Puolalainen piru, osa 2

Do dih... aiemmin aloittamani puolaisen Defilin kunnostuksen kakkosvaihe, jossa kaikki voi mennä pieleen.

 Filleri on siis levitetty ja sen jälkeen on tullut hiottua, hiottua ja vielä kerran hiottua. Ensin nelisatasella paperilla, sitten kasisatasella ja lopulta 1500:lla. Body alkaa siis olla kunnossa maalausta varten.

 

 

Vaimo tosin heitti ilmoille ajatuksen, että mitä jos soitinta ei maalaisi ollenkaan? Ajatus on toisaalta hyvin houkutteleva: saisipa ainakin soittimen, jossa näkisi miten se on tehty ja ei tuo sävykään olisi kovin paha. Muutamat kitatut kohdat pohjassa ja kansivanerissa olevat vauriot, joihin on tarttunut enemmän maalia, saivat minut kuitenkin toisiin ajatuksiin.
 
Olen käyttänyt aikaisemmin autojen ja moottoripyörien värikartoista löytyviä värejä kohtuullisella menestyksellä (ks tämä: http://pelkonensaartimusic.blogspot.fi/2013/09/lisaa-teletappeja.html). Marssin siis SP-automaalit –liikeeseen Hyvinkäälle ja valitsin Triumph-prätkien värikartasta itselleni mieluisen sävyn. Haaste on se, että väri on niin kutsuttu candy-väri, jossa lopullinen väri muodostuu pohjaväristä ja pintaväristä sekä lakasta. Pintavärin määrä vaikuttaa siihen, minkä värinen vehkeestä lopulta tulee. Siis, haasteