Rytmin alkulähteillä

Olen ollut kiinnostunut afrikkalaisesta rytmistä jo lukiovuosista lähtien. Opiskeluaikoina kahlasin läpi polyrytmiikan oppikirjan ja sekajakoiset rytmikuviot. Haaveeni päästä rytmin alkulähteille toteutui viimein pari vuotta sitten, kun eräässä työprojektissa pääsin vierailemaan Tansaniassa ja Keniassa.

Kurosen Jarmo oli jo kehunut Tansanian rytmejä ja minäpä vihjaisin tietysti isännällemme, että olisi hienoa päästä kuuntelemaan aitoja paikallisia lyömäsoittajia. Paljastui, että hänellä oli hyvät suhteet alueen heimokulttuuriin ja menimme siis katsomaan alueen lyömäsoittajia ja käärmetanssijoita.

Keniassa sitten kävi toinen säkä, kun isäntäyliopistomme musiikkitieteen laitoksella oli alkuperäissoittimien kokoelma. No sinnehän piti tietysti päästä kokeilemaan.

Soittelimme marimban esi-isää ja muistelin samalla omaa ensimmäistä marimba viritystäni: kakkosnelosista tehtyä soitinta, joka soi melkein yhtä hyvin kuin tämä.

Ja ensimmäisen vierailun kruunasi se, kun pääsin musiikkiopiskelijanuorukaisten kanssa jammailemaan paikallisia rytmejä. Pojat yrittivät pudottaa valkonaaman kyydistä, mutta olin itsestäni ylpeä: kelkassa pysyttiin vaikka komppi kiemurteli juuri niin kuin pitikin. (Haaralan Ari kuvasi alla olevan videopätkän.)

Tästä alkaa seikkailu

Kerroin jo aiemmin, että sain Siekkelin Leolta vanhan Egmond-basson. Tänään aloitin vehkeen kunnostuksen.

Moni (vanhempi) lukija muistaa varmaan viikkolehtien pikkuilmoitukset, joissa mainostettiin helppoa kitaransoiton opetusta: asiakas tilasi kirjekurssin ja osti samalla Lucky 7 –kitaran. Tuo Lucky 7 oli juuri Egmondin tuotantoa ja varmaan tunnetuin ja myydyin Egmondin vehkeistä. Lucky 7 oli akustinen sähkökitara, jossa mikki ja säätimet olivat kiiinni eräänlaisessa muovisessa, valkoisessa plektrasuojassa, joten kitaran kanteen ei ollut tehty reikiä elektroniikkaan varten. Egmond harrasti samaa tekniikkaa myös monien muiden soittimiensa kanssa, joista yksi on tämä basso. Tehdas seurasi aikaansa: kun rokkimiehet alkoivat harrastaa lankkukitaroita, alkoi Egmondkin valmistaa Solid 7 –mallia. Ihan lankku se ei ollut vaan pikemminkin koottu vanerista siten, että sisällä oli ontto tila. Kaikuaukkoja bodyssa ei kuitenkaan ollut, eli kyseessä on kuta kuinkin ”neljännesakustinen” body. 

Egmondin tuotanto näytti -60-luvulla olleen hurjaa, ja siksi varmaan myös soittimet oli suunniteltu sellaisiksi, että niiden valmistaminen oli nopeaa. Kaulaa ei upotettu bodyyn lainkaan, aukkoja ei tehty jne.  Halpojen Egmondien hinta olikin kymmenesosa Fendereiden hinnasta. Malliston yläpään tuotteet olivat kuitenkin laatuvehkeitä. Egmond-tehdas meni konkurssiin vuonna 1983. Ehkä kuuluisimmat Egmondin soittajat olivat George Harrison, joka soitti Egmondin akustisella kitaralla teini-iässä, ja Paul McCartney, joka pompotteli Egmondin bassolla ennen kuin eksyi Hampurissa Siwaan ja osti Hofnerin. Lisää tietoa tältä sivustolta: http://www.egmond.se/egmond_se_History.html

