Ystäväni Ewen Macdonald innostui musiikkivideoiden tekemisestä tänä koronakeväänä kanssani. Keikat ja harjoittelut lyötiin kiinni, kotikaranteenit alkoivat, mutta soittamisen vimma jatkui molemmilla.
Kaikki alkoi siitä, kun lähetin Ewenille soittamani bluesin kännykällä. Hän teki siihen sanat ja videon ja niin ensimmäinen musiikkivideo, King Corona Blues, syntyi huhtikuussa.
Olemme soitelleet pitkään bluesia yhdessä, joten bluesilla oli helppoa jatkaa. Kuopioon iski takatalvi huhtikuussa, joten teimme Snow Blues in E -kappaleen samalla idealla.
Tämän jälkeen nostimme rimaa askeleen korkeammalle sekä musiikillisesti että kuvallisesti. Ewen alkoi kirjoittaa sanoihin tarinoita korona-ajasta, aloimme tehdä muutakin kuin pelkkiä perusblueseja ja kuvatarinatkin alkoivat kehittyä. Toukokuun alussa valmistui A quarantine vignette.
Ja sitä seurasi sitten These socks ain't made for walking, jonka hillitön video perustuu Ewenin kokemuksiin pitkiltä lenkeiltä.
Tämän jälkeen Ewen innostui panostamaan videoihin entistä enemmän. My (mad) Lady Corona
oli samalla virtuaalinen taidenäyttely.
Musiikillisesti omasta mielestäni paras syntyi seuraavaksi, kun Ewenin kaipuu pubeihin kääntyi sanoiksi ja minun sävellyksekseni kappaleessa Drinking at home is just boozing, josta tulikin mukava korona-ajan pubilaulu.
Edellisessä ja seuraavassa Honeymooning with you, Ewen kikkali erityisesti jaetun näytön kanssa videoissaan ja sai koko "orkesterimme" esiintymään.
Koronakevään viimeinen musiikkivideomme Love in Quarantine hyppäsi sitten kuvallisesti aivan uudelle tasolle. Ewenin ystävä Ole Koustrup Hansen ehdotti yhteistyötä ja green screen tekniikan hyödyntämistä korona-ajan traagisessa rakkaustarinassa.
Kaiken kaikkiaan saimme mukavasti ajan kulumaan projektiemme parissa. Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti kotikuvaajillemme!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikkivideot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikkivideot. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. kesäkuuta 2020
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Kesän soittoja videolla
Verden Mika oli innostunut tekemään taas uuden videon kesän soitoistamme, jolloin Anssi ja minä iskimme Mikan studiolle.
Tämä biisi on oma suosikkini - Mika soitteli akustista kitaraa, Anssi syntikoita ja minä pääsin Mikan tekemän syntikkakitaran kimppuun. Siitähän sai ulos silkkaa radiotaajuushäiriösignaalia, jota kielillä pystyi venyttelemään ja muokkaamaan mukavasti. Kitara on hyvä käyttöliittymä!
Mika teki vielä mukavan kuvan ja editoi äänimaailmaa, joten tässä on nyt sanomaa tulkittavaksi. Nauttikaa:
Mää olen from Verde on Vimeo.
Mikan videoita löytyy lisää täältä:
https://vimeo.com/user32907622
Tämä biisi on oma suosikkini - Mika soitteli akustista kitaraa, Anssi syntikoita ja minä pääsin Mikan tekemän syntikkakitaran kimppuun. Siitähän sai ulos silkkaa radiotaajuushäiriösignaalia, jota kielillä pystyi venyttelemään ja muokkaamaan mukavasti. Kitara on hyvä käyttöliittymä!
Mika teki vielä mukavan kuvan ja editoi äänimaailmaa, joten tässä on nyt sanomaa tulkittavaksi. Nauttikaa:
Mää olen from Verde on Vimeo.
Mikan videoita löytyy lisää täältä:
https://vimeo.com/user32907622
lauantai 1. elokuuta 2015
Elokuun musiikkivideo: Keijo & Jarmo: Do you wonder where I'm going to go?
Me teimme tämän biisin Keijon kanssa 2010 Keijon Kuusankosken studiossa. Kävin Prahassa viime kuussa ja siellä silmiini osui David Černýn mainio liikkuva Kafkan pää. Kun biisin tunnelma - erityisesti Keijon sanojen - vastasi täydellisesti patsaan ja Kafkan minulle kertomaa, niin musiikkivideohan tästä syntyi.
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Heinäkuun musiikkivideo: Keijo & Jarmo: Along the sun and the rain
Tämä ääniteltiin Kejon kanssa pari vuotta sitten Keijon Kuusankosken studiolla. Keijo oli ottanut viime talvella valokuvia ja editoinut ne ja minä ajattelin, että niistä saisi hyvän taustan tähän lauluun.
perjantai 8. elokuuta 2014
Kaarlo soittaa syntikoita
Flow-festarien kunniaksi latasin tämän syntikkavideon kaikkien iloksi kesähelteisiin - kiitos Arjalle kuvauksesta:
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Business town blues
Tein tämän videon Keijon ja minun biisiini Business town blues. Omasta mielestä väsynyt virkamies junassa antoi hyvän ilmeen laulun sisällölle. Nauttikaa tai kärsikää:
Tilaa:
Kommentit (Atom)