Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarmo Saarti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarmo Saarti. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. huhtikuuta 2025

Laulettuja sanoja

Aloitimme Hannun kanssa improvisoidun musiikillisen yhteistyön lukioaikojen Kuopiossa, jossa innostuimme bluesista, undergroundista, vapaasta jazzista, uudesta suomalaisesta lyriikasta ja happeningeista. Ensimmäinen yhteinen hetkessä improvisoitu sanoitus lienee Hannun Jarmon bändin harjoituksessa esittämä uutisblues 1970-luvun loppupuolelta.

Musiikin yhdessä tekemisemme alkoi toden teolla 1980-luvulla, jolloin molemmat opiskelimme yliopistossa – Hannu Joensuussa ja Jarmo Jyväskylässä. Akateemisen nuoren kehittyminen näkyi luovana toimintana, jota helpotti äänitysteknologian kehittyminen ja halpeneminen opiskelijan kukkarolle sopivaksi. Soittamista harrastettiin useiden kavereiden kanssa, mutta biisien ja varsinkin sanoitusten tekeminen säilyi Hannun ja Jarmon omana alueena. Tämä vahvistui Keijo Virtasen tultua mukaan kuvioihin.

Päätimme tuossa loppuvuodesta koota improvisoituja sanoituksiamme kirjaksi asti ja saimme sen julki vuoden 2025 alkupuolella. Paperilla luettuna sanat saivat aivan uuden elämän. Ja toimivat myös joko ääneen tai omassa mielessä luettuina.

Lauletut sanat kirjan kansi.
 

Kirjaa voi tilata ja lukea otteita sen sisällöstä täältä: https://kirjakauppa.bod.fi/lauletut-sanat-hannu-pelkonen-9789528095590. Tässä maistiaisiksi muutama sanoitus musiikin kanssa. Ensiksi Hannun mainio rap Miehen puhetta:

 Ja lopuksi minun laulamani Puu antaa voimaa:



maanantai 27. maaliskuuta 2023

VERDE - Kuusosa CD

VERDE - Kuusosa

Pidettiin Mikan luona marraskuussa 2022 sessiot hänen studiossaan. Mikan mukana soittajina olivat allekirjoittaneen lisäksi Niemisen Rauno ja Elon Mikko. Suomalaisiin perinnesoittimiin erikoistuneen Raunon kanssa oli näitä soittotuokioita tehty jo aiemminkin, levyn biiseillä Rauno soittelee itse tekemiään pynkyriä ja jouhikkoa. 

Mikko paljastui porilaisen musiikkiin heittäytymisen perinteen taidon taitajaksi. Kuusumun Profeetassa ja Mama Longhornissa bassotelleen Mikan kanssa oli mukavaa vääntää aitoa rytmimusiikkia solisteille pohjaksi. Mika soitteli syntikoita, Rhodesia ja torvia ja minä rumpuja ja Raunon tekemään noitarumpua.

Mika teki äänitykset itse tekemillään Verde putkimikrofoneilla ja putkietuasteilla, joiden erottelukyky on uskomaton. Loppumiksaus ja masterointi on tehty mahdollisimman puhtaasti, joten tilassa soittamisen stereokuva on laaja ja syvä. CD:llä voi testailla vaikka omia äänentoistolaitteitaan.

Biisit ovat mukava sekoitus Mikan analogista syntikkamaailmaa, Raunon suomalaiseen perinteeseen pohjaavaa etnoa, Mikon afro/funk-perusteista bassottelua ja minun rytmiikkaa, jossa free ja beat sekoittuvat sulavasti toisiinsa.

Biisi ja soittajatiedot

Levyn kannet kuvasi ja taittoi Mika. Ne kuvaavat hyvin levyn mystisen levollista tunnelmaa ja äänimaailman avaruutta.

Mika teki samojen sessioiden biisistä Mitataanko yliastuttu digiloikka mainion tarinallisen videon, jolta voi kuunnella maistiaisia sessioista.


Mitataanko yliastuttu digiloikka from Mika Rintala on Vimeo.



sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kheta Hotem - Shaman Jazz


Korona-aika tappoi keikkailun ja niinpä on ollut aikaa kaivella arkistoja. Ja sieltähän löytyy kaikenlaista. Kheta Hotemilta löysin Hannun luona tehdyn ja yhtyeen peruskokoonpanolla soitetun livesetin Shaman Jazz, josta tehtiin Ikuisuuden Timon kanssa kasetillinen kuunneltavaa.

Korona-aikana on ollut aikaa myös maalailla, joten kansikuvaan löytyi setin henkeen sopiva maalaukseni KalloWeen:

 

Äänitettä löytyy Ikuisuudelta - nauttikaa: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/shaman-jazz

Samoilta huudeilta löytyy Keijo & Jarmo uusintapainos mainiosta Along the sun and the rain -äänitteestä: https://ikuisuus.bandcamp.com/album/along-the-sun-and-the-rain

 


 

perjantai 7. elokuuta 2020

HOTA heräsi henkiin

Soiteltiin pitkästä aikaa Hannun ja Anssin kanssa jälkimmäisen mökillä kesäjamit heinäkuussa 2020. Ja koska meno oli mainiota, niin mausteeksi ensimmäinen pala kunnon free tööttäystä foneilla. Kannattaa kuunnella kunnon äänentoistolla. 

 

Tekaisin enemmän hip hop -tyyppisen pätkän samoista sessioista: Vanha kela. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

HOTA: Puu antaa voimaa

Pelkosen Hannun kanssa soiteltiin tämä biisi muistaakseni vuonna 2012. Se on siitä alkaen pyörinyt päässäni ja vaatinut videota taustakseen.
Tänä juhannuksena se sitten sai kuvansa Juntusrannan juhannusyössä.


lauantai 13. kesäkuuta 2020

Koronakevään videoprojektit

Ystäväni Ewen Macdonald innostui musiikkivideoiden tekemisestä tänä koronakeväänä kanssani. Keikat ja harjoittelut lyötiin kiinni, kotikaranteenit alkoivat, mutta soittamisen vimma jatkui molemmilla.

Kaikki alkoi siitä, kun lähetin Ewenille soittamani bluesin kännykällä. Hän teki siihen sanat ja videon ja niin ensimmäinen musiikkivideo, King Corona Blues, syntyi huhtikuussa.




Olemme soitelleet pitkään bluesia yhdessä, joten bluesilla oli helppoa jatkaa. Kuopioon iski takatalvi huhtikuussa, joten teimme Snow Blues in E -kappaleen samalla idealla.




Tämän jälkeen nostimme rimaa askeleen korkeammalle sekä musiikillisesti että kuvallisesti. Ewen alkoi kirjoittaa sanoihin tarinoita korona-ajasta, aloimme tehdä muutakin kuin pelkkiä perusblueseja ja kuvatarinatkin alkoivat kehittyä. Toukokuun alussa valmistui A quarantine vignette.





Ja sitä seurasi sitten These socks ain't made for walking, jonka hillitön video perustuu Ewenin kokemuksiin pitkiltä lenkeiltä.



Tämän jälkeen Ewen innostui panostamaan videoihin entistä enemmän. My (mad) Lady Corona oli samalla virtuaalinen taidenäyttely.




Musiikillisesti omasta mielestäni paras syntyi seuraavaksi, kun Ewenin kaipuu pubeihin kääntyi sanoiksi ja minun sävellyksekseni kappaleessa Drinking at home is just boozing, josta tulikin mukava korona-ajan pubilaulu.



Edellisessä ja seuraavassa Honeymooning with you, Ewen kikkali erityisesti jaetun näytön kanssa videoissaan ja sai koko "orkesterimme" esiintymään.



Koronakevään viimeinen musiikkivideomme Love in Quarantine hyppäsi sitten kuvallisesti aivan uudelle tasolle. Ewenin ystävä Ole Koustrup Hansen ehdotti yhteistyötä ja green screen tekniikan hyödyntämistä korona-ajan traagisessa rakkaustarinassa.



Kaiken kaikkiaan saimme mukavasti ajan kulumaan projektiemme parissa. Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti kotikuvaajillemme!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Jay & Ollie: No doubt about it



Soiteltiin Olavin kanssa viime kesänä dubbeja. Keväänä sain jostakin idean Dance Macabre aiheeseen videoon.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

King Corona Blues

Tehtiin Ewen MacDonaldin kanssa Korona aiheinen blues:





Kiitokset Airille kuvaamisesta ja puutaiteilijalle patsaasta!


maanantai 6. tammikuuta 2020

Verde - Merikurjet

Tavattiin Rintalan Mikan kanssa joitakin vuosia sitten Airaksisen Pekan kesäfestivaaleilla mainio mies ja alettiin jutella niitä näitä musiikista, soittamisesta ja maailmasta. Juttelun lopuksi päätettiin, että yhdessä voisi vaikka soitellakin. Mies paljastui Jorosen Jouniksi ja samalla tutustuttiin Hanna Tryggiin, joka kävi jo noilla festareilla meidän kanssa lavalla jammailemassa.

No yhteistyö on sittemmin vakiintunut. Mika ja Jouni ehtivät julkaista jo levynkin, 2πr, joka sai Soundissa kehuja. Pari yhteistä keikkaa on heitetty ja jammailtu useammankin kerran.

Viime vuoden toukokuussa tehtiin sitten Mikan studiolla äänityksiä. Mika masteroi levyä huolella ja teki siihen komeat kansikuvat. Levy, Merikurjet, tuli ulos joulun alla ja kuulostaa todella hyvältä. Sillä kannattaa testata myös omia äänentoistolaitteitaan.


Yhdellä biisille saatiin mukaan myös Niemisen Rauno, joten sisältö vaihtelee kunnon freejazz rymistelystä kansanmusiikkivaikutteiden kautta melodisempiin biiseihin.


Tässä tämän kokoonpanon musiikista maistiaisiksi keikkavideo viime kesältä:


Verde Live Suulirok 2019 from Mika Rintala on Vimeo.



sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vielä kerran farmakologista bluesia

Olimme jo kertaalleen haudanneet Uncle John's Blues Bandin, mutta sitten Ewen sai kutsun tulla pitämään perinteisen farmakologisen bluesluennon pohjoismaisille sosiaalifarmasian päiville, joita tällä kertaa isännöi Itä-Suomen yliopiston farmasian laitos Kuopiossa toukokuussa 2017.
UJBB plays blues
Keikka oli Kuopion kaupungintalolla, jossa oli kunnon konserttisalin tuntua myös soittajille. Lavalla olivat tällä kertaa Ewenin lisäksi Seppo, Jouni ja minä. Tässä maistiaisiksi keikalta Cosmetic Pharmacology ja Down to Five:


Lisää orkesterin musiikkia löytyy tästä linkistä. Kiitokset Mönkkösen Jukalle kuvasta ja yleisölle hyvästä meiningistä!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Joko joku on kuullut - kasetteja tulee ja kasetteja menee

Soiteltiin Hannun ja Keijon kanssa rytmiblueseja viime vuoden lopulla Teurastamon harjoituskämpällä. Setti meni perinteisesti: Keijolla oli sanoja valmiina ja meillä musiikkia mukana. Kun sessio onnistui soitannoltaan ja tunnelmaltaan, saatiin Ikuisuuden äijät taas kiinnostumaan kasetin julkaisemisesta. Se tuli pari viikkoa sitten ulos nimella Joko joku on kuullut ja niitä voi käydä ostelemasssa tästä linkistä. Keijo teki kasettiin mainion kansikuvan:


Vakka-Suomen Rytmi-Kuninkaat: Joko joku on kuullut
Maistiaisiksi kasetilta Missä hajonneen laulun kerään:


Myös aikaisempi äänitteitä on laitettu uudelleen jakeluun. Ikuisuuden Bandcampista löytyy mainio Kheta Hotemin: Bowl Ceremony CD streamina:
Kheta Hotem: Bowl Ceremony
Ja linnaea et mimosa teki uudelleenjulkaisuna kasettiversion Keijo & Jarmon mainiosta blues levystä Talkin' bout death past gone:

Keijo & Jarmon: Talkin' bout death past gone

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ukulele Stompers ja kevätkauden avaus

Tolvasen Jari tutustutti minut pari vuotta sitten ukulelejen ihmeelliseen maailmaan. Eka keikkani oli Leppävirran mainioilla ukulelefestivaaleilla, jossa pääsin sadan muun soittajan mukana ennätyksen tekoon (kuvasta voi bongata Jarin ja minut tarkalla silmällä...; ).
Aloimme harjoitella ohjelmistoa ja pyysimme Mannisen Olavin bassoon. Viime vuonna yritimme jo Kuopion kesäkauden avajaisten katusoittokonserttiin, mutta oltiin hieman myöhässä ja tänä vuona sitten nappasi.
Katusoittofestareiden esiintyjät
Settimme koostuu ukulelebiiseistä ja sovitetuista jatsistandardeista, jatsi/bluesmiehiä kun kaikki olemme. Alla Jarin lataamia vetoja festareilta ja sen jälkeisiltä synttäreiltä, jossa soitimme akustisesti mukavammassa tilassa. Aluksi Lady be good Kuopion torilta:


Sitten Hanalei moon:


Jarin oma Yartzan tango:


 Maximin lavalta Moonglow:


Ja lopuksi Low cotton:


Kiitokset kuvaajille!
Ukulele Stompers


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Khëm: Jokamies

Saimme vihdoin julkaistua Khëmin Jokamiehen, joka on tehnyt tuloaan jo vuosikymmenen vaihteesta. Tai oikeastaa sillä on vieläkin pidempi historia.