Minun bassostani löytyy hyvin vähän tietoa. Body on kyllä Solid 7, mutta useimmissa kuvissa bassoissa on 2L+2R –virityskoneisto. Onnistuin kuitenkin löytämään yhden kuvan, joka voisi kuvata bassoani. Kyseessä on myös Solid 7-tyyppinen body, mutta soitinta myytiin nimellä Flash. Tarkempi tyyppimerkintä on 2 EBS 1 noin vuodelta 1966. Pieni mustavalkoinen kuva löytyy täältä: http://www.egmond.se/egmond_se_Solid7.html . Bassoni on ollut kovassa käytössä, koska kaulasta on kulunut maalit osittain pois: näyttää siltä, että suurin osa biiseistä on mennyt A:sta, koska pahin kuluma on huuri vitosnauhan kohdalla. Saa nähdä, miten soitin pitää vireensä: kaulaa ei ole upotettu kanteen vaan se keikkuu kannen päällä ja on kiinni vain kahdella ruuvilla. Kolmas, pienempi ruuvi on kaulakulman säätöä varten.

 

Millaisia haasteita sitten tämä soitin tarjoaa? 1) Merkittävän määrän puhdistamista. Lakka on halkeillut, mutta niin se saa ollakin vanhassa vehkeessä, kunhan soitin on muutenkin siisti. 2) Nauhojen korjaus: pääasiassa nauhat ovat OK, mutta ainakin nollanauha täytyy vaihtaa.  3) Tallan teko: alkuperäinen talla on kadonnut taivaan tuuliin, eli täytyy improvisoida jotain…. 4) Mikki ja säätimet: jotain täytyy keksiä tältäkin osin, koska malleja ei ole. 5) Virityskoneisto: Haluan säilyttää hillittömät bakeliittinupit, joten pitää näköjään harrastaa hieman sorvaamista ja valamista. 

Siis: ei kun töihin. Kerron myöhemmin, miten homma etenee…

Kesän 2014 keikkoja 3 - Samjen Turbaanit palavat festivaali

Airaksisen Pekka kutsui meidät ja aika monta muutakin soittajaa Samjen retriittikeskukseen Siikaisiin elokuussa 2014. Soittajat ja yhtyeet olivat pääasiallisesti sähköisen äänen ja muinaisen äänen taitajia ja taivuttajia. Pekka aloitti soitannot moskovalaisen kollegansa kanssa retriittikeskuksen näyttelytilaksi entisöidyssä heinäladossa.

Meidän ensimmäinen kokoonpano oli Keijo & Jarmo vahvistettuna Hannulla bassossa.

Soittelimme Keijon juuriblueseja ja tässä pätkä kuultavaksi - kiitos Aarni kuvauksesta:


Toinen kokoonpanomme oli Kheta Hotem, joka pääsi pitkästä aikaa kokoontumaan alkuperäisellä kokoonpanolla Keijo, Hannu, Tero, Anssi ja minä.

Suoritimme perinteisen vesirituaalin ja manasimme tilasta pahat henget pois. Ääninäyte löytyy täältä:


Sessiot olivat niin onnistuneet, että  kutsuja lupasi järjestää ensi kesänä Turbaanit palaavat festarit....

Kaarlo soittaa syntikoita

Flow-festarien kunniaksi latasin tämän syntikkavideon kaikkien iloksi kesähelteisiin - kiitos Arjalle kuvauksesta:

Business town blues

Tein tämän videon Keijon ja minun biisiini Business town blues. Omasta mielestä väsynyt virkamies junassa antoi hyvän ilmeen laulun sisällölle. Nauttikaa tai kärsikää:

Kesän 2014 keikkoja 2 - Jättömaalla Keijon kanssa

Jättömaan keisari pyysi Keijon kokoamaan joukon soittajia tämän vuoden Jättömaafestareille ja Keijohan kokosi. Menimme heti aamusta roudaamaan Kuormalavalle soittimia ja vahvistimia. Ja paikalle saapuikin melkoinen joukko mielenkiintoisia muusikoita. Verde Audion Mika toi ehkä kiinnostavimman setin soittimia - itseäni viehätti eniten Ufox-ilmankostuttimeen tehty theremin ja Hannua kiinnostivat tietysti putkivahvistimet.

