Kesän 2014 keikkoja 2 - Jättömaalla Keijon kanssa

Jättömaan keisari pyysi Keijon kokoamaan joukon soittajia tämän vuoden Jättömaafestareille ja Keijohan kokosi. Menimme heti aamusta roudaamaan Kuormalavalle soittimia ja vahvistimia. Ja paikalle saapuikin melkoinen joukko mielenkiintoisia muusikoita. Verde Audion Mika toi ehkä kiinnostavimman setin soittimia - itseäni viehätti eniten Ufox-ilmankostuttimeen tehty theremin ja Hannua kiinnostivat tietysti putkivahvistimet.

Aloitimme setin kolmestaan Hannun ja Keijon kanssa juuribluesilla, jota olemme soittaneet jo vuosia yhdessä. Minulla oli mukana uusi sikarilaatikkokitara, Hannu veti kontralla ja Keijo nuoruutensa Höfnerillä.

Siirsin YouTubeen pätkän bluesista kuultavaksi ja nähtäväksi. (Kiitos Leilalle kuvaamisesta.)


Lavalle alkoi valua sitten muita soittajia ja lopulta setti näytti tältä:

Musikki vaelteli bluesin, etnon ja freen sekä tietysti sitarin kautta itämaisissa tunnelmissa. Ja kuulosti tältä:

Kuormalavan sähkö tuotettiin aggregaatilla. Niinpä tämä on ensimmäinen keikka ainakin minulle, jossa bändin soitto pysähtyi bensan loppumiseen. Toivottavasti ensi kesänä homma hoituu jo aurinkopaneeleilla....

Kesän 2014 keikkoja osa 1 - bluesin ilosanomaa levittämässä

Uncle John bluesbändimme - joka tosin vaihtaa nykyisin nimeään yhtä useasti kuin ensimmäinen kouluaikainen orkesterimme - aloitti kesän keikkaputken soittamalla liikuntalääketieteilijöiden kansainvälisen Puijo symposiumin iltajuhlilla. Juhlat pidettiin Haminalahden hovin navetassa, ympäristö veti selvästi soittajat vakaviksi.

Bändimme farmasiaan liittyvät bluesbiisit ymmärrettiin kerrankin ilman ylimääräisiä selityksiä ja yleisöllä tuntui muutenkin olevan hauskaa.

Tieteellinen blueskonsertointi jatkui heinäkuussa Kuopion torilla järjestetyillä Rapukamurallit tapahtumassa. Ewen oli kirjoittanut Jussilan Japolle jokirapuaiheisen bluesin erinomaisen äyriäisen kunniaksi.

Kesäpalapeli

Kuten Hannu jo paljasti, minulla oli häneltä tilauksessa kunnon räkäsaundinen rock-vahvistin. Kävin reilu viikko sitten Hannulassa ja hain samalla vahvistimen. Ajatuksena oli tehdä siitä kunnon rock-henkinen kasa työnimellä "Greetings from Hell". Minulle oli jäänyt edellisestä modauksesta fenderin kaiutinkartio, joten ajattelin käyttää sen tähän projektiin.

Seuraavaksi sahailin kotelot oikeaan kokoon, liimasin toisen kasaan ja hioin niistä pahimmat murut pois.

Kasa (suomeksi stäkki) alkoi hahmottua jo tässä vaiheessa. Kaiuttimen kartiolle sain hyvän levyn vanhoista kalustekaapin palasista.

Sitten oli vuorossa maalaus. Koska vahvistimen saundi on raskas ja säröinen, ei värinä voinut olla muu kuin vanha kunnon mattamusta, jota ruiskuttelin yhden purkillisen. Minulla oli pari vanerista sahattua pääkalloa, joita käytin sivujen maalauksessa.

Lopuksi kasailin kaapit, laitoin grilliverkkoa suojaksi ja pari ylimääräistä pääkalloa vielä koristeeksi.

Sitten oli vuorossa saundin testaus: särökanava täysille ja helvetin tuli alkoi huutaa....

Puerton kissa

Pari viikkoa loman alusta meni nukkuessa. Ja väsyneenähän ei puuntyöstölaitteisiin kannata koskea, siitä todistavat lukuisat arvet käsissä... Mutta sitten tartuin jo pitkään haaveena olleeseen projektiin: kaksikieliseen sikarilaatikkokitaraan.

Olin muutama vuosi sitten kantanut Puerto Ricosta komean sikarilaatikon, jota olin säästellyt kellarissa. Onneksi säästelin, sillä löysin mietintäaikoina netistä vinkin kissankupin käytöstä resonaattorina (ks. myös Hannun teksti samasta aiheesta). Ostin eläinliikkeestä juuri laatikkoon sopivan kissankupin ja sahasin sille reiän.

Seuraavaksi juottelin pietsomikit Hannun vinkin mukaan rinnan - toisen laitoin kuppiin ja toisen laatikkoon kiinni. Saundiin saa siis molemmat elementit mukaan.

Sitten kävin kaulan kimppuun. Sahasin sen Hannulta saamastani levystä ja liimailin siihen kiinni akustisen otelaudan, jotka Hannu oli dyykannut jostakin varastosta. Sen vuoksi nauhoitin otelaudan uudelleen.

Sitten pääsin viimeistelyvaiheeseen. Jokaisen soitinrakentajan lempikaupasta - Glitteristä - olin löytänyt sopivat pääkallokorvakorut. Niistä toisen laitoin roikkumaan hirrestä ääniaukkoon kiinnittämääni komeaan tähtikuvioiseen rikkasiivilään.

Kielten kiinnitykseen käytin myös paria pääkalloa, jotta soittimeen saisi tarpeeksi rämetunnelmaa.

Lopuksi sahailin hirvenluista tallan ja satulan. Ja melko rumahan tästä tuli, soikin niin hiton huonosti...; )

Jytää, muttei purkkaa

Olen rakennellut Jarmolle jo jonkin aikaa vahvistinta, ja lopulta sain sen valmiiksi. Viimeisin viivästyt johtui potikannuppien odottelusta.

Kyseessä on push-pull-vahvistin, jossa pääteputkina on 6L6GC:t. Anodijännite pääteputkilla on 350 V. Etuasteessa on Fender-tyyppinen tone stack ja vaiheenkääntö on perinteinen pitkähäntä. Mielenkiintoiseksi vahvistimen tekee se, että kolmas vahvistusaste on säädettävissä, eli se toimii joko neutraalisti tai sitten antaa reilusti lisävahvistusta, joka sitten ohjataan vaiheenkäännölle ja päätteelle. Valinnan  voi tehdä joko gain-potikan kytkimellä tai erillisellä jalkakytkimellä. Lisäksi vahvistimessa on Beltonin moduulilla toteutettu kaiku.

Sisäpuolelta vahvistin ei ole mikään kaunotar. Laitoin etuasteputket liian eteen, ja siksi piirilevy tuli etusen ja pääteputkien väliin. Tästä syystä johdutuksesta tuli välillä vähän hassua. Mutta vahvistin toimii, ja on jopa suht hurinaton. Aion vielä siivoilla loppuhurinaa pois.

 

Ongelmia rakentamisessa aiheutti tuon kaiun sijoitus: virtalähde on toisessa päässä, kaiku toisessa, mutta hurinaongelmia tuo ei aiheuttanut. Lisäksi hommassa piinasi kylmä juotos, eli styrkka toimi aina käynnistyksen jälkeen pari minuuttia, ja sitten se hiljeni. Olipa urakka etsiä vian aiheuttaja. Epätoivoissani vaihdoin jo pari konkkaa ja vastustakin, kun en ryhtynyt käyttämään oskilloskooppia vian hakuun.

Jarmolla on selvästi pirut mielessään vahvistimen suhteen. Hän pyysy minulta mahdollisimman rajua ulkonäköä ja loppuvaiheessa vielä toivoi pääkallomallisia potikannuppeja, joten nyt styrkkarissa on violettia käärmeennahkaa ja pyydetyt nupit. Onnea uudelle vahvarille, vaikka näin itse sanonkin. Seuraavaksi paneudun Siekkelin Leon antamaan bassoon.

P.S. Kuvat on tällä kertaa vähän hassut. Siivosin kameraa ja poistin vahingossa rakennusvaiheen kuvat, joten pääsette ihailemaan vain melkein valmista vehjettä.   

