Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kheta Hotem. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kheta Hotem. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Kheta Hotem ja komutialainen musiikki: uuden suomalaisen oudon musiikin vastakulttuurin virrassa 2000-luvulla

Parin vuoden kirjoitustyön jälkeen vain vihdoinkin julki teoksen: Kheta Hotem ja komutialainen musiikki:uuden suomalaisen oudon musiikin vastakulttuurin virrassa 2000-luvulla. Kirja kertoo 2000-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttaneen Kheta Hotem -yhtyeemme tarinan. Bändin musiikilliseen maailmaan ovat vaikuttaneet niin suomalainen kansanmusiikki kuin etniseen perinteeseen pohjautuva maailmanmusiikki. 

Sen lisäksi merkittävinä vaikuttajina ovat olleet blues, rock ja jazz - erityisesti kaikki kokeellisempi ja uutta etsivä musiikki ja sen eri tyylisuunnat. Kirja kertookin myös palan vastakulttuurisen musiikkimaailman ja sen kehittymisen historiaa viime vuosikymmeninä sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

 

Haastattelin teosta varten orkesterissa vaikuttaneita henkilöitä ja perehdyin samalla suomalaiseen undergroundiin ja sen kehitykseen digiaikana 2000-luvun alussa ja sieltä paljastui itsellenikin kaikenlaista uutta ja yllättävää. Kirjaa voi tilata täältä:

https://kirjakauppa.bod.fi/kheta-hotem-ja-komutialainen-musiikki-jarmo-saarti-9789528084792

Kirjaa tehdessä löysimme Pelkosen Hannun kanssa Vaihtolava festareilta kuvatun keikan vuodelta 2008 jolloin Kheta oli täydessä iskussa. Laitoin pätkät jakeluun:







 

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kheta Hotem - Shaman Jazz


Korona-aika tappoi keikkailun ja niinpä on ollut aikaa kaivella arkistoja. Ja sieltähän löytyy kaikenlaista. Kheta Hotemilta löysin Hannun luona tehdyn ja yhtyeen peruskokoonpanolla soitetun livesetin Shaman Jazz, josta tehtiin Ikuisuuden Timon kanssa kasetillinen kuunneltavaa.

Korona-aikana on ollut aikaa myös maalailla, joten kansikuvaan löytyi setin henkeen sopiva maalaukseni KalloWeen:

 

Äänitettä löytyy Ikuisuudelta - nauttikaa: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/shaman-jazz

Samoilta huudeilta löytyy Keijo & Jarmo uusintapainos mainiosta Along the sun and the rain -äänitteestä: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/along-the-sun-and-the-rain

 


 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Joko joku on kuullut - kasetteja tulee ja kasetteja menee

Soiteltiin Hannun ja Keijon kanssa rytmiblueseja viime vuoden lopulla Teurastamon harjoituskämpällä. Setti meni perinteisesti: Keijolla oli sanoja valmiina ja meillä musiikkia mukana. Kun sessio onnistui soitannoltaan ja tunnelmaltaan, saatiin Ikuisuuden äijät taas kiinnostumaan kasetin julkaisemisesta. Se tuli pari viikkoa sitten ulos nimella Joko joku on kuullut ja niitä voi käydä ostelemasssa tästä linkistä. Keijo teki kasettiin mainion kansikuvan:


Vakka-Suomen Rytmi-Kuninkaat: Joko joku on kuullut
Maistiaisiksi kasetilta Missä hajonneen laulun kerään:


Myös aikaisempi äänitteitä on laitettu uudelleen jakeluun. Ikuisuuden Bandcampista löytyy mainio Kheta Hotemin: Bowl Ceremony CD streamina:
Kheta Hotem: Bowl Ceremony
Ja linnaea et mimosa teki uudelleenjulkaisuna kasettiversion Keijo & Jarmon mainiosta blues levystä Talkin' bout death past gone:

Keijo & Jarmon: Talkin' bout death past gone

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vihreän talon minifestarit

Hannu järjesti meille keikan Vihreään taloon alkukeväästä. Päätimme pitää minifestarit. Aloitimme setin Vakka-Suomen rytmikuninkaiden juuriosuudella. Keijo kuvasi bluesmiehen ennen keikkaa.

