita ja yhden keskeneräisen projektin. Projekti oli Dingleberryn itsensä rakentama, ”The King” –putkiradion kuoriin suunniteltu single ended –vahvistin, jossa etuasteessa oli ECC83 (12AX7) ja päätteessä 6V6.

Otin styrkkarin tänään käsittelyyn: tarkistin ensin miten homma oli tehty, ja olihan se: harvoin näkee niin siistiä rakentamista. On aina jännä tutkia toisen tekemää styrkkaria, koska jokaisella tekijällä on oma käsialansa tässä hommassa. Tuomas eli Digleberry oli tehnyt loistavaa työtä rakentaessaan point-to-point –vahvistimen, eli vahvistimessa ei ollut piirilevyjä vaan kaikki komponentit kulkivat suoraan alku- ja lähtöpisteen välille. Jotkut ratkaisut olivat sellaisia, että aion kokeilla niitä jatkossa itsekin. Tarkastettuani myös sähköturvallisuuden uskalsin tehdä tarvittavat kytkennät ja tälläsin töpselin seinään. Ensimmäisen soundit kuulostivat hyviltä ja vahvistin oli hurinaton, joten ryhdyin jatkamaan projektia...

 

Ensimmäisenä asensin virtakytkimen. Sen jälkeen sovittelin vahvistinpuolta koteloonsa ja totesin, että potikat eivät millään ylety ulos kotelon rei’istä, joten kaivelin ehtymättömistä varastoistani sopivia potikan akselin jatkoja. Ne oli tosin tehty 6 mm:n akselille ja potikat olivat neljännestuumaisia, joten jouduin poraushommiin. Koteloon oli asennettu kaksi kasituumaista Celestionia: olen joskus itsekin käyttänyt näitä, enkä ole ollut vilpittömän rakastunut ääneen, mutta päätin kokeilla ... 

Siis johdonvetoa ja tinausta. Sitten sopivat chicken head –nupit potikoille... yhteen tyhjäksi jäävään reikään ajattelin laittaa jatkossa ledin jolloin näkee, milloin vehkeessä virta on päällä. Sovittelua, ruuvausta ja kokoamista, taustalevyn reikien isontelua ja taas sovittelua, ruuvausta ja kokoamista ja  homma on valmis! En siis voi ottaa tästä erinoimaisesta vahvistimesta krediittejä itselleni vaan kaikki kunnia kuuluu Dingleberrylle: kiitos hyvästä styrkkarista. Ja se soi! Höfner Galaxy contemporary series heräsi hienosti henkiin: ”dängä” ja ”tväng” tulee vahvistimesta just niinkuin pitääkin.    

Lisää teletappeja

Kun nyt Jarmo aloitti Telecaster-jutun, niin pakko kai sitä on jatkaa...

Esitelen tässä omat näkemykseni Teleistä. Ensimmäinen on HK-merkkinen halpiskitara, jonka ostin Huuto.netistä uutena. Hämmästyin, miten hyvälaatuisen soittimen sain: laadukasta työtä, hyvät osat, hieno viimeistely ja se aito Telen tvängä-soundi. Sen verran olen muuttanut kitaraa, että vaihdon tallaamiksiksi Seymour Duncanin isonapaisen ja vähän kuumemman mikin, jossa on kelan puolitusmahdollisuus. Nyt takamikistä saa ulos sekä perinteisen ohuen Tellu-soundin että vähän räväkämän rokkirähinän. Kelanpuolituskytkin on mikkivalitsimen ja volyymipotikan välissä. Tämä on yksi suosikkikitaroistani.

 

...Ja tässä näyte siitä, miten HK:n Tellu-kopio soi: Jarmon ja minun toteuttama "Mubalele Mama" (kokoonpanolla "Hota"). Jarmo hoitaa komppipolitiikan Tokain 335-kopiolla ja minä sooloilen päälle HK Telellä. Tässä ei pummeja korjailtu, joten rytmikäsitykseni on lievästi sanoen afrikkalainen....

Ja sitten vähän raskaampaa tulkintaa. Alla paloista kokoamani Tele: kokovaahterakaula, jämäkkä leppäbody jonka sävy on Triumph-moottoripyörien värikartastosta (itse maalattu). Tallamikkinä EMG:n humbucker (tämän aion vielä joskus vaihtaa: en ole täydellisen ihastunut soundiin) ja edessä Kent Armstrongin humbucker, joka on vähän tavallista humbuckeria kylmempi, eli soundi on yksi- ja kaksikelaisen välimaastossa (resistanssi reilut 8 K). Pidän todella paljon etumikin soundista: lämpöä riittää, mutta ääni ei ole koko ajan säröllä.

Ja ettei modaaminen loppuisi siihen, rakensin kitaran sisään boosterin. Kyseessä on yksinkertainen transistoriboosteri, joka on toteutettu yhdellä trankulla, neljällä vastuksella ja kahdella kondensaattorilla. Konkkien arvoja muuttamalla boosterin voi muokata diskantteja, bassoja tai koko äänialuetta korostavaksi. Omani on suhteellisen tasapainoinen. Kitaran kytkinpaneelissa on mikkien valintakytkin, takamikin puolituskytkin, boosterin katkaisin ja volyymipotikka, joka on yhteinen boosterille ja tavalliselle passiivikäytölle: ihan lennosta boosteria ei vaivattomasti saa päälle, koska jos kitaraa soittaa ”nuppi kaakossa” ja kytkee boosterin päälle, tulee tehoa tolkuttomasti lisää. Boosteria kytkiessä tulee siis vähän ensin tiputtaa volyymiä. No, Kyllä tuohonkin on oppinut. Kun boosteri on täysillä, on soundissa rupea ihan riittävästi: kitaran soundi menee jo Hendrix-osastolle. Itse pidän vähän hillitymmästä mutta muhevasta särösuondista, joka irtoaa volyyminupin ollessa siinä kahdeksikon paikkeilla. Nam!

 
Tässä boosterin rakennusohje:

 
Kyseessä on siis Electro Harmonixin LPB-1:n mukaan tehty viritys: helppo homma, vaikka ei olisi koskaan liiemmälti elektroniikkaa rakennellutkaan.  0.1 uF:n kondensaattoreilla (sama kuin 100 nF) soundi mielestäni on täysin tukossa. Itse suosin 0.047 uF:n (47 nF) kondensaattoreita ja jos diskattivoittoista soundia hakee, niin 0.022 uF (22 nF) tai ehkä jopa 0.01 uF (10 nF) ovat kokeilemisen arvoisia. Transistorinakin kannattaa kokeilla 2N5088:n tilalla BC549C:tä tai B:tä. Ne eivät ole soundiltaan niin puhtaita, eli ovallisia valintoja tällaiselle rupi-intoilijoille. C on vähän suurempi vahvistukseltaan kuin B.

Mainittakoon, että asensin kaksi tällaista boosteria pedaalikoteloon. Toisen boosterin tein tasapainoisesti boostaavaksi ja toisen diskanttivoittoiseksi. Kytkimellä voi valita käyttääkö yhtä boosteria vai kytketäänkö ne peräkkän, siis siten, että toinen boostaa toisen jo valmiiksi boostaamaa signaalia. Boostereiden väliin kannattaa laittaa (erotus-)kondensaattori, koska muuten toisen boosterin volyymin vääntely vaikuttaa myös toiseen. Vastaava tuplaboosteri-ideahan on EHX:n Double Muffissa. Hyvä tuli!

IC-piiri pieni pyörii

Rakennettuani 15 putkivahvistinta päätin tutkia, millaisia paristokäyttöisiä vahvistimia olisi mahdollista tehdä. Etsiskeltyäni tietoja 9 voltin paristolla toimivista styrkkareista totesin, että käytössä on kaksi suosittua ja halpaa mikropiiriä: vanhempi LM386 ja uudempi TDA7052 (sekä vähän enemmän tehoa antava mutta samalla myös enemmän jännitettä vaativa TDA2030), joiden ympärille rakennetuista vahvistimista löytyy paljon juttua.  Rakensin siis kokeeksi vahvistimen kummankin piirin ympärille. Uudempi TDA7052 oli täydellinen pettymys: ponneton, suhteellisen puhdas ja tylsä soundi. Sen sijaan innostuin LM386:sta: värkki saa tyrät rytkymään ja sopivasti kytkettynä ääni on puhdasta rosoa ja kirkunaa. Juuri sitä, mitä mies välillä kaipaa!

