Kitara tarjottimella, osa 2

No tarjosihan tämäkin projekti haasteitakin, kuten hyvän projektin kuuluukin. Eilen vehje oli kuta kuinkin valmis: osat paikoillaan, talla oikeassa korkeudessa, kielet vireessä. Silloin huomasin, että kielten kulma tallaan nähden oli väärä, eli kielet koskettivat vain niukasti tallaa, koska trapetsi oli liian korkealla. Yllättävän herkkä piezomikki on, koska se nappasi kielten signaalin myös tässä tilanteessa. Korjasin kuitenkin ongelman tekemällä hienot silmukkaruuviviritykset, jolla sain kiinnitettyä trapetsin heti tallan taakse. Nyt kielet tulevat eri kulmassa tallan yli. Johan alkoi vehje soida. Kitarassa on erittäin kaunis ääni etenkin akustisesti, mutta ei tuo aktiivitallakaan ole huono.

 

 

Kitara oli siis mielestäni lohikäärmepellin kiinnitystä, kiillotusta ja loppuvalokuvia vaille valmis. Pidin taukoa ja istuin telkkarin ääressä kahvikuppi kädessäni, kun työhuoneesta kuului ”SPROING”. Kohta kissa tuli huoneesta "muina kissoina". Epäilykseni kissaa kohtaan heräsivät. Menin katsomaan mitä tapahtui, mutta en huomannut mitään poikkeuksellista. Menin sitten kahvin jälkeen jatkamaan hommiani ja kun otin kitaran käteen huomasin, että se oli täydellisessä epävireessä. Sitten syykin paljastui: Koska terästarjotin on suuri, jäi alkuperäisestä kannesta jäljelle lähinnä vain reunat. kansi ei ollut ristiinlaminoitua vaneria vaan puuta ja vielä kaiken lisäksi kunnolla halkeillutta. Näin ollen kitaran kansi ja sivut eivät olleet kestäneet trapetsin tuomaa kielten vetoa vaan kannen palat olivat irronneet liimauksistaan ja päästäneet trapetsin liikkumaan eteenpäin. Voi Vee. Ei auttanut muu kuin purkaa soitin, tukea kantta lisää, liimata ja koota kansiosasto uudestaan.  Samalla lukitsin trapetsin ruuvilla kiinni terästarjottimeen, joten nyt tukea on riittävästi.

 

Kitaran sointiin tuo katastrofi ei ainakaan merkittävästi vaikuttanut: nyt kitara on valmis (tosin vieläkin kiillottamatta). Olen todella tyytyväinen lopputulokseen!