Bluesmies soittelee patiolla
Verde heitti sitten oman osuutensa, joka alkoi etnisemmällä soitolla ja päätyi free-osuuteen, jossa käväisin vierailevana rumpalina.
Verde etnosoi
Mika teki Verden osuudesta videonpätkän, jonka voi käydä katsomassa tästä linkistä:

Verde Live Vihreä Talo 13.02.2016 from Verde on Vimeo.

Lopuksi heitimme Kheta Hotemilla perinteisen komutialaisen osion, josta mallia voi käydä katsomassa täältä:



maanantai 11. tammikuuta 2016

Verde goes Kheta Hotem eli Lopen alkua

Viime viikonloppuna pidimme Hannun luona sessiot, jossa Verde kohtasi Kheta Hotemin. No Komutiaanhan päästiin tälläkin kokoonpanolla eli shamanistista musiikkia saatiin aikaiseksi. Harjoiteltiin samalla kevään keikkaa Vihreällä talolla, josta myöhemmin lisää. Harjoitusten perusteella voi jo luvata, että meininki tulee olemaan maaginen.

Verde goes Kheta Hotem
Mika ennätti taas tekemään videonpätkän sessioiden musiikista nimellä Kaunis salasana. Se kannattaa kuunnella joko kuulokkeilla pimeässä tai sitten hyvillä kaiuttimilla auringonvalossa.


Uusi hieno SalaSana from Verde on Vimeo.

Viime vuoden lopun Mikan studiosessioista tämä pätkä, jossa on samaa etnohenkeä. Itselleni tämä kuulostaa jo melkein Oregonilta - suomalaisittain tosin. Valosaastegeneraattori, olkaa hyvä:


Valosaaste generaattori from Verde on Vimeo.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Free-jamit Samjessa 2014

Ajoin loppuviikosta Keijon kautta Tampereelle ja sain tämän videonpätkän mukaani. Aarni oli tehnyt taas mainiota kuvaustyötä, joten jakeluunhan tämä on laitettava.
Pätkä on yöjameista Samjen Turbaanit Palavat sessioista loppukesästä 2014 ja lavalla heiluu paikalla olleita soittajia mm. Verdestä, Kheta Hotemista ja Airaksisen Pekka intoutuu soittamaan pianoa oikein viimeisen päälle. Lisäksi lavalla vilahtaa Alexei Borisov.
Free jatsin ystävät: nauttikaa!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vanhoja keikkoja - Kheta Hotem Lutakossa 2006

Kaivelin tietokoneeni kuvakansioita ja löysin sieltä unohtuneet videopätkät Kheta Hotemin Jyväskylän Lutakon keikalta vuodelta 2006.

Ensimmäisen levyn teimme tuolla kokoonpanolla vuonna 2003. Silloin bändi oli vielä enemmän kallistunut etno- ja maailmanmusiikkigenreen. Kun olimme tehneet kaikenlaisia sessioita erilaisilla kokoonpanoilla, tuli mukaan nuorempia kokeellisen musiikin ystäviä ja bändin musiikki rikastui ambienttiin ja erilaisiin elektronisiin kokeiluihin päin. Lisäksi keikat alkoivat muotoutua enemmän happening-tyyppisiksi.

Meidät pyydettiin Lutakkoon Zegrafesteille soittamaan 21.10.2006. Kasasimme kokoonpanon ja omasta mielestäni se on tämän lajityypin Kheta Hotemin keikoista - ainakin toistaiseksi - toiseksi paras. Paikka oli mukava ja yleisöä oli hyvin - sessioissa esiintyivät myös Guapo (GBR) ja Fun. Lisäksi setin miksasi ammattimies (taisi olla Dassumin Pentti), joka osasi kaiuttaa meningin sopivalla space-echolla tosi transsiseksi ambientiksi.... Harmi, etttei tätä keikkaa ole vieläkään saatu äänitteellä ulos!

Meillä oli jo tuolloin pieni kannattajajoukko Jyväskylän seudulla, mutta nyt pääsimme räjäyttämään vähän laajemman joukon tajunnan. Videopätkät ennen keikkaa kuvasi Anssi ja keikkapätkät sessioissamme joskus soitellut Juri Joensuu. Lavalla olivat Keijon, Hannun, Teron, Jarmon ja Anssin lisäksi Tiitus Petäjäniemi.

Tiitus harjoitteli tulevaa uraansa backstagella:


Setistä jäi jäljelle seuraavat kolme videoklippiä:




Toinen pätkä:


Ja kolmas:


Space out!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kesän 2014 keikkoja 3 - Samjen Turbaanit palavat festivaali

Airaksisen Pekka kutsui meidät ja aika monta muutakin soittajaa Samjen retriittikeskukseen Siikaisiin elokuussa 2014. Soittajat ja yhtyeet olivat pääasiallisesti sähköisen äänen ja muinaisen äänen taitajia ja taivuttajia. Pekka aloitti soitannot moskovalaisen kollegansa kanssa retriittikeskuksen näyttelytilaksi entisöidyssä heinäladossa.


Meidän ensimmäinen kokoonpano oli Keijo & Jarmo vahvistettuna Hannulla bassossa.


Soittelimme Keijon juuriblueseja ja tässä pätkä kuultavaksi - kiitos Aarni kuvauksesta:


Toinen kokoonpanomme oli Kheta Hotem, joka pääsi pitkästä aikaa kokoontumaan alkuperäisellä kokoonpanolla Keijo, Hannu, Tero, Anssi ja minä.


Suoritimme perinteisen vesirituaalin ja manasimme tilasta pahat henget pois. Ääninäyte löytyy täältä:


Sessiot olivat niin onnistuneet, että  kutsuja lupasi järjestää ensi kesänä Turbaanit palaavat festarit....

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kheta Hotem Art Hämeessä

Kuten Hannu jo joskus mainosti, kävimme heittämässä Art Häme -tapahtumassa syksyllä äänityöpajan ja keikan Vihreällä Talolla 26.10.2013.

Kheta Hotemin soitto perustuu improvisaatioon, jossa on elementtejä kansanmusiikista, elektronisesta musiikista, jazzista ja rytmimusiikista. Jossain levy-arviossa Khetan sanottiin olevan drone-bändi. Dronen määrittelee Wikipedia seuraavasti: "In music, a drone is a harmonic or monophonic effect or accompaniment where a note or chord is continuously sounded throughout most or all of a piece". Ääntä tuotamme sekä moderneilla soittimilla että vanhoilla tekniikoilla kuten kurkkulaululla ja didgeridoolla.



Äänityöpajassa esittelimme kurkkulaulua, itse tekemiämme soittimia ja joukkoimprovisoinnin ideaa. Kheta Hotem on komutialaisen musiikin sanansaattaja. Komutialaisen musiikki-ideologian mukaan muusikoilla on erityinen kyky siirtyä arkipäivästä, tästä meitä ympäröivästä maailmasta, musiikin maailmaan. Soittajat toimivat välittäjänä arkipäivän maailman ja musiikin maailman välillä tuoden elementtejä musiikin maailmasta tavallisten kuolevaisten nautittaviksi. Osa musiikista perustuu pyhissä vesirituaaleissa käytettyihin musiikillisiin ilmiöihin, vaikka nykyihminen saattaakin kokea musiikin moderniksi ja kokeelliseksi.