LM386:n spekseissä (esim. http://www.ti.com/lit/ds/symlink/lm386.pdf) luvataan, että piiristä lähtee tehoa yhdeksän voltin jännitteellä ja 8 ohmin kuormaan 0,7 wattia, kun särö on 10%. Ei siis mitään ihmeellistä, joskin säröisää. Monien matkaradioidenkin luvataan antavan paljon enemmän tehoa. Mutta ihmeellistä on, miten törkeän meluisan vahvistimen tuolla piirillä saa tehtyä: en tiedä, kuinka suuri särö tekemissäni vahvistimissa on, mutta herkän kaiuttimen kanssa rähinää riittää hyvin kotikäyttöön, ja korvat kyllä soivat soittosession jälkeen.

Alla kuva, jonka nappasin sivulta http://www.instructables.com/id/Portable-Guitar-or-iPod-Amplifier-Amp-9v-LM3/ .

 

 
Yksinkertaisimmillaan vahvistimeen tarvitaan siis paristoneppari, jakit sisäänmenolle ja ulostulolle, IC-piiri ja kolme elektrolyyttikondensaattoria (eli tuo C1 ei ole pakollinen. Sen asentaminen tosin lisää tehoja merkittävästi. Pinnit 1 ja 8 pitää joka tapauksessa kytkeä yhteen, olipa välissä konkka tai ei). Osien hinta hinta kaupassa (esim Bebek, Uraltone) yhteensä noin 5 €! Jos haluaa hifistellä, niin valintakytkimen ja parin konkan lisäyksellä tehon ja särön määrää voi säätää: siis C1:n rinalle kytketään kapasitanssiltaan erilaisia konkkia, ja valintakytkimellä valitaan mikä niistä on käytössä. Kuvan oikeassa laidassa on merkitty, miten homma on hoidettu pienellä DIP-kytkimellä. Konkkien arvot näkyvät C1:n vieressä, eli 2,2-10 uf.

Volume-potikkaa ei styrkkarissa ole, mutta sellaisen voi lisätä kuvassa esitetyn C1:n ja piirin nasta nro 8:n väliin. Mutta kuka sellaista kaipaa? Miksei antaisi olla nupit kaakossa koko ajan? Virtakytkintä ei myöskään ole vaan virta kytkeytyy kun plugin tökkää sisäänmenojakkiin. Voihan kytkimenkin halutessaan lisätä. Satunnaisen tekijän on hyvä huomata se, että elektrolyyttikonkat ovat tarkkoja siitä, kummin päin ne asettaa. Kuvaan on merkitty plus- ja miinusnavat. Lisäksi kannattaa huomata, että jos virtakytkimen tekee sisäänmenon stereojakilla, niin stereojohtoa ei voi käyttää, koska se ei kytke virtaa: siis stereojakki ja monojohto. Muunlaisia haasteita ei hommassa ole.
 
Vahvistin on hyötysuhteeltaan erinomainen: kokemuksen mukaan helvetillistä mökää riittää yli 10 tuntia yhdellä yhdeksän voltin paristolla. Ei huono.   

Alla LM386:n ympärille rakentamiani virityksiä:

Etummainen on tehty teepurkkiin. kaksi jakkia ja katkaisija, jolla tehoa ja säröä voi säätää. Purkissa sisällä pieni vero-levyn palanen johon komponentit on kiinnitetty (suosittelen IC-piirille kantaa, jolloin tinaaminen helpottuu) ja yhdeksän voltin paristo. Vahvistin mahtuu taskuun, mutta jaksaa liikuttaa 2 x 12” kaapin kaiuttimiakin.

Keskimmäinen on tehty sikarilaatikkoon ja kaiuttimena on (huono) autokaiutin. Takimmainen styrkkari on asennettu vanhaan radiokaiuttimen koteloon. Kaiuttimena on Harley-Benton- bassovahvistimen ämyri, johon entinen omistaja oli lyönyt reikiä meisselilä. Tässä versiossa minulla on neliasentoinen kiertokytkin jolla pystyn vaihtelemaan särön ja metelin määrää melko pahasta karmeaan.

Suosittelen kokeilemaan vahvistinrakennusta!