Naukuva kissankuppi

No niin, Hanu-setä täällä taas piirtää ja kertoo...

 

Päätin sitten lopulta tehdä kissankuppisoittimen. Olin joskus ostanut kirpputorilta mystisen vanerilaatikon kahdella eurolla. Se tosin irvisteli joka suuntaan, nurkat oli vahvistettu pellillä ja kokoa oli soitinrakennukseen vähän liikaa. Purin siis laatikon, sahasin vanerit haluamaani kokoon ja kasasin laatikon uudestaan: rimoitin reunat, jolloin sain palaset tukevasti paikoilleen. Sivut ovat kuusimillistä tavaraa, kansi ja pohja nelimillistä. Alla olevassa kuvassa näkyvät kolme laudankappaletta laatikon pohjalla liimasin klossiksi kaulan alle: siihen reiät, ja kaula ruuveilla kiinni. Päättelin, että rakenne on niin tukevaa tekoa, että mitään koko kaikukopan läpi kulkevaa vahvistusta ei tarvita.

 

Kissankuppia varten tein reiän kanteen ja – hitto vieköön – liian suuren. Ainoa tapa korjata oli tehdä alle vahvistusrengas ja upottaa kuppi kokonaan kanteen. Tällaista saattaa joskus tapahtua näissä kotiprojekteissa. Kun soitin oli lopulta koossa huomasin, että ratkaisu olikin aika hyvä: kuppi ei pääse vötkyilemään reiässään ja liitos on tukeva.

 

 

Kaikukopan maalasin ensin mustaksi ja sitten sävytin sen vetämällä päälle ohuen, ei-peittävän kerroksen sinistä metallihohtomaalia. Itse tykkään lopputuloksesta. Olin tosin vähän liian innokas jatkamaan projektia, joten en malttanut odottaa maalin täydellistä kuivumista, joten pinta ei ole ihan täydellinen... enää...

 

Kielenpitimeksi vääntelin taas yhden trapetsin: pituudesta täytyi ottaa pois melkein 10 senttiä. Liimasin piezomikin kissankuppiin ja asensin varsinaiseksi mikiksi double rail –humbuckerin (resistanssi reilut 9 K). Sellaisen siksi, että tilaa oli kuitenkin rajallisesti ja toisaalta halusin täyteläistä ja tukevaa sekä suht häiriötöntä soundia. Kummallekin mikille oma volyyminsäätö jolloin soundia pystyy miksaamaan laidasta laitaan.
 
Virittelin prutkun avoimeen E:hen ja sitten testaamaan: humppari toimii kuten pitääkin, eli soundi on muheva ja lämmin. Kun siihen soundiin alkaa sekoittaa kissankupista tulevaa piezosignaalia, tulee mukaan terävää metallista klangia, ihan kuin olin ajatellutkin. Pelkällä piezolla soundi on sietämättömän terävä ainakin omaan korvaani. Esteettisesti silmään minulla sattuu se, että vehkeessä on kullanvärisiä osia, hopeanvärisiä osia ja mustia osia, koska rakentelin soittimen kokoon palasista mitä sattui kotoa löytymään. No, ehkä tuo kuuluukin vähän tällaiseen ”ghettosoittimen” tyyliin.

 

 

Onko kenelläkään tarvetta tälle tai tällaiselle tai aiemmin esitellyille yksi-, kaksi- tai kolmikielisille vehkeille, jos innostun tekemään näitä lisää? Ottakeepa yhteyttä jos kiinnostaa... Tsekatkaa myös http://pelkonensaartitori.blogspot.fi