Talvi meni taas töitä tehdessä. Muutama pistokeikka oli, mutta ei mitään merkittävämpää. Toukokuun lopulla meno kiihtyi, kun ensin herätimme The Teräshyllyn uinumasta Varastokirjaston seminaarin. Sitten suuntasin Jyväskylään, jossa Vakka-Suomen rytmikuninkaat teki keikan Kansalaiset - Folkborgare pihafestariin kokoonpanolla Keijo, Tero, minä, Alex ja Hannu.
Bluesin soitoksihan se meni. Keijon biiseillä mentiin tällä kertaa. Tässä pari näytettä - ensin Keijon Sininen talo:
Ja seuraavaksi Numbers numbers ja Viimeinen vaunu (minun lempibiisejäni):
Ja keikasta tuntui pitävän ainakin paikallisen sanomalehden toimittaja:
Hannun kanssa päätettiin viime vuoden alkupuolella, että meidän pitää päästä keikalle Folklandiaan. Kun järjestäjät ystävällisesti vastasivat "kyllä" pyyntöömme, niin aloimme miettiä settiä kasaan. Koska laivalla oli runsaasti esiintyjiä, niin saimme puolen tunnin setillemme tilan Sea Pubiin. Se helpotti biisilistan tekoa. Kun Tero suostui tulemaan mukaan, niin suunnitelma oli selvä: miehistä örinää ja kurkkulaulettua gospelia.
Harjoiteltiin pari kertaa Hannun luona ja listalle tulivat tällä kertaa neljä gospelia, joista Hannu veti yhden ja minä kolme. Sen lisäksi Tero örisi intron ja improvisoidun bluesin. Joka biisissä tarkoituksena oli vielä laulaa vuorolaulua mahdollisimman polyrytmisesti samanistisen tunnelman luomiseksi ja sehän toimi hyvin lavalla.
Hain Hannun perjantaina kyytiin ja ajeltiin satamaan, josta laivalle hyttiytymään. Katsottiin vielä kerran ohjelma kasaan hytiissä - muutkin tuntuivat harjoittelevan settejään - ja mentiin sitten lavalle. Soittaminen oli helppoa, kun paikalla oli ammattimiksaajat. Kerrankin ei tarvinnut itse huolehti muusta kuin esiintymisestä.
Yleisö pällisteli ensin ihmeissään meidän menoamme, mutta sitten jää suli ja meno oli hurjaa. Paras kommentti oli lopussa paikalle tulleelta toimittajalta: "Kaikenlaista minä olen eläessäni kuullut, mutta en koskaan tällaista!"
Juntusen Arja videoi malliksi kolme videonpätkää. Ensimmäisessä Tero avaa setin ja lämmittää yleisön:
Toisessa pätkässä esitämme "Swing low, sweet charriotin" omana sovituksenamme:
Ja kolmannessa pätkässä saarna kiihtyy loppukliimaksiin "Join' dat hebbenly bandin" tahdissa ja yleisö on lopullisesti myyty:
Airaksisen Pekka kutsui meidät ja aika monta muutakin soittajaa Samjen retriittikeskukseen Siikaisiin elokuussa 2014. Soittajat ja yhtyeet olivat pääasiallisesti sähköisen äänen ja muinaisen äänen taitajia ja taivuttajia. Pekka aloitti soitannot moskovalaisen kollegansa kanssa retriittikeskuksen näyttelytilaksi entisöidyssä heinäladossa.
Meidän ensimmäinen kokoonpano oli Keijo & Jarmo vahvistettuna Hannulla bassossa.
Soittelimme Keijon juuriblueseja ja tässä pätkä kuultavaksi - kiitos Aarni kuvauksesta:
Toinen kokoonpanomme oli Kheta Hotem, joka pääsi pitkästä aikaa kokoontumaan alkuperäisellä kokoonpanolla Keijo, Hannu, Tero, Anssi ja minä.
Suoritimme perinteisen vesirituaalin ja manasimme tilasta pahat henget pois. Ääninäyte löytyy täältä:
Sessiot olivat niin onnistuneet, että kutsuja lupasi järjestää ensi kesänä Turbaanit palaavat festarit....
Kheta Hotemin soitto perustuu improvisaatioon, jossa on elementtejä
kansanmusiikista, elektronisesta musiikista, jazzista ja
rytmimusiikista. Jossain levy-arviossa Khetan sanottiin olevan
drone-bändi. Dronen määrittelee Wikipedia seuraavasti: "In music, a
drone is a harmonic or monophonic effect or accompaniment where a note
or chord is continuously sounded throughout most or all of a piece".
Ääntä tuotamme sekä moderneilla soittimilla että vanhoilla tekniikoilla
kuten kurkkulaululla ja didgeridoolla.
Äänityöpajassa esittelimme kurkkulaulua, itse tekemiämme soittimia ja joukkoimprovisoinnin ideaa. Kheta Hotem on komutialaisen musiikin sanansaattaja. Komutialaisen
musiikki-ideologian mukaan muusikoilla on erityinen kyky siirtyä
arkipäivästä, tästä meitä ympäröivästä maailmasta, musiikin maailmaan.
Soittajat toimivat välittäjänä arkipäivän maailman ja musiikin maailman
välillä tuoden elementtejä musiikin maailmasta tavallisten kuolevaisten
nautittaviksi. Osa musiikista perustuu pyhissä vesirituaaleissa
käytettyihin musiikillisiin ilmiöihin, vaikka nykyihminen saattaakin
kokea musiikin moderniksi ja kokeelliseksi.
Yhtye ottaa joka
kerran riskin tullessaan lavalle, koska mitään ei ole sovittu etukäteen
lukuunottamatta mahdollisesti sitä, aloitetaanko nopeasti vai hitaasti
tai annetaanko jollekin soittajalle/laulajalle alkuun solistinen vuoro. Ja yleensä näitä sopimuksia ei sitten pidetä.
Bändin sisäisessä huumorissa tosin tunnetaan kappale Misty island, joka
soitetaan jokaisessa esityksessä. Kukaan ei tosin tiedä milloin
kyseinen kappale alkaa ja milloin se päättyy. Esityksissä ei yleensäkään ole
erillisiä kappaleita vaan tavoitteena on performanssin tyyppisen kaaren aikaansaaminen esiintymisen aikana.
Keikkakuvista ja niiden julkaisuluvasta kiitos Timo Greisille - Tero äänitti keikan ja tiedostot löytyvät täältä (toinen linkki sisältää keikan, ensimmäinen alkupuheen ja kolmas lopetuksen):