"Mun eka kerta"

Varmasti tämän otsikon alla voisi kertoa erinäisiä juttuja, mutta tällä kertaa aiheena on elektrolyyttikondensaattori. Usein kuulee mainittavan, että kannattaa ostaa laadukkaita elkoja (hinnat vaihtelevat melkoisesti eri valmistajien välillä), ja lisäksi painotetaan, että elkot pitää mitoittaa siten, että elkon jännitteenkesto on mielellään 20-30 prosenttia suurempi kuin laitteen käyttöjännite. Olen pyrkinyt ostamaan keskilaadukkaita – ja keskihintaisia – elkoja, ja ne ovat toimineet myös oman jännitemaksiminsa tasolla ja joskus jopa ylikin ilman ongelmia. Nyt kuitenkin tapahtui toisin.

Aloin koota pientä TDA 7297 -IC-piirin ympärille rakennettua stereovahvistinta. Kyseessä oli halpa kiinalainen rakennussarja. Vahvistimen virtalähteenä sai käyttää sellaista, jonka käyttöjännite oli 6-18 volttia: tieto on painettu myös vahvistimen piirilevylle. Katsoin kuitenkin, että elkot olivat 16-volttisia, eli sitä jännitettä ei pitäisi mennä ylittämään. Kasasin laitteen, ja kun käsillä oli sopivasti 16 voltin virtalähde, niin päätin testata laitteen kyseisen virtalähteen kanssa. Ei muuta kuin johdot paikoilleen, virta päälle ja testaamaan. Kaikki toimi hyvin ensimmäiset 10 sekuntia, ja sitten jysähti! Tai ei oikeastaan jysähtänyt, vaan napsahti/poksahti. Sain silmilleni pölyä ja kuidunpaloja. Kytkin virran pois ja aloin tutkia mitä oli tapahtunut, ja tilanteen huomasi helposti: 16-volttinen elko oli puhjennut, ja sain sisustat silmilleni. Onneksi kyseessä oli vain tuollainen tuuman mittainen ja läpimitaltaan 5-millinen murikka, eli ruumiita ei päässyt syntymään. Olipa kyllä ensimmäinen kerta minulle, kun elko paukahtaa. Itse asiassa tuolla elkon kannen pettämisellä pyritään estämään varsinainen hallitsematon räjähdys.

Mitä siis tästä opimme? Kannattaa käyttää laadukkaita elkoja ja mitoittaa ne riittävän suuriksi.      

Aina ei Hanukaan onnistu

Nyt tulee Eetun yllytyksestä rankkaa kamaa. Tosin merkittävä osa todisteita on jo hävitetty.

Kerron siitä, millaiset olivat ensimmäiset sähkörumpuni. Ostin Jarmolta Casio CZ-101 –syntikan, ja keksin ryhtyä tutkimaan, kelpaisiko kyseinen vehje sähkörumpujen ohjaukseen: syntikassahan oli hienot rumpusoundit, mutta runpujen soittaminen koskettimia painelemalla ei oikein houkutellut. Syntikan koskettimistossa ei ollut dymaniikkaa ja kun purin laitteen huomasin, että kunkin koskettimen toimintaa sääteli pieni on-off –kytkin. Siitäpä päättelin, että koskettimen ohjauksen voisi siirtää myös syntikan ulkopuolelle. Ja ei kun hommiin!

Porasin syntikaan 13 reikää, eli ajattelin hyödyntää reilun oktaavin verran koskettimia. Tarkistin, miltä kohdasta koskettimia löytyy perinteinen rumpusatsi, ja noiden koskettimien katkaisimilta vedin johdot reikiin kiinnittämilleni 3,5 mm:n jakeille. Nyt siis voisin yhdistää jakkeihin johdon, jonka toisessa päässä olisi katkaisija, ja tuon katkaisijan sulkeminen tekisi siis saman kuin koskettimen painaminen. Kun syntikan viritystä pystyi vielä liikuttamaan ylös ja alaspäin, koko perkussiomaailma olisi minulle avoin! Näin ainakin teoriassa. Testasin systeemiä johdolla jonka päät laitoin yhteen, ja toimihan se. Homma vaati vaan hieman viilailua, jotta se toimisi haluamassani tarkoituksessa: tarvitsin rumpupadit.

