Egmond etenee ja Yamaha saa uuden elämän

Kerroin aikaisemmin Egmond-basson tarinan ja lupasin pitää teidät ajan tasalla kunnostuksen etenemisestä. 

Nyt Egmondin kaula ja body on puhdistettu, ja olen tehnyt puuttuvien osien tilalle uutta. Koska halusin säilyttää alkuperäiset virityskoneistot, niin jouduin tekemään yhteen koneeseen uuden rattaan ja uuden akselin. Akseli syntyi työkaluteräksestä sorvaamalla ja rattaan tein pronssivaluna: käytin olemassa olevaa ratasta mallina tehdessäni kumimuotin, täytin muotin valuvahalla ja sillä tein kipsimuotin, johon sitten valoin pronssia. Ainoa ongelma oli se, että valuvaha kutistuu noin 5 prosenttia, eli 20-millisestä rattaasta tuli valussa 19-millinen. Tutkin kuitenkin virityskoneiston tilannetta ja huomasin, että 19-millisen rattaan käyttö ei ole ongelmallista, koska viritysnupin akselia voi siirtää sen verran, että ratas toimii. Vielä täytyisi kehitellä puuttuvan viritysnupin paikalle valkoinen muovinuppi…

Kaivelin netistä kuvia siitä, millainen oli Lucky 7 –kitaran irtomikrofoni ja pleksi, ja valmistelin vastaavanlaisen kelluvan pleksin, johon on kiinnitetty Hofner-tyylinen basson mikki. Volume-potikka vielä, ja mikki/pleksi on valmis asennettavaksi.

Sitten toiseen asiaan. Keijo soitti minulle syksyllä ja kysyi, saisinko herätettyä henkiin vanhan akustisen Yamahan. Kuulemma kitaran kaula ja talla ovat hyväkuntoiset. Tästä päätellen lupasin, että kyllä soittimen kuntoon saa. Keijo ajoikin samana päivän luokseni ja toi viallisen kitaran minulle ja tosiaan: kaula ja talla olivat hyväkuntoiset. Tosin muusta kitarasta ei ollut jäljellä käytännössä mitään. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa. 

 

No, otin homman haasteena. Minulla oli yksi akustinen koppa ilman kaulaa, joten yhdistin Keijon tuoman kaulan tuohon koppaan. Rakensin koirankuppiresonaattorin ja aion vielä tehdä soittimeen aktiivitallan: esivahvistimelle on jo aukko. Hyvä tästä vielä tulee… tai ainakin persoonallinen…

Naukuhommia

Jarmo kävi kylässä, ja taashan sitä intouduttiin pluusia vääntämään. Tällä kertaa ahkerassa käytössä oli vastavalmistunut Framuksen akustinen (tosin vahvistimen kautta soitettuna)

Tässä näytteessä toisena soittimena on tekemäni kaksikielinen: kaikupohja vanhasta emalivadista, kansi messinkilautasesta ja  mikki on itse käämitty kaksinapainen (mikin resistanssi n. 1,5 K). Jarmo soitti slide-osaston kaksikielisellä, styrkkarina vanhasta radiosta rakennettu kitarakone. Minä rämpytin epävireistä Framusta ja lauloin. Tässä siis ”Downhill”. Naattikaa!

Naukuva kissankuppi

No niin, Hanu-setä täällä taas piirtää ja kertoo...

 

Päätin sitten lopulta tehdä kissankuppisoittimen. Olin joskus ostanut kirpputorilta mystisen vanerilaatikon kahdella eurolla. Se tosin irvisteli joka suuntaan, nurkat oli vahvistettu pellillä ja kokoa oli soitinrakennukseen vähän liikaa. Purin siis laatikon, sahasin vanerit haluamaani kokoon ja kasasin laatikon uudestaan: rimoitin reunat, jolloin sain palaset tukevasti paikoilleen. Sivut ovat kuusimillistä tavaraa, kansi ja pohja nelimillistä. Alla olevassa kuvassa näkyvät kolme laudankappaletta laatikon pohjalla liimasin klossiksi kaulan alle: siihen reiät, ja kaula ruuveilla kiinni. Päättelin, että rakenne on niin tukevaa tekoa, että mitään koko kaikukopan läpi kulkevaa vahvistusta ei tarvita.

 

Kissankuppia varten tein reiän kanteen ja – hitto vieköön – liian suuren. Ainoa tapa korjata oli tehdä alle vahvistusrengas ja upottaa kuppi kokonaan kanteen. Tällaista saattaa joskus tapahtua näissä kotiprojekteissa. Kun soitin oli lopulta koossa huomasin, että ratkaisu olikin aika hyvä: kuppi ei pääse vötkyilemään reiässään ja liitos on tukeva.

 

 

Kaikukopan maalasin ensin mustaksi ja sitten sävytin sen vetämällä päälle ohuen, ei-peittävän kerroksen sinistä metallihohtomaalia. Itse tykkään lopputuloksesta. Olin tosin vähän liian innokas jatkamaan projektia, joten en malttanut odottaa maalin täydellistä kuivumista, joten pinta ei ole ihan täydellinen... enää...

