Saksalaista dynamiittia... eikun -cordia

Tulipa vastaani elämää nähnyt ykkössarjan Dynacord Eminent, legendaarinen instrumentti- ja PA-putkivahvistin, tehoja 40-50 W. Laitteessa ei ollut putkia ja kun tutkin sisuskaluja tarkemmin, huomasin, että pari konkkaa oli vuotanut mehujaan pihalle. Otin kuitenkin tilanteen haasteena ja päätin palauttaa laitteen takaisin henkiin.

 

 

Ensimmäiseksi tein täydellisen puhdistuksen: 50 vuodessa laitteen sisustaan oli kerääntynyt mielenkiintoista tavaraa. Kun kuonan alta paljastui mitä laite oli syönyt, aloitin perusteellisen kondensaattorirempan: en vaihtanut pelkkiä vuotaneita elkoja, vaan vaihdoin kaikki piirilevyllä olevat konkat. Samalla rakensin isoimmille elkoille niin kutsutun bleederin, joka tyhjentää konkkien varauksen kun laitteen sammuttaa: 500 volttia näpeille ei tunnu kivalta, ja siksi tällainen varotoimi on tarpeen. Samaan vauhtiin vaihdoin myös sulakepesän, koska vanha näytti aika epämääräiseltä ja lisäksi kannen kierteet olivat sököt. Myös pääteputkien trimmerit oli raiskattu totaalisesti, joten ne menivät vaihtoon. Jostain syystä myös kaiun lähtö-/tuloliittimen johdot oli katkaistu. En tiedä, onko liitin aiheuttanut joskus häiriöitä. Jätin liittimen johdotuksen (ainakin toistaiseksi) koskematta.

 

Sitten alkoi kosmeettinen osuus: puhdistin etulevyn ja kaikki nappulat. Lisäksi puhdistin maagisena silmänä toimivan putken, joka toimii tehonilmaisimena. vaakatasossa olevat äänensävynsäätimet olivat aikojen saatossa kadottaneet yhtä lukuunottamatta säätöasteikkonsa, joten rakentelin uudet asteikkokiekot säätimille. Arvatkaas mistä sain sopivaa materiaalia? Alkuperäisestä kannukondensaattorista, josta sahailin sopivan levyisiä kiekkoja, joiden päälle liimasin paperista tehdyt asteikkolukemat! Yhdenkään sisääntulon on-off-nappulat eivät toimineet, mutta en raskinut ryhtyä irrottelemaan niiden hienoja messinkiniittejä. Saman asianhan ajaa, kun kääntää volyymit nollalle.

Sitten kokeilemaan: ensin ilman etu- ja pääteasteen putkia. Koska jännitteet näyttivät oikeilta, asensin uudet putket, ja tein ihmeellisiä johtovirityksiä saadakseni singnaalit ja verkkovirran sisään ja ulos: laite käyttää DIN- ja banaaniliittimiä ja verkkopuihakin on vanhaa mallia, joten täytyi hieman rimpuilla, että sain johdot aseteltua. Sitten virta päälle ja laite heräsi henkiin! merkkivalo palaa, maaginen silmä sykkii ja kaikki kanavat toimivat. Potikat eivät rutise eikä ylimääräisä hurinoita ole. Lopputulos on siis onnistunut, ja vanhus on nuoruutensa iskussa. Mielestäni laite on niin hieno, että siihen ei pidä mennä muuttelemaan moderneja jakkeja tms: aion rakentaa sopivat sovitusjohdot, jotta vahvistimen saa kätevästi kiinni soittimiin ja kaiuttimiin. Tarvitseeko joku huollettua ja rempattua Eminentiä?

Miten Laneysta tuli Jyty

Sattuipa tässä päivänä muutamana tulemaan vastaani Laneyn 2 * 10” –kaappi, malliltaan GS210VE. Kaappi oli tosi kompaktin kokoinen ja sitä on kehuttu. Kun hintakin oli siedettävän ylärajoilla, päätin ostaa vehkeen pois. Vähän mietitytti se, että kaapissa oli Jensenin elementit, ja minulla on mielikuva Jenseneistä aika kireäsoundisina tötteröinä, mutta what the heck – onhan Fenderkin käyttänyt Jenseneitä. Minulla oli jo hämäräperäinen idea kaappia ostaessani, eli päätin tehdä siitä combon!

 

 

Olen käyttänyt 6L6-putkia tosi vähän, joten päätin kokeilla tehdä 6L6-päätteisen kohtuullisen tehokkaan styrkkarin. Etuasteeseen etsin ideoita Bluetonen Liverpoolista (www.bluetone.fi) ja Trainwreckistä sekä kurkin, miten Fender ja Madamp ovat toteuttanut etusiaan. Vaiheenkäännön tein nk. pitkähäntäisenä. Laneyn kaappiin piti tehdä uusi takalevy, jotta sain styrkkarin palaset sisään. Komponettien pyörittelyssä meni hetki aikaa, kun etsin verkkomuuntajalle, virtalähteelle ja päätemuuntajalle sopivia paikkoja, mutta löytyiväthän ne lopulta. Tavoitteeni oli, että kiinnitän kaiken mahdollisen kaapin takalevyyn, jolloin huolto- ja modaustoimenpiteet tulevat helpoiksi.

Styrkkaripuolen kokoamisessa ei ollut mitään ihmeitä. Kun sitten sain johdot paikoilleen ja aloin etsiä sopivia vastuksia virtalähteeseen huomasin, että verkkomuuntaja antaa aivan liikaa jännitettä: verkkomuuntajan toisio oli nimittäin tyyppiä 260-0-260 ja olin tehnyt niin, että  olin jättänyt keskellä olevan maan käyttämättä ja pistänyt käämin päät kiinni diodisiltaan. Näin siksi, että halusin päästä lähelle 500 voltin jännitettä. No, tasasuuntauksen jälkeen tuosta 520 V:n AC:sta tulikin 728 V DC:tä, ja silloin jo putket hehkuivat aika härskisti. Pari vastusta kärähti ja 500 V:lle mitoitetut suodinkonkat olivat aika kovilla. Kun yritin biasoida pääteputkia, niin virran pienentäminen nosti jännitteen jo reiluun 800 volttiin! Kokeilin vaikka mitä, mutta eihän tuollaista kahtasataa tai kolmeasataa volttia niin vain piiloteta minnekään, joten olin ymmälläni. Kun minulla oli muutenkin asiaa Uraltoneen joka on luottokauppani,  niin samalla nykäisin Uraltonen Mikkoa hihasta ja hän antoi (jälleen kerran) korvaamattomia neuvoja miten minun kannattaisi homma tehdä. Samalla hän kommentoi reilusti alakanttiin valitsemaani päätemuuntajaa ja sain minut hommassa olkeille raiteille. Modauksen jälkeen minulla on päätemuuntajalla ja JJ:n 6L6GC—putkien anodeilla n. 350 volttia, ja mukavasti lähtee jytinää siilläkin.

Etuasteen soundiin olin todella pettynyt. Tykkään muhevasta ja täyteläisestä soundista, mutta etuasteeni soi kirkkaasti ja kireästi etenkin tuolla Laneyn kaapilla. Lisäksi etuasteen särö alkoi olla häiritsevää jo silloin, kun gainin käänsi kolmoselle. Ei muuta, kuin kolvi käteen ja vastusten ja konkkien vaihtoon. Kahden päivän kokeilujen ja juottamisen jälkeen styrkkari alkoi kuulostaa siltä miltä halusinkin, vaikka säröä on vieläkin vähän liikaa. Päätin kuitenkin säilyttää paketin toistaiseksi tuollaisena ja miettiä myöhemmin sitä, miten muuttaisin sitä: ehkä matalampigaininen etuasteputki 12AX7:n tilalle olisi hyvä valinta...

Sen jälkeen vain kaappi/combo kasaan, vanhan Laney-merkin ruuvaaminen irti ja uuden JYTY-merkin ruuvaaminen sen tilalle. En vieläkään täysin rakasta noita Jenseneiden ämyreitä (vähän tynnyrimäinen soundi ja liian kihisevä diskantti) ja voisin kokeilla sitä, että vaihdan toisen Jensenin tilalle jonkun tukevasti soivan Eminencen. Lil’ Buddy on yksi Eminence-suosikeistani, mutta meneeköhän soundit sillä jo liiankin tukkoon.... Saas nähdä. Nyt minulla on kuitenkin näsäkkä combo, joka taipuu niin funkiin, rockiin kuin bluesiinkin.

 

Ai niin: vahvistimia rakentaessani olen keksinyt yhden hyvän varotoimen, jolla voin vähentää hengenmenon riskiä: käytän vain yhtä pistorasiaa. Siis silloin, kun minulla on vahvistimessa sähköt ei kolvi toimi, ja kun kolvissa on vähköt ei vahvistin toimi. Tällä vältyn siltä, että tökkisin jännitteisiä osia kolvilla. Vaikka jatkuva töpselien vaihtelu ottaa välillä päähän, noudatan tuota konstia jatkossakin.

Sanzaa, sanzaa - täytyy saada sanzaa

Oltiin Hannun kanssa Ruotsissa kesätöissä joskus 1980-luvun alkupuolella. Aina kun saatiin palkka käteen rynnättiin Tukholmaan levy-, kirja- ja soitinostoksille. Matkakassi täyttyikin Ruotsissa mukavasti, koska siellä oli jo tuolloin ymmärretty monikulttuurisuus.
Eräällä retkellä osuttiin Tukholmassa etnokauppaan, joka oli suomalaispojalle ihme: etnosoitinta ja opasta löytyi jos jostakin kulttuurista. No, rumpali innostui tietysti afrikkalaisista lyömäsoittimista ja osteli niitä mukaansa. Lisäksi löysin pari aiheeseen liittyvää teosta.

Niissä molemmissa esiteltiin Afrikan ihme: sormipiano. Afrikassa eri heimoilla on tietysti soittimelle omat nimensä, mutta ruotsalaisen läpyskän esittelemä nimi sanza tarttui minun mieleeni soittimen oikeana nimenä. Mukaan tuli ostettua tuolloin bambunkielinen versio, jossa oli varsin pehmeä sointi. Kotona päätin sitten ruveta tekemään metallikielisiä versioita.
Hannu jo esitteli omansa, muttas tosimies tietysti takoo kieletkin itse - ainakin kerran. Itse olen käyttänyt kaikenlaista rautaa ja terastä tähän tarkoitukseen, mutta parhaaksi olen havainnut noin kolmemillisen teräslangan. Kerran kokeilin myös lakaisen-lakaisukoneella vempeleestä pudonneita metallikieliä, mutta ne olivat tähän tarkoituksen ihan liian lepsuja. Puusaunaa lämmitellessäni olen samalla takonut kielet litteiksi. Kaasukeitin toimii tähän tarkoitukseen myös hyvin.

Rakenteellisesti sanza on siis laatikko, jonka päälle kielet on laitettu tallan ja kiinnikkeen avulla. Löysin kellarista mahonkiviillutettua venevaneria, joka on sekä kaunis, että hyvin soiva puuaineis laatikon tekoon. Laatikkoja on monen muotoisia ja sen lisäksi tietysti käytetään erilaisia kasvien valmiiksi tarjoamia kaikupohjia. Oma haaveeni on tehdä joskus koivunpahkasta soitin, kunhan vain löydän sopivan kokoisen.

Wahwah-soundin soittimeen saa poraamalla pohjaan reiän, jota suljetaan ja avataan soittimen alle jäävällä sormella. Kielten alle olen laittanut nykyisin pultin ja kielten yläpuolelle takomattomasta kieliraudasta pätkän.

Olen testaillut eri pituisia kieliä. Valmiita mittoja löytyy netistä pilvin pimein ja virityksiä samaten. Alapuolen wahwah-efektin ja peukaloitten yhteistoiminnan harjoittelu on hyvää sormiharjoitusta, varsinkin jos yrittää saada efektin ja peukkurytmin toimimaan toisiaan tukevasti. Jos kielten takominen ei kiinnosta tai siihen ei ole mahdollisuutta, niin Hannun postauksessa neuvotaan mistä saa valmiiksi taottua kielilankaa.