Tein itse padit lastulevystä: kaksi pyöreää kiekkoa päällekkäin siten, että kiekkoja yhdisti ruuvit, jotka kulkivat alemman kiekon läpi. Kiekot olivat siis yhdessä ruuveilla, mutta pystyivät liikkumaan lähemmäksi ja kauemmaksi toisistaan. Keräsin työpaikalta kuivamystekyniä, joiden jouset hyödynsin padeissa: jokaista padia varten tarvittiin neljä jousta, ja kun padeja oli 12, nappasin työpaikalta 48 kuivamustekynää. Nyt, kun padia painoi, se pomppasi jousien varassa takaisin alkuasentoonsa.

Sitten vielä padien lastulevykiekkojen väliin mikrokytkimet, ja homma oli teoriassa valmis: kun padia painoi, mikrokytkin sulkeutui, ja kun kytkin oli johdolla yhdistetty syntikkaan, niin syntikka soi. Kun syntikassa oli valittu percussion-soundit, niin minulla oli toimiva sähkörummusto! Mutta mutta.... padithan piti kiiniittää johonkin telineeseen, jotta niitä voisi käyttää. Suunnitelmia minulla oli telineen rakentamiseksi paljonkin, mutta teline jäi vain tekemättä. Soittelin padeja sängyllä, jossa patja antoi myöten sen verran, että homma teoriassa toimi. Nuo hemmetin kuivamustekynan jouset vaan eivät olleet kovin tarkkoja, joten välillä jokin padi jäi jumiin ja välillä jokin ei toiminut ollenkaan, ja siksi idean toteutus oli melkoinen katastrofi. Siis ”paska reissu, mutta tulipahan tehtyä”.

Nuo padit hävitin pari vuotta sitten, mutta syntykka on vieläkin voimissaan. Voisihan tuohon rakentaa jonnkin toisen mikrokytkinvirityksen vaikka laittamalla kytkimet kiinni vaatteisiin. Onko lukijoilla ideoita jatkokehityksen osalta?

Seuraava sähkörumpusettini olikin sitten Simmons SDS-9. Siis se klassinen piu-piu-setti, jota kuulee esimerkiksi -80-luvun alun reggaelevyillä, mutta se onkin jo toisen tarinan aihe.       

Farmakologista bluesia

Ewen MacDonald sai idean tehdä farmakologia-aiheisia blueseja opetustarkoituksiinsa. Meillä oli ollut erilaisia bluesbändivirityksiä jo useiden kymmenien vuosien ajan ja päätimme lyödä hynttyyt yhteen perustamalla Uncle John's Blues Bändin. Kun biisejä kertyi tarpeeksi, sain idean hakea Kulttuurirahastolta apurahaa multimediaopetusmateriaalin tekoa varten. No rahat saatiin ja levy tehtiin.

Levyn biisit ja lisätietoja projektista löytyy tästä linkistä: http://www.oppi.uef.fi/opk/video/ujbb/index.htm. Ja yliopistolla kun olemme, päätimme myös tutkimuksellisesti osoittaa sen, että blues toimii opetuksessakin: http://openjournals.library.usyd.edu.au/index.php/CAL/article/view/6028.

Orkesterillamme oli tapana juhlistaa vappua yliopistolla pitämällä vapunaaton "luento", jossa farmakologisten biisien lisäksi soitimme kaikenlaista muuta mukavaa. Kun Ewenin eläkkeellelähtö on lähellä, päätimme juhlistaa sitä viimeisellä vappukeikalla tänä vuonna 2014. Keikka taltioitiin ja sen voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tässä osoitteessa: http://tcs.uef.fi/tcs/#page:recordingList&pageNumber:1&id:9C5EFB2B-B63A-4D45-91B9-F90505384880.

Ettei soitinrakennus jäisi tästäkään tekstistä pois: tein Ewenille läksiäislähjaksi cigalelen. Tämä sen vuoksi, että hänen haaveenaan on opetella soittamaan ukulelea eläkepäivillään.

Saksalaista dynamiittia... eikun -cordia

Tulipa vastaani elämää nähnyt ykkössarjan Dynacord Eminent, legendaarinen instrumentti- ja PA-putkivahvistin, tehoja 40-50 W. Laitteessa ei ollut putkia ja kun tutkin sisuskaluja tarkemmin, huomasin, että pari konkkaa oli vuotanut mehujaan pihalle. Otin kuitenkin tilanteen haasteena ja päätin palauttaa laitteen takaisin henkiin.

 

 

Ensimmäiseksi tein täydellisen puhdistuksen: 50 vuodessa laitteen sisustaan oli kerääntynyt mielenkiintoista tavaraa. Kun kuonan alta paljastui mitä laite oli syönyt, aloitin perusteellisen kondensaattorirempan: en vaihtanut pelkkiä vuotaneita elkoja, vaan vaihdoin kaikki piirilevyllä olevat konkat. Samalla rakensin isoimmille elkoille niin kutsutun bleederin, joka tyhjentää konkkien varauksen kun laitteen sammuttaa: 500 volttia näpeille ei tunnu kivalta, ja siksi tällainen varotoimi on tarpeen. Samaan vauhtiin vaihdoin myös sulakepesän, koska vanha näytti aika epämääräiseltä ja lisäksi kannen kierteet olivat sököt. Myös pääteputkien trimmerit oli raiskattu totaalisesti, joten ne menivät vaihtoon. Jostain syystä myös kaiun lähtö-/tuloliittimen johdot oli katkaistu. En tiedä, onko liitin aiheuttanut joskus häiriöitä. Jätin liittimen johdotuksen (ainakin toistaiseksi) koskematta.

 

Sitten alkoi kosmeettinen osuus: puhdistin etulevyn ja kaikki nappulat. Lisäksi puhdistin maagisena silmänä toimivan putken, joka toimii tehonilmaisimena. vaakatasossa olevat äänensävynsäätimet olivat aikojen saatossa kadottaneet yhtä lukuunottamatta säätöasteikkonsa, joten rakentelin uudet asteikkokiekot säätimille. Arvatkaas mistä sain sopivaa materiaalia? Alkuperäisestä kannukondensaattorista, josta sahailin sopivan levyisiä kiekkoja, joiden päälle liimasin paperista tehdyt asteikkolukemat! Yhdenkään sisääntulon on-off-nappulat eivät toimineet, mutta en raskinut ryhtyä irrottelemaan niiden hienoja messinkiniittejä. Saman asianhan ajaa, kun kääntää volyymit nollalle.

Sitten kokeilemaan: ensin ilman etu- ja pääteasteen putkia. Koska jännitteet näyttivät oikeilta, asensin uudet putket, ja tein ihmeellisiä johtovirityksiä saadakseni singnaalit ja verkkovirran sisään ja ulos: laite käyttää DIN- ja banaaniliittimiä ja verkkopuihakin on vanhaa mallia, joten täytyi hieman rimpuilla, että sain johdot aseteltua. Sitten virta päälle ja laite heräsi henkiin! merkkivalo palaa, maaginen silmä sykkii ja kaikki kanavat toimivat. Potikat eivät rutise eikä ylimääräisä hurinoita ole. Lopputulos on siis onnistunut, ja vanhus on nuoruutensa iskussa. Mielestäni laite on niin hieno, että siihen ei pidä mennä muuttelemaan moderneja jakkeja tms: aion rakentaa sopivat sovitusjohdot, jotta vahvistimen saa kätevästi kiinni soittimiin ja kaiuttimiin. Tarvitseeko joku huollettua ja rempattua Eminentiä?

Miten Laneysta tuli Jyty

Sattuipa tässä päivänä muutamana tulemaan vastaani Laneyn 2 * 10” –kaappi, malliltaan GS210VE. Kaappi oli tosi kompaktin kokoinen ja sitä on kehuttu. Kun hintakin oli siedettävän ylärajoilla, päätin ostaa vehkeen pois. Vähän mietitytti se, että kaapissa oli Jensenin elementit, ja minulla on mielikuva Jenseneistä aika kireäsoundisina tötteröinä, mutta what the heck – onhan Fenderkin käyttänyt Jenseneitä. Minulla oli jo hämäräperäinen idea kaappia ostaessani, eli päätin tehdä siitä combon!

 

 

Olen käyttänyt 6L6-putkia tosi vähän, joten päätin kokeilla tehdä 6L6-päätteisen kohtuullisen tehokkaan styrkkarin. Etuasteeseen etsin ideoita Bluetonen Liverpoolista (www.bluetone.fi) ja Trainwreckistä sekä kurkin, miten Fender ja Madamp ovat toteuttanut etusiaan. Vaiheenkäännön tein nk. pitkähäntäisenä. Laneyn kaappiin piti tehdä uusi takalevy, jotta sain styrkkarin palaset sisään. Komponettien pyörittelyssä meni hetki aikaa, kun etsin verkkomuuntajalle, virtalähteelle ja päätemuuntajalle sopivia paikkoja, mutta löytyiväthän ne lopulta. Tavoitteeni oli, että kiinnitän kaiken mahdollisen kaapin takalevyyn, jolloin huolto- ja modaustoimenpiteet tulevat helpoiksi.

Styrkkaripuolen kokoamisessa ei ollut mitään ihmeitä. Kun sitten sain johdot paikoilleen ja aloin etsiä sopivia vastuksia virtalähteeseen huomasin, että verkkomuuntaja antaa aivan liikaa jännitettä: verkkomuuntajan toisio oli nimittäin tyyppiä 260-0-260 ja olin tehnyt niin, että  olin jättänyt keskellä olevan maan käyttämättä ja pistänyt käämin päät kiinni diodisiltaan. Näin siksi, että halusin päästä lähelle 500 voltin jännitettä. No, tasasuuntauksen jälkeen tuosta 520 V:n AC:sta tulikin 728 V DC:tä, ja silloin jo putket hehkuivat aika härskisti. Pari vastusta kärähti ja 500 V:lle mitoitetut suodinkonkat olivat aika kovilla. Kun yritin biasoida pääteputkia, niin virran pienentäminen nosti jännitteen jo reiluun 800 volttiin! Kokeilin vaikka mitä, mutta eihän tuollaista kahtasataa tai kolmeasataa volttia niin vain piiloteta minnekään, joten olin ymmälläni. Kun minulla oli muutenkin asiaa Uraltoneen joka on luottokauppani,  niin samalla nykäisin Uraltonen Mikkoa hihasta ja hän antoi (jälleen kerran) korvaamattomia neuvoja miten minun kannattaisi homma tehdä. Samalla hän kommentoi reilusti alakanttiin valitsemaani päätemuuntajaa ja sain minut hommassa olkeille raiteille. Modauksen jälkeen minulla on päätemuuntajalla ja JJ:n 6L6GC—putkien anodeilla n. 350 volttia, ja mukavasti lähtee jytinää siilläkin.

Etuasteen soundiin olin todella pettynyt. Tykkään muhevasta ja täyteläisestä soundista, mutta etuasteeni soi kirkkaasti ja kireästi etenkin tuolla Laneyn kaapilla. Lisäksi etuasteen särö alkoi olla häiritsevää jo silloin, kun gainin käänsi kolmoselle. Ei muuta, kuin kolvi käteen ja vastusten ja konkkien vaihtoon. Kahden päivän kokeilujen ja juottamisen jälkeen styrkkari alkoi kuulostaa siltä miltä halusinkin, vaikka säröä on vieläkin vähän liikaa. Päätin kuitenkin säilyttää paketin toistaiseksi tuollaisena ja miettiä myöhemmin sitä, miten muuttaisin sitä: ehkä matalampigaininen etuasteputki 12AX7:n tilalle olisi hyvä valinta...

Sen jälkeen vain kaappi/combo kasaan, vanhan Laney-merkin ruuvaaminen irti ja uuden JYTY-merkin ruuvaaminen sen tilalle. En vieläkään täysin rakasta noita Jenseneiden ämyreitä (vähän tynnyrimäinen soundi ja liian kihisevä diskantti) ja voisin kokeilla sitä, että vaihdan toisen Jensenin tilalle jonkun tukevasti soivan Eminencen. Lil’ Buddy on yksi Eminence-suosikeistani, mutta meneeköhän soundit sillä jo liiankin tukkoon.... Saas nähdä. Nyt minulla on kuitenkin näsäkkä combo, joka taipuu niin funkiin, rockiin kuin bluesiinkin.

 

Ai niin: vahvistimia rakentaessani olen keksinyt yhden hyvän varotoimen, jolla voin vähentää hengenmenon riskiä: käytän vain yhtä pistorasiaa. Siis silloin, kun minulla on vahvistimessa sähköt ei kolvi toimi, ja kun kolvissa on vähköt ei vahvistin toimi. Tällä vältyn siltä, että tökkisin jännitteisiä osia kolvilla. Vaikka jatkuva töpselien vaihtelu ottaa välillä päähän, noudatan tuota konstia jatkossakin.