Sikarilaatikko sanoo ”plink”

Olen joskus rakennellut sormipianoja eli kalimboja vaihtelevalla menestyksellä. Suurin tekemäni kalimba oli 20 x 30 x 10 cm, jossa puolentoista oktaavin keskimmäisiä kieliä ylettyi juuri ja juuri soittamaan, kun vehjettä piti käsissään. Kielinä olen kokeillut sateenvarjon metalliosista taottuja kieliä, polku- ja moottoripyörän pinnoista taottuja kieliä ja jopa puretusta joustinpatjasta otettua jousiterästä, mutta parhaina kielinä olen pitänyt niin kutsutusta kauppalangasta taottuja kieliä. Kauppalanka on rautakaupasta saatavaa pari kolme milliä läpimitaltaan olevaa seosmetallista tehtyä lankaa, joka on suhteellisen helposti taottavaa ja sitkeää. Kiinalainen alasimeni on tosin saanut muutamia aika pahoja osumia näissä hommissa. Ohuen langan kuumentaminen ja kuumana pitäminen on temppu sinänsä: ahjon virkaa on saanut toimittaa pihagrillikin.

Viime aikoina minulla on kalimba-rintamalla ollut hiljaista, mutta tammikuussa innostuin katselemaan youtubesta videoita siitä, mitä muut ovat tehneet. Jossain vaiheessa eksyin myös Kalimba Magicin sivuille (http://shop.kalimbamagic.com/product.sc?productId=114) ja sieltä löytyi täydellistä kielimateriaalia sormipianoihin. Jarmo innostui mukaan tilauskimppaan, ja niinpä tilasimme 6 metriä (!) pehmeämpää matalalta soiville kielille tarkoitettua jousuterästä ja toiset 6 metriä kovempaa korkealta soivien kielten materiaalia.  

Tässä ensimmäinen kokeiluni uudella kielimateriaalilla. Kotelona on pieni sikarilaatikko, ja talla ja kieltenpidin on tehty mahongista.

 

Kieltenpitimen pohja on muotoiltu pyöreäksi, jolloin kieliin tulee sopiva vääntö, koska ruuvien kiristäminen vääntää kieliä loivaan u-muotoon. Tämä estää räminää ja pitää kielet hyvin paikoillaan.

 

Virityksestä ei ollut tässä rakentamiskiihkossa niin väliä, eli tällä hetkellä laatikko soi eräänlaisessa pentatonisessa skaalassa, joskin miellyttävässä epävireessä. Vehje soi kuitenkin hienosti ja yllättävän kovaa. Uskon, että saatte nähdä näitä vehkeitä jatkossa lisää!

Cigalele

Sikarilaatikko sopii kuin nakutettu ukulelen tekemiseen. Tämä sen vuoksi, että laatikoiden koko sattuu olemaan juuri sopiva erityisesti tenoriukulelen kaulan mittoihin. Toinen syy on tietysti se, että mahonkiset laatikot näyttävät komeilta ukulelen kaikukoppana.

Tein viime kesänä ensimmäisen cigaleleni ja syksyllä syntymäpäiviään viettävä kollegani antoi ymmärtää, että syntymäpäivälahjaa ei ole vaikea miettiä - joten tuumasta toimeen.

Ensiksi valitsin varastoistani sopivan sikarilaatikon. Laiskuuttani käytin taas valmista kaulaa vaikka ukulelen kaulan tekeminen ei ole suuri työ. Se on varsin pieni eikä tarvitse kaularautaa: neljällä nailonkielellä tuollaista puunpalaa on vaikeaa vetää kieroon.

Sitten hommiin, joka pääasiassa koostuu liimailusta ja saumojen pitävyyden varmistamisesta. Ensin liitin kaulan laatikkoon kehittämälläni "maalarinteippi"-puristimella, joka toimii hyvin tällaisissa pyöreissä liitoksissa. Laatikot ovat yleensä sen verran heikosti tehtyjä, että kannattaa miettiä tukirimojen/palojen laittamista sikarilaatikon sisään. Itse tuin kaulan kiinnityksen ylimääräisellä laudanpalalla ja ruuvasin sen vielä varmuuden vuoksi kiinni.

Seuraavaksi liimasin kaulan ja tallan. Puristusteho kannattaa mitoittaa sikarilaatikon kestävyyden mukaan ja käyttää tarvittaessa tukikappaleita. Itse jätin tahallani laatikon liimaamatta kiinni. Jos soittaminen ei maistu, niin laatikossa voi aina säilyttää sikareita...

Lopuksi taistelin vielä satulan kiinni ja porasin kaikuaukon laatikkoon. Sitten kielet kiinni ja soitin vireeseen ja aloha - sehän soi.