Yhtye ottaa joka kerran riskin tullessaan lavalle, koska mitään ei ole sovittu etukäteen lukuunottamatta mahdollisesti sitä, aloitetaanko nopeasti vai hitaasti tai annetaanko jollekin soittajalle/laulajalle alkuun solistinen vuoro. Ja yleensä näitä sopimuksia ei sitten pidetä. Bändin sisäisessä huumorissa tosin tunnetaan kappale Misty island, joka soitetaan jokaisessa esityksessä. Kukaan ei tosin tiedä milloin kyseinen kappale alkaa ja milloin se päättyy. Esityksissä ei yleensäkään ole erillisiä kappaleita vaan tavoitteena on performanssin tyyppisen kaaren aikaansaaminen esiintymisen aikana.



Keikkakuvista ja niiden julkaisuluvasta kiitos Timo Greisille - Tero äänitti keikan ja tiedostot löytyvät täältä (toinen linkki sisältää keikan, ensimmäinen alkupuheen ja kolmas lopetuksen):



Joten valot pimeäksi ja soitto soimaan!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Putki päällä

Välillä jotain muutakin kun kitaroita ja vahvistimia:
 
Bändimme Kheta Hotem (http://www.saunalahti.fi/hjp) soittaa keikan 26.10.2013 Art Häme –tapahtumassa (http://arthame.fi), ja organisaattori pyysi meiltä keikan yhteyteen äänityöpajaa. No totta munassa me pidämme äänityöpajan, kun sellaista kerran pyydetään. Soittajien perverssien erityistaipumisten vuoksi päädyimme kolmeen työpajalinjaan, eli kurkkulauluun, didgeridoohon ja lyömäsoittimiin. On vaikea ennustaa kuinka paljon paikalle tulee väkeä, joten rakentelin kuusi didge-putkea, jolloin todennäköisesti kaikki halukkaat pääsevät tööttäämään. Terolla (Nieminen) on lisäksi kolme putkea ja minulla neljä, joten aikamoisen puhkupilliorkesterin saamme tarvittaessa varustettua.

 
En tällä aikataululla ja tähän vuodenaikaan voinut luottaa termiittien aktiivisuuteen, joten päätin tehdä putket 50 mm:n viemäriputkesta. Käyttämättömästä. Koska aloittelijalla saattaa olla haastetta saada ääni 50-millisestä reiästä tein reikäporalla laudasta holkkeja, joilla suukappaleen saa supistettua 37 milliin. Soitto tuollaisella puolitoistametrisellä putkella on silloin helppoa. En ryhtynyt tarkemmin virittelemään putkia, mutta 150-senttinen viemäriputken pätkä näyttää soivan kuta kuinkin A#:ssä. Tein esimerkkikappaleiksi myös kaksimetrisen (F#) ja reilun metrisen (C#) putken. Holkit ovat sovitukseltaan tiukkoja, joten laitoin ne ilman liimaa paikoilleen käyttäen apuna kuumailmapuhallinta, jolla sain muovin pehmenemään sen verran, että holkki sujahti paikalleen. Pisimmässä putkessa holkki on tarvittaessa irrotettavissa: oman kokemukseni mukaan pitempään putkeen tarvitaan suurempi suuaukkokin.


Olen rakentanut putkia myös puusta. En ole ryhtynyt kikkailemaan kaksimetrisellä poralla vaan valinnut läpimitaltaan sopivan rangan, sahannut sen halki, kovertanut puoliskot ontoiksi ja liimannut puoliskot takaisin yhteen. Pinnan olen käsitellyt vahalla. Olen huomannut, että leppä soi lämpimämmin kuin haapa. Joidenkin tekijöiden tiedän käyttävän myös mäntyä. Jotkut intoilijat ovat ehdottomasti kovien puulajien kannalla, ja siinä ajatuksessa on varmasti oma logiikkansa (http://www.duendedidgeridoo.com/the-way-of-didgeridoo/material-why-hard-wood/).