Näytetään tekstit, joissa on tunniste negro spirituaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste negro spirituaalit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vakka-Suomen rytmikuninkaat Folklandiassa 2015

Hannun kanssa päätettiin viime vuoden alkupuolella, että meidän pitää päästä keikalle Folklandiaan. Kun järjestäjät ystävällisesti vastasivat "kyllä" pyyntöömme, niin aloimme miettiä settiä kasaan. Koska laivalla oli runsaasti esiintyjiä, niin saimme puolen tunnin setillemme tilan Sea Pubiin. Se helpotti biisilistan tekoa. Kun Tero suostui tulemaan mukaan, niin suunnitelma oli selvä: miehistä örinää ja kurkkulaulettua gospelia.


Harjoiteltiin pari kertaa Hannun luona ja listalle tulivat tällä kertaa neljä gospelia, joista Hannu veti yhden ja minä kolme. Sen lisäksi Tero örisi intron ja improvisoidun bluesin. Joka biisissä tarkoituksena oli vielä laulaa vuorolaulua mahdollisimman polyrytmisesti samanistisen tunnelman luomiseksi ja sehän toimi hyvin lavalla.

Hain Hannun perjantaina kyytiin ja ajeltiin satamaan, josta laivalle hyttiytymään. Katsottiin vielä kerran ohjelma kasaan hytiissä - muutkin tuntuivat harjoittelevan settejään - ja mentiin sitten lavalle. Soittaminen oli helppoa, kun paikalla oli ammattimiksaajat. Kerrankin ei tarvinnut itse huolehti muusta kuin esiintymisestä.


Yleisö pällisteli ensin ihmeissään meidän menoamme, mutta sitten jää suli ja meno oli hurjaa. Paras kommentti oli lopussa paikalle tulleelta toimittajalta: "Kaikenlaista minä olen eläessäni kuullut, mutta en koskaan tällaista!"

Juntusen Arja videoi malliksi kolme videonpätkää. Ensimmäisessä Tero avaa setin ja lämmittää yleisön:


Toisessa pätkässä esitämme "Swing low, sweet charriotin" omana sovituksenamme:


Ja kolmannessa pätkässä saarna kiihtyy loppukliimaksiin "Join' dat hebbenly bandin" tahdissa ja yleisö on lopullisesti myyty:


Keikka ja festivaali oli mukava kokemus!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Hengellisiä neekerilauluja Rytmikuninkaiden tapaan

Vihjailin aikaisemmin kaksikielisiin soittimiin liittyen, että ne olivat kovassa käytössä Rhythm Kingz of Bushel Finlandin eli Vakka-Suomen Rytmikuninkaiden viimeisimmässä äänityssessiossa. Vaimoni löysi minulle kirpputorilta kirjan ”Hengellisiä neekerilauluja”, joka sisältää suomen- ja englanninkieliset sanat, nuotit ja sekakuorosovitukset noin kymmenelle negro spiritualille. No, nuotithan me heitimme kuvainnollisesti roskiin ja teimme hengellisistä lauluista vähän tiukemmat sovitukset.



Ohessa yksi näyte: tämä pahuksen blogityökalu ei salli audiotiedoston suoraa lataamista osaksi blogipostausta, joten tein biisistä videon. Kiitos vain tuntemattomalle kuvataiteilijalle: musiikin krediitit menevät siis Rhythm Kingz of Bushel Finlandille ja kuvien krediitit tuntemattomalle (ruotsalaiselle) artistille. Yritämme saada äänitykset julkaistuksi piakkoin vähän virallisempaa kanavaa pitkin...