Khëm: Jokamies
Me kaikki opiskelimme joskus viime vuosisadan puolella kansanrunoutta Jyväskylän yliopistossa. Yhteiset soitantomme alkoivat noina aikoina ja kansanmusiikkiakin soiteltiin. Pertti ja Keijo harrastuivat kurkkulauluun ja harjoittelivat sitä 1990-luvulla ihan tosissaan. He perustivat Khëmin ja minä pääsin siihen mukaan lyömiöimään.

Pertti Terho, Keijo Virtanen, Jarmo Saarti
Vuosituhannen vaiheessa Jyväskylän kaupunki järjesti kulttuuripitoista ohjelmaa ja me teimme siihen Jokamies-Eweryman musiikillisen kokonaisuuden. Minä kirjoitin siihen vielä välispiikeiksi runot, jotka Juntusen Arja esitti. Levy piti tehdä jo seuraavana vuonna, mutta muutaman traagisen onnettomuuden ja kustantajien kiinnostumattomuuden vuoksi tässä vierähti aikaa...



Meidän vakaa teoria on, että koska suomalaiset ovat pohjoista havumetsäkansaa, niin samanismin lisäksi täällä on myös kurkkulauluakin harjoitettu. Musiikkimme Khëmissä on yhdistelmä kurkkulaulua, suomalaista lauluperinnettä, buddhalaisuutta ja samanistista rummutusta. Kulttuurit kohtaavat ja hyvä niin! Menköön tämäkin siis Suomen 100 vuotisjuhlistamiseen, että muistettaisiin historiaamme. Maistiaisiksi Manalan matala neiti.



Levyn tekemisessä auttoi X-youth gone wildin äijät, voin suositella. Ja CD:tä voi hankkia minulta (jarmosaarti  ättä gmaili) tai Virtasen Keijolta.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Verde keikkailee

Verde orkesteri on aktivoitunut keikkailemaan ja minäkin olen työkiireiltäni ehtinyt mukaan pariin sessioon. Mika on taas kiitettävästi tehnyt niistä videoita ja tallenteita, joita tässä maistiksi taas muutama.
Ensimmäisenä viime kesän David Ornette Cherryn kanssa tehdystä Euran sessiosta pitkä video, jonka loppupuolella on näkymiä soittajista ja yleisöstä:

Live Eura 02072017 Daivid Ornette Cherry, feature Verde Orkesteri from Mika Rintala on Vimeo.

Tässä taas koko setti äänitettynä tämän kevään Hesan Lovi ambientklubin keikalta Kansallisteatterin Lavaklubilla:

Ja tässä uusimman keikan video:

Live Seinäjoki 2017 from Mika Rintala on Vimeo.

Siinä soittelemme Seinäjokisalissa ja kerrankin lyömäsoittajalla oli käytössään unelmien setti, kiitos Sepon. Nauttikaa!

torstai 4. elokuuta 2016

E2_TRON herää henkiin

Kaivoimme Anssin kanssa elektronisen musiikin orkesterimme E2-TRONin pukupussista kesän 2016 kunniaksi ja pidimme Anssin kellaristudiossa äänityssesiot tavoitteena tuottaa cd:n verran hyvää musiikkia. Äänitys tehtiin raiturilla ja kutakin biisiä varten teimme pari ottoa - yritimme soittaa mahdollisimman paljon itse, jolloin teknomusiikkiinkin saa luomuvivahteen.

Biisejä kertyikin tavoitteen verran ja koska ne - ainakin omasta mielestä - ovat mainioita, laitoin pari maistiaisiksi verkkojakeluun.

Aluksi kunnianosoitus jatsin suuruuksille гиганты современные джазовые. Anssi soittelee syntikoita, minä vocoddelen ja lyömiöin ja soitan analogimurinaa.