Aloitimme setin kolmestaan Hannun ja Keijon kanssa juuribluesilla, jota olemme soittaneet jo vuosia yhdessä. Minulla oli mukana uusi sikarilaatikkokitara, Hannu veti kontralla ja Keijo nuoruutensa Höfnerillä.

Siirsin YouTubeen pätkän bluesista kuultavaksi ja nähtäväksi. (Kiitos Leilalle kuvaamisesta.)


Lavalle alkoi valua sitten muita soittajia ja lopulta setti näytti tältä:

Musikki vaelteli bluesin, etnon ja freen sekä tietysti sitarin kautta itämaisissa tunnelmissa. Ja kuulosti tältä:

Kuormalavan sähkö tuotettiin aggregaatilla. Niinpä tämä on ensimmäinen keikka ainakin minulle, jossa bändin soitto pysähtyi bensan loppumiseen. Toivottavasti ensi kesänä homma hoituu jo aurinkopaneeleilla....

Kesän 2014 keikkoja osa 1 - bluesin ilosanomaa levittämässä

Uncle John bluesbändimme - joka tosin vaihtaa nykyisin nimeään yhtä useasti kuin ensimmäinen kouluaikainen orkesterimme - aloitti kesän keikkaputken soittamalla liikuntalääketieteilijöiden kansainvälisen Puijo symposiumin iltajuhlilla. Juhlat pidettiin Haminalahden hovin navetassa, ympäristö veti selvästi soittajat vakaviksi.

Bändimme farmasiaan liittyvät bluesbiisit ymmärrettiin kerrankin ilman ylimääräisiä selityksiä ja yleisöllä tuntui muutenkin olevan hauskaa.

Tieteellinen blueskonsertointi jatkui heinäkuussa Kuopion torilla järjestetyillä Rapukamurallit tapahtumassa. Ewen oli kirjoittanut Jussilan Japolle jokirapuaiheisen bluesin erinomaisen äyriäisen kunniaksi.

Kesäpalapeli

Kuten Hannu jo paljasti, minulla oli häneltä tilauksessa kunnon räkäsaundinen rock-vahvistin. Kävin reilu viikko sitten Hannulassa ja hain samalla vahvistimen. Ajatuksena oli tehdä siitä kunnon rock-henkinen kasa työnimellä "Greetings from Hell". Minulle oli jäänyt edellisestä modauksesta fenderin kaiutinkartio, joten ajattelin käyttää sen tähän projektiin.

Seuraavaksi sahailin kotelot oikeaan kokoon, liimasin toisen kasaan ja hioin niistä pahimmat murut pois.

Kasa (suomeksi stäkki) alkoi hahmottua jo tässä vaiheessa. Kaiuttimen kartiolle sain hyvän levyn vanhoista kalustekaapin palasista.

Sitten oli vuorossa maalaus. Koska vahvistimen saundi on raskas ja säröinen, ei värinä voinut olla muu kuin vanha kunnon mattamusta, jota ruiskuttelin yhden purkillisen. Minulla oli pari vanerista sahattua pääkalloa, joita käytin sivujen maalauksessa.

Lopuksi kasailin kaapit, laitoin grilliverkkoa suojaksi ja pari ylimääräistä pääkalloa vielä koristeeksi.

Sitten oli vuorossa saundin testaus: särökanava täysille ja helvetin tuli alkoi huutaa....

Puerton kissa

Pari viikkoa loman alusta meni nukkuessa. Ja väsyneenähän ei puuntyöstölaitteisiin kannata koskea, siitä todistavat lukuisat arvet käsissä... Mutta sitten tartuin jo pitkään haaveena olleeseen projektiin: kaksikieliseen sikarilaatikkokitaraan.