 

Kielenpitimeksi vääntelin taas yhden trapetsin: pituudesta täytyi ottaa pois melkein 10 senttiä. Liimasin piezomikin kissankuppiin ja asensin varsinaiseksi mikiksi double rail –humbuckerin (resistanssi reilut 9 K). Sellaisen siksi, että tilaa oli kuitenkin rajallisesti ja toisaalta halusin täyteläistä ja tukevaa sekä suht häiriötöntä soundia. Kummallekin mikille oma volyyminsäätö jolloin soundia pystyy miksaamaan laidasta laitaan.
 
Virittelin prutkun avoimeen E:hen ja sitten testaamaan: humppari toimii kuten pitääkin, eli soundi on muheva ja lämmin. Kun siihen soundiin alkaa sekoittaa kissankupista tulevaa piezosignaalia, tulee mukaan terävää metallista klangia, ihan kuin olin ajatellutkin. Pelkällä piezolla soundi on sietämättömän terävä ainakin omaan korvaani. Esteettisesti silmään minulla sattuu se, että vehkeessä on kullanvärisiä osia, hopeanvärisiä osia ja mustia osia, koska rakentelin soittimen kokoon palasista mitä sattui kotoa löytymään. No, ehkä tuo kuuluukin vähän tällaiseen ”ghettosoittimen” tyyliin.

 

 

Onko kenelläkään tarvetta tälle tai tällaiselle tai aiemmin esitellyille yksi-, kaksi- tai kolmikielisille vehkeille, jos innostun tekemään näitä lisää? Ottakeepa yhteyttä jos kiinnostaa... Tsekatkaa myös http://pelkonensaartitori.blogspot.fi

Hengellisiä neekerilauluja Rytmikuninkaiden tapaan

Vihjailin aikaisemmin kaksikielisiin soittimiin liittyen, että ne olivat kovassa käytössä Rhythm Kingz of Bushel Finlandin eli Vakka-Suomen Rytmikuninkaiden viimeisimmässä äänityssessiossa. Vaimoni löysi minulle kirpputorilta kirjan ”Hengellisiä neekerilauluja”, joka sisältää suomen- ja englanninkieliset sanat, nuotit ja sekakuorosovitukset noin kymmenelle negro spiritualille. No, nuotithan me heitimme kuvainnollisesti roskiin ja teimme hengellisistä lauluista vähän tiukemmat sovitukset.

Ohessa yksi näyte: tämä pahuksen blogityökalu ei salli audiotiedoston suoraa lataamista osaksi blogipostausta, joten tein biisistä videon. Kiitos vain tuntemattomalle kuvataiteilijalle: musiikin krediitit menevät siis Rhythm Kingz of Bushel Finlandille ja kuvien krediitit tuntemattomalle (ruotsalaiselle) artistille. Yritämme saada äänitykset julkaistuksi piakkoin vähän virallisempaa kanavaa pitkin...

Doin' it Doggy Style

Tämä projekti syntyi satunnaisen innostuksen vallassa. Jarmo vinkkasi, että joku oli rakentanut resonaattorikitaran, jossa resonaattorin virkaa hoiti kissan ruokakuppi. Netistä löytyy aiheeseen liittyen paljon materiaalia hakusanalla ”Cat bowl guitar”. Silloin minulla välähti.

Olin saanut alkuvuonna klassisen Epi-kitaran raadon Hyvinkään Musiikki-S:n omistajalta Salosen Eetulta. Kitaran kaula oli pettänyt, virityskoneistot oli käytetty varaosiksi muihin vehkeisiin jne, eli laite oli myyntikelvoton. Purin kitaran, kiinnitin kaulan uudelleen ruuvilla ja liimalla (suosittelen Titebondia, koska se kovettuu: esim. Eri-Keeper ei kovetu koskaan), tulppasin vanhat virityskoneiston paikat ja tein uudet reiät teräksisille virittimille, asensin uuden satulan ja sitten pääsin siihen hauskaan vaiheeseen...

Ostin koiran ruokakupin,  sahasin kitaran kanteen sopivan kokoisen reiän siten, että keskipiste oli keskellä tallaa ja asensin ruokakupin ylösalaisin reikään. Ruokakuppiin kiinnitin piezo-mikrofonin.

 

 

Kun soitin näytti vielä vaativan jotakin, rakensin kaikukopan päälle koristeeksi peltisuojan, joka on itse asiassa tehty autojen tuunauksessa käytetystä alumiinisesta maskipellistä. Motonet poisti valikoimista tuollaista lohikäärmekuvioista peltiä, joka sai siis paikkansa kitaran koristeena.

 

 

 

 

Kaivelin vanhoista varastoistani trapetsin, josta sain muokattua sopivan kielenpitimen. Sen jälkeen kielet paikalleen, hienosäätöä ja viritystä ja jes: se soi! Puinen koppa antaa lämpöä ääneen etenkin bassopuolella, ja teräksinen ”resonaattori” antaa soundiin metallisen klangin. Halpa piezo ei ole mikään laatumikki, mutta tarvittaessa soitin sopii vaikka bändikäyttöön eikä ole edes kiertoherkkä. Olen tyytyväinen lopputulokseen.

 

 

Ja tässä tarinan opetus: ”support your local dealer”. Kun paikalliset soitinkaupat pitää elossa, voi niistä löytää kalkenlaista, mitä netistä tilaamalla ei saa. Sitä paitsi innostuksen iskiessä on helpompi hakea puuttuvat osat kulman takaa kuin odottaa pakettia viikon verran.