Seuraava maistiainen on avaruusteknoa nimellä Calling all units:


Ja viimeisenä näytteenä tekno reggaeta nimellä Skanky trance:


Kuunteluohje: pimeässä kuulokkeilla tai valossa kaiuttimista - bassot ja volumet täysille!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Keijon kanssa Woody Guthrien kimpussa

Sirkka Heiskanen-Mäkelä pyysi meidät taas tänä vuonna Valkeisten vanhalle koululle keikalle Iisalmen Suomi-Amerikka seuran kesäjuhlaan. Mietimme Keijon kanssa sopivaa ohjelmistoa ja kun Keijo on jo pitkään puuhastellut Woody Guthrien laulujen kimpussa, päätimme koota illan ohjelmiston niistä.

Keijon tekemä keikkajuliste
Laulujen ympärille sai sopivasti ympättyä myös esitelmän americanaan kuuluvasta keskeisestä lauluperinteestä, jossa blues, folk ja kansanlauluperinne yhdistyvät yhden tekijän tuotannossa.

Keijo laittaa julisteen paikalle
Kokosimme Woodyn tuotannosta kymmenen biisin setin ja esittelimme samalla erilaisia kielisoittimia, joilla Yhdysvalloissa perinnemusiikkia on soitettu.
Keijo tarkistaa huuliharppujen kunnon
Tässä esimerkkinä laulu Pretty boy Floydista:


Koska keikka meni mukavasti, päätimme työstää Woodyn lauluista levyllisen tämän vuoden aikana, joten perästä kuuluu...

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Taisi olla kangastusta - Unit 4 You keikalla

Järkättiin itsemme - eli jatsibändimme Unit 4 You - keikoille Kings Crowniin perjantaiksi ja lauantaiksi viime viikolla. Perjantaina heitettiin perinteinen jatsisetti. Jouni oli kitarassa, Ari fonissa ja minä rummuissa. Seppo hoiti basson.
Lauantaina lauteille tuli mukaan Sirviön Markku ja biisilistaan tuli mukaan lauluja.

Unit 4 You
Juntusen Arja kuvasi pari videonpätkää. Malliksi meiningistä ensin ruotsinkielisen laulajamme När du ler:



Ja sitten oma sovituksemme Kauko Käyhkön ikivihreästä Kangastusta-biisistä, joka on oma suosikkini.



Ensi kuussa keikkaputki jatkuu Rustikin keikoilla - mukaan vaan.....

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulufreetä Verdellä

Oltiin Anssin kanssa joulun alla Rintalan Mikan studioilla taas soittelemassa. Mika oli kutsunut paikalle samanhenkisiä soittajia ja pääsimmekin hyvään free-tunnelmaan. Mika teki taasen yhdestä otosta videonpätkän joulun kunniaksi. Mika soittaa puhaltimet, Anssi syntikkaa, Hiltusen Jyri kitaraa ja allekirjoittanut lyömäsoittimia. Nauttikaa Mikan loihtimasta saundista - puhdasta ja soivaa...

Riemuliiter from Verde on Vimeo.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kesän soittoja videolla

Verden Mika oli innostunut tekemään taas uuden videon kesän soitoistamme, jolloin Anssi ja minä iskimme Mikan studiolle.
Tämä biisi on oma suosikkini - Mika soitteli akustista kitaraa, Anssi syntikoita ja minä pääsin Mikan tekemän syntikkakitaran kimppuun. Siitähän sai ulos silkkaa radiotaajuushäiriösignaalia, jota kielillä pystyi venyttelemään ja muokkaamaan mukavasti. Kitara on hyvä käyttöliittymä!
Mika teki vielä mukavan kuvan ja editoi äänimaailmaa, joten tässä on nyt sanomaa tulkittavaksi. Nauttikaa:


Mää olen from Verde on Vimeo.

Mikan videoita löytyy lisää täältä:
https://vimeo.com/user32907622

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kevät keikkuen eikun keikkaillen tulevi

Talvi meni taas töitä tehdessä. Muutama pistokeikka oli, mutta ei mitään merkittävämpää. Toukokuun lopulla meno kiihtyi, kun ensin herätimme The Teräshyllyn uinumasta Varastokirjaston seminaarin. Sitten suuntasin Jyväskylään, jossa Vakka-Suomen rytmikuninkaat teki keikan Kansalaiset - Folkborgare pihafestariin kokoonpanolla Keijo, Tero, minä, Alex ja Hannu.




Bluesin soitoksihan se meni. Keijon biiseillä mentiin tällä kertaa. Tässä pari näytettä - ensin Keijon Sininen talo:



Ja seuraavaksi Numbers numbers ja Viimeinen vaunu (minun lempibiisejäni):


Ja keikasta tuntui pitävän ainakin paikallisen sanomalehden toimittaja:


Ja nyt kohti kesää ja kesän keikkoja!