Olin muutama vuosi sitten kantanut Puerto Ricosta komean sikarilaatikon, jota olin säästellyt kellarissa. Onneksi säästelin, sillä löysin mietintäaikoina netistä vinkin kissankupin käytöstä resonaattorina (ks. myös Hannun teksti samasta aiheesta). Ostin eläinliikkeestä juuri laatikkoon sopivan kissankupin ja sahasin sille reiän.

Seuraavaksi juottelin pietsomikit Hannun vinkin mukaan rinnan - toisen laitoin kuppiin ja toisen laatikkoon kiinni. Saundiin saa siis molemmat elementit mukaan.

Sitten kävin kaulan kimppuun. Sahasin sen Hannulta saamastani levystä ja liimailin siihen kiinni akustisen otelaudan, jotka Hannu oli dyykannut jostakin varastosta. Sen vuoksi nauhoitin otelaudan uudelleen.

Sitten pääsin viimeistelyvaiheeseen. Jokaisen soitinrakentajan lempikaupasta - Glitteristä - olin löytänyt sopivat pääkallokorvakorut. Niistä toisen laitoin roikkumaan hirrestä ääniaukkoon kiinnittämääni komeaan tähtikuvioiseen rikkasiivilään.

Kielten kiinnitykseen käytin myös paria pääkalloa, jotta soittimeen saisi tarpeeksi rämetunnelmaa.

Lopuksi sahailin hirvenluista tallan ja satulan. Ja melko rumahan tästä tuli, soikin niin hiton huonosti...; )

Jytää, muttei purkkaa

Olen rakennellut Jarmolle jo jonkin aikaa vahvistinta, ja lopulta sain sen valmiiksi. Viimeisin viivästyt johtui potikannuppien odottelusta.

Kyseessä on push-pull-vahvistin, jossa pääteputkina on 6L6GC:t. Anodijännite pääteputkilla on 350 V. Etuasteessa on Fender-tyyppinen tone stack ja vaiheenkääntö on perinteinen pitkähäntä. Mielenkiintoiseksi vahvistimen tekee se, että kolmas vahvistusaste on säädettävissä, eli se toimii joko neutraalisti tai sitten antaa reilusti lisävahvistusta, joka sitten ohjataan vaiheenkäännölle ja päätteelle. Valinnan  voi tehdä joko gain-potikan kytkimellä tai erillisellä jalkakytkimellä. Lisäksi vahvistimessa on Beltonin moduulilla toteutettu kaiku.

Sisäpuolelta vahvistin ei ole mikään kaunotar. Laitoin etuasteputket liian eteen, ja siksi piirilevy tuli etusen ja pääteputkien väliin. Tästä syystä johdutuksesta tuli välillä vähän hassua. Mutta vahvistin toimii, ja on jopa suht hurinaton. Aion vielä siivoilla loppuhurinaa pois.

 

Ongelmia rakentamisessa aiheutti tuon kaiun sijoitus: virtalähde on toisessa päässä, kaiku toisessa, mutta hurinaongelmia tuo ei aiheuttanut. Lisäksi hommassa piinasi kylmä juotos, eli styrkka toimi aina käynnistyksen jälkeen pari minuuttia, ja sitten se hiljeni. Olipa urakka etsiä vian aiheuttaja. Epätoivoissani vaihdoin jo pari konkkaa ja vastustakin, kun en ryhtynyt käyttämään oskilloskooppia vian hakuun.

Jarmolla on selvästi pirut mielessään vahvistimen suhteen. Hän pyysy minulta mahdollisimman rajua ulkonäköä ja loppuvaiheessa vielä toivoi pääkallomallisia potikannuppeja, joten nyt styrkkarissa on violettia käärmeennahkaa ja pyydetyt nupit. Onnea uudelle vahvarille, vaikka näin itse sanonkin. Seuraavaksi paneudun Siekkelin Leon antamaan bassoon.

P.S. Kuvat on tällä kertaa vähän hassut. Siivosin kameraa ja poistin vahingossa rakennusvaiheen kuvat, joten pääsette ihailemaan vain melkein valmista vehjettä.