Aloittelin aktiivisen soitinten tekemisen 1980-luvun alkupuolella. Silloin ei ollut vielä internetin ihmeellistä maailmaa, joten oppi haettiin kirjoista, lehdistä tai - kuten yleensä - kantapään kautta.
Niemisen Rauno kirjoitteli kansansoitinten rakentamisesta ja noista kirjoituksista sain innoituksen tehdä pari kannelta ja jouhikkoa. Kurosen Jarmo innostui puolestaan noitarumpujen tekemisestä ja hankki jostakin poronnahkoja. Hän maalasi minulle yhden nahkan aidolla tervalla. Tein siihen vanerista kehikon ja Jarmo taisi hommata jostakin poronsarven kappaleen, jolla rumpua saattoi takoa. Kun olimme Pohjantahti-yhtyeen kanssa samoilla Petäjäveden folk-festareilla esiintymässä kesäkuussa 1985, näin
Fältin Kallen lyömässä omaa rumpuaan kunnon karhunkämmenellä. No oma kapulani vaihtui heti toiseksi. Kallelta opin myös, miten kalvo lämmitetään nuotiolla kireäksi ennen soittamista.
Samoihin aikoihin Pelkosen Hannu vihki minut sähköisten soitinten saloihin. Ensimmäisiä tekemiäni soittimia oli sähkömaniska. Siihen sain rungon perinteisestä, Neuvostoliiton tuliaisina hankitusta maniskasta, jonka laitoin päreiksi ja otin kaulan talteen. Lankun tein saunan laudepuiksi tarkoitetusta apassista, joka onkin hyvä lankkupuu sähköisiin soittimiin. Mikiksi laitoin basson mikin, jonka olin saanut halvalla jostakin musiikkiliikkeestä - noina aikoina niistä sai hankittua vielä kaikenlaista kivaa.
Jo tuolta ajalta on himoni ollut värjätä soittimia omituisen näköiseksi. Työkalut olivat tuolloin myös aika alkeelliset ja tekemisen into kova, joten muotopuolihan tuo lankku on. Mutta soitin soi. Olen tykännyt jo pitkään sähkömaniskasta, erityisesti slidesoitossa - siitä saa irti pirullisen korkeita ja korvia hiveleviä ylärekisterissä soivia glissandosooloja. Tuon virityksen jälkeen onkin tullut tehtyä pari maniskaa, mutta niistä joskus enemmän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti