sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ukulele Stompers ja kevätkauden avaus

Tolvasen Jari tutustutti minut pari vuotta sitten ukulelejen ihmeelliseen maailmaan. Eka keikkani oli Leppävirran mainioilla ukulelefestivaaleilla, jossa pääsin sadan muun soittajan mukana ennätyksen tekoon (kuvasta voi bongata Jarin ja minut tarkalla silmällä...; ).
Aloimme harjoitella ohjelmistoa ja pyysimme Mannisen Olavin bassoon. Viime vuonna yritimme jo Kuopion kesäkauden avajaisten katusoittokonserttiin, mutta oltiin hieman myöhässä ja tänä vuona sitten nappasi.
Katusoittofestareiden esiintyjät
Settimme koostuu ukulelebiiseistä ja sovitetuista jatsistandardeista, jatsi/bluesmiehiä kun kaikki olemme. Alla Jarin lataamia vetoja festareilta ja sen jälkeisiltä synttäreiltä, jossa soitimme akustisesti mukavammassa tilassa. Aluksi Lady be good Kuopion torilta:


Sitten Hanalei moon:


Jarin oma Yartzan tango:


 Maximin lavalta Moonglow:


Ja lopuksi Low cotton:


Kiitokset kuvaajille!
Ukulele Stompers


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Khëm: Jokamies

Saimme vihdoin julkaistua Khëmin Jokamiehen, joka on tehnyt tuloaan jo vuosikymmenen vaihteesta. Tai oikeastaa sillä on vieläkin pidempi historia.

Khëm: Jokamies
Me kaikki opiskelimme joskus viime vuosisadan puolella kansanrunoutta Jyväskylän yliopistossa. Yhteiset soitantomme alkoivat noina aikoina ja kansanmusiikkiakin soiteltiin. Pertti ja Keijo harrastuivat kurkkulauluun ja harjoittelivat sitä 1990-luvulla ihan tosissaan. He perustivat Khëmin ja minä pääsin siihen mukaan lyömiöimään.

Pertti Terho, Keijo Virtanen, Jarmo Saarti
Vuosituhannen vaiheessa Jyväskylän kaupunki järjesti kulttuuripitoista ohjelmaa ja me teimme siihen Jokamies-Eweryman musiikillisen kokonaisuuden. Minä kirjoitin siihen vielä välispiikeiksi runot, jotka Juntusen Arja esitti. Levy piti tehdä jo seuraavana vuonna, mutta muutaman traagisen onnettomuuden ja kustantajien kiinnostumattomuuden vuoksi tässä vierähti aikaa...



Meidän vakaa teoria on, että koska suomalaiset ovat pohjoista havumetsäkansaa, niin samanismin lisäksi täällä on myös kurkkulauluakin harjoitettu. Musiikkimme Khëmissä on yhdistelmä kurkkulaulua, suomalaista lauluperinnettä, buddhalaisuutta ja samanistista rummutusta. Kulttuurit kohtaavat ja hyvä niin! Menköön tämäkin siis Suomen 100 vuotisjuhlistamiseen, että muistettaisiin historiaamme. Maistiaisiksi Manalan matala neiti.



Levyn tekemisessä auttoi X-youth gone wildin äijät, voin suositella. Ja CD:tä voi hankkia minulta (jarmosaarti  ättä gmaili) tai Virtasen Keijolta.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Verde keikkailee

Verde orkesteri on aktivoitunut keikkailemaan ja minäkin olen työkiireiltäni ehtinyt mukaan pariin sessioon. Mika on taas kiitettävästi tehnyt niistä videoita ja tallenteita, joita tässä maistiksi taas muutama.
Ensimmäisenä viime kesän David Ornette Cherryn kanssa tehdystä Euran sessiosta pitkä video, jonka loppupuolella on näkymiä soittajista ja yleisöstä:

Live Eura 02072017 Daivid Ornette Cherry, feature Verde Orkesteri from Mika Rintala on Vimeo.

Tässä taas koko setti äänitettynä tämän kevään Hesan Lovi ambientklubin keikalta Kansallisteatterin Lavaklubilla:

Ja tässä uusimman keikan video:

Live Seinäjoki 2017 from Mika Rintala on Vimeo.

Siinä soittelemme Seinäjokisalissa ja kerrankin lyömäsoittajalla oli käytössään unelmien setti, kiitos Sepon. Nauttikaa!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Unit4You tonttuilee

Kävimme Unit4You bändimme kanssa joulunaluskeikalla Kings Crownissa ja siellä jäi mustikortille tämä pätkä klassisesta Tonttu joululaulusta, jonka sovitimme jatsia ruotsalaisittain tyyliin. Joten loppiaislahjaksi Tomten:



Two rambling boys - hyppää kyytiin

Keijo on diggaillut Woody Guthrieta jo ties kuinka kauan ja senpä vuoksi olemme parin viime vuoden ajan soitelleet hänen biisejään keikoillamme. Viime vuonna päätimme vihdoin äänittää setin Woodyn mainioita lauluja ja kun Kevan Arsi lupasi kustantaa siitä kasetin, niin panimme tuumasta toimeksi.

 
Ultraäänen paketti äänitteitä


Kasetti tuli ulos joulun alla Ultraäänen kautta ja Jukka myy sitä myös kauppansa kautta. Keijo teki mainion kansikuvan:

Two Rambling Boys
Session - ja samalla kasetin - toinen puoli koostuu Keijon ja minun omista biiseistä. Suurin osa Keijon sanoittamia, mutta laitan malliksi tähän kasetille mahtumattoman, johon tehtiin myös sanat yhdessä. Biisin myötä onnea satavuotiaalle Suomelle...










torstai 4. elokuuta 2016

E2_TRON herää henkiin

Kaivoimme Anssin kanssa elektronisen musiikin orkesterimme E2-TRONin pukupussista kesän 2016 kunniaksi ja pidimme Anssin kellaristudiossa äänityssesiot tavoitteena tuottaa cd:n verran hyvää musiikkia. Äänitys tehtiin raiturilla ja kutakin biisiä varten teimme pari ottoa - yritimme soittaa mahdollisimman paljon itse, jolloin teknomusiikkiinkin saa luomuvivahteen.

Biisejä kertyikin tavoitteen verran ja koska ne - ainakin omasta mielestä - ovat mainioita, laitoin pari maistiaisiksi verkkojakeluun.

Aluksi kunnianosoitus jatsin suuruuksille гиганты современные джазовые. Anssi soittelee syntikoita, minä vocoddelen ja lyömiöin ja soitan analogimurinaa.


Seuraava maistiainen on avaruusteknoa nimellä Calling all units:


Ja viimeisenä näytteenä tekno reggaeta nimellä Skanky trance:


Kuunteluohje: pimeässä kuulokkeilla tai valossa kaiuttimista - bassot ja volumet täysille!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Verdeilyä

Vihreän talon jamien jälkeen Mika pyysi minua Verdeen löymäsoittelemaan ja minähän tietysti innolla suostuin. Tämän vuoden keväällä Mika vihjasi, että hän pitää 50-vuotiskonsertin, jonne orkesteri olisi tervetullut soittelemaan ja Niemisen Rauno ilmoitti, että Soveron taidetalolla olisi kesällä kansainvälinen musiikkiviikonloppu samaan putkeen, johon orkesteri oli kutsuttu ja vihjattu, että pääsisimme soittamaan David Ornette Cherryn taustalla.

No tätä varten piti tietysti harjoitella Mikan studiossa ja siellä alkoikin löytyä mielenkiintoinen saundimaailma. Tässä siitä esimerkkinä Mikan tekemä videopätkä Al Mastorok:

Al Mastorok from Verde on Vimeo.

Mikan syntymäpäiväkonsertti oli heinäkuun alussa Luvialla. Paikalla oli melkoinen joukko soittajia. Soitot aloitti duo Vompatti.
Vompatti jammailee

Sitten soitimme Verden kokoonpanolla pidennetyn version Mikan Petovihasta:

Pidennetty Petoviha from Verde on Vimeo.

Loppujameissa paikalle tulivat kaikki soittajat ja aloitimme Davidin biiseillä. Sitten mopo karkasi kunnolla käsistä. Mika teki koko jamittelusta pitkän videon - se kannattaa katsoa loppuun jo pelkän videon vuoksi.

Live Luvia Krikutilli Daivid Cherry & Verde from Verde on Vimeo.

Seuraavana päivänä menimme sitten Soveron taidetalolle.

Keikkajuliste
Siellä kreikkalaisduo aloitti konsertin

Kostas ja Theofilos virtittelevät Davidin kanssa.


Sitten soitimme Davidin biisejä puolenkymmentä kappaletta ja muutaman Verden biisin koko porukan kanssa.

David Ornette Cherry valmiina keikkaan

Musiikki oli mielenkiintoinen sekoitus etnoa ja freejatsia ja erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Mika äänitti setin ja uhkasi, että teemme siitä levyn; eli katsotaan, miten tämä projekti etenee...

Raunon puhallinsetti - omatekemiä tietysti





perjantai 15. heinäkuuta 2016

Keijon kanssa Woody Guthrien kimpussa

Sirkka Heiskanen-Mäkelä pyysi meidät taas tänä vuonna Valkeisten vanhalle koululle keikalle Iisalmen Suomi-Amerikka seuran kesäjuhlaan. Mietimme Keijon kanssa sopivaa ohjelmistoa ja kun Keijo on jo pitkään puuhastellut Woody Guthrien laulujen kimpussa, päätimme koota illan ohjelmiston niistä.

Keijon tekemä keikkajuliste
Laulujen ympärille sai sopivasti ympättyä myös esitelmän americanaan kuuluvasta keskeisestä lauluperinteestä, jossa blues, folk ja kansanlauluperinne yhdistyvät yhden tekijän tuotannossa.

Keijo laittaa julisteen paikalle
Kokosimme Woodyn tuotannosta kymmenen biisin setin ja esittelimme samalla erilaisia kielisoittimia, joilla Yhdysvalloissa perinnemusiikkia on soitettu.
Keijo tarkistaa huuliharppujen kunnon
Tässä esimerkkinä laulu Pretty boy Floydista:


Koska keikka meni mukavasti, päätimme työstää Woodyn lauluista levyllisen tämän vuoden aikana, joten perästä kuuluu...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vihreän talon minifestarit

Hannu järjesti meille keikan Vihreään taloon alkukeväästä. Päätimme pitää minifestarit. Aloitimme setin Vakka-Suomen rytmikuninkaiden juuriosuudella. Keijo kuvasi bluesmiehen ennen keikkaa.

Bluesmies soittelee patiolla
Verde heitti sitten oman osuutensa, joka alkoi etnisemmällä soitolla ja päätyi free-osuuteen, jossa käväisin vierailevana rumpalina.
Verde etnosoi
Mika teki Verden osuudesta videonpätkän, jonka voi käydä katsomassa tästä linkistä:

Verde Live Vihreä Talo 13.02.2016 from Verde on Vimeo.

Lopuksi heitimme Kheta Hotemilla perinteisen komutialaisen osion, josta mallia voi käydä katsomassa täältä:



sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Taisi olla kangastusta - Unit 4 You keikalla

Järkättiin itsemme - eli jatsibändimme Unit 4 You - keikoille Kings Crowniin perjantaiksi ja lauantaiksi viime viikolla. Perjantaina heitettiin perinteinen jatsisetti. Jouni oli kitarassa, Ari fonissa ja minä rummuissa. Seppo hoiti basson.
Lauantaina lauteille tuli mukaan Sirviön Markku ja biisilistaan tuli mukaan lauluja.

Unit 4 You
Juntusen Arja kuvasi pari videonpätkää. Malliksi meiningistä ensin ruotsinkielisen laulajamme När du ler:



Ja sitten oma sovituksemme Kauko Käyhkön ikivihreästä Kangastusta-biisistä, joka on oma suosikkini.



Ensi kuussa keikkaputki jatkuu Rustikin keikoilla - mukaan vaan.....