Olin jostain lukenut, että parhaimmat tallat saadaan luonnonluusta. Kun luupalan kilohinta tuntui kohtuulliselta, päätin testata luun työstämistä omin neuvoin. Minulla on sukulaisissa ja ystävissä monta hirvimetsällä juoksijaa, joten pyysin heiltä säästämään minulle sääriluut. Näitä kertyykin joka syksy mukava määrä. Raakaa luuta ei kuitenkaan pidä ruveta työstämään - se homehtuu tai mätänee helposti - vaan luut on ensin keitettävä.
Suosittelen ulkona keittämistä. Haju on nimittäin kamala, ja jos käy niinkuin kerran allekirjoittaneelle - poltin yhden luusatsin pohjaan - suorastaan keskitysleirimäinen. Olen testaillut useita keittoaikoja ja omasta mielestä 12 tuntia on minimi ja yli 20 tunnin keittämisestä ei enää ole merkittävää hyötyä. Veteen kannattaa lisätä suolaa ja/tai etikkaa, edellinen tuntuu osallistuvan luun kovettumiseen ja jälkimmäinen neutralisoi hajua. Kerran kokeilin vaatteidenpesuainetta valkaisumielessä, mutta se pehmensi turhaan luun pintaa.
Ensin leikkaan sääriluun halutun kokoisiksi paloiksi remonttisahalla (tämä on sitten teurastajan työtä, joten oma terä tähän osuuteen): 10 - 15 senttiä sopii minun tarpeisiini. Keittäminen kannattaa jakaa kahteen osaan. Pari tuntia suhteellisen kovalla lämmöllä, jolloin saa keitettyä irtonaisen aineksen ja luuytimet luusta irti ja sitten juuri ja juuri kiehuvalla vedellä loppuaika veden vaihtamisen ja moskien irroittamisen jälkeen. Vettä kannattaa tosiaan tarkkailla ja lisätä tarpeen mukaan. Itse ostin keittämiseen ylhäällä olevan näköisen parsakattilan, joka helpottaa huomattavasti luiden käsittelyä.
Sitten annan luiden kuivua kuukauden pari, jolloin ne kovettuvat lopullisesti. Mokasin kerran laittamalla puolikuivat luut muovirasiaan ja nehän homehtuvat, koska ovat orgaanista ainetta. Työstämisessä luu käyttäytyy kuin erittäin kova puu, paitsi että haisee sahatessa pahalle ja irtoava pöly on tosi ikävää sisäänhengitettävää, joten suosittelen hengityssuojaimia. Poralla tai dremel-tyyppisellä vempeleellä työstö onnistuu myös hyvin.
Tallojen lisäksi luu taipuu monenlaiseen käyttöön. Otelaudan koristeeksi, koruksi ja vaikka potikan nupeiksi. Tallana kovaksi keitetty ja kuivatettu luu on ylivoimaisen parasta sekä soinnillisesti että työstettävyytensä vuoksi.
Yllä on Pelkosen Hannun modaamaan putkiradiovahvistimeen tekemäni korvaavat pääkällövalitsimet. Ja kyllä sääriluusta saa slideputkenkin. Tosin se kannattaa hioa ja kiillottaa kovaksi, muuten saundi on löysän pehmeä (joka tosin sopii bluesiin sekin).
