Jussilan Japo tuntee rapunsa ja lisäksi on kulttuurimiehiä. Siksipä hän on jo parina kesänä järjestänyt Rapukamu festarit. Tänä vuonna iskimme taas Uncle John's blues bändin tämän hetken kokoonpanolla aurinkoiselle Kuopion torille. Ewen oli tehnyt jo viime vuodeksi bluesin Jokiravun kunniaksi. Juntusen Arja filmasi pätkän, joten nauttikaa:
Lavalla olivat Ewenin lisäksi Jouni kitarassa ja bassossa, Pepe bassossa ja huuliharpussa, Seppo kitarassa ja Markku koskettimissa - minä hoitelin lyömiöt.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uncle John's Blues Bänd. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uncle John's Blues Bänd. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. heinäkuuta 2015
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Kevään keikkoja - sydämellisesti naisille
Alkuvuosi livahti töitä tehdessä. Kevään keikkaputki on nyt alkamassa - ensimmäisenä niistä eilisen lauantain Kuopion klubilla paikallisten Sydännaisten järjestämä ystävänpäiväjuhla. Meiltä pyydettiin tapahtuman luonteeseen sopivaa country-henkistä settiä ja senhän me tietysti lupasimme.
Orkesterin nimi oli helppo keksiä, kun samaan pöytään sattui Tegelmanien pariskunta ja istumajärjestys oli ilmoitettu kauniisti:
Heikin kanssa muistelimme edellisen illan Elektro GT:n keikkaa, joka ainakin minulle oli pitkästä aikaa positiivinen yllätys suomalaisessa jatsiskenessä. Sähköisen kerroksen lisääminen perussoittoon tuntuu olevan muodissa ja vanhalle fuusiofanille se kuulostaa mukavalta.
Keikka alkoi lyhyellä setillä Sami Kojosen kanssa. Sami on ensi kesänä esiitymässä Olavi Virtana Rauhalahden kesäteatterissa, joten tangot kuulostivat tosi komeilta.
Oman setin aloitimme country-henkisesti ja Jouni pääsi pitkästä aikaa soittamaan mandoliinia. Muuten miehistö oli perinteisillä paikoillaan. Janna oli iltavuorossa ja otti kuvat orkesterista muiden kiireidensä keskellä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Kesän 2014 keikkoja osa 1 - bluesin ilosanomaa levittämässä
Uncle John bluesbändimme - joka tosin vaihtaa nykyisin nimeään yhtä useasti kuin ensimmäinen kouluaikainen orkesterimme - aloitti kesän keikkaputken soittamalla liikuntalääketieteilijöiden kansainvälisen Puijo symposiumin iltajuhlilla. Juhlat pidettiin Haminalahden hovin navetassa, ympäristö veti selvästi soittajat vakaviksi.
Bändimme farmasiaan liittyvät bluesbiisit ymmärrettiin kerrankin ilman ylimääräisiä selityksiä ja yleisöllä tuntui muutenkin olevan hauskaa.
Tieteellinen blueskonsertointi jatkui heinäkuussa Kuopion torilla järjestetyillä Rapukamurallit tapahtumassa. Ewen oli kirjoittanut Jussilan Japolle jokirapuaiheisen bluesin erinomaisen äyriäisen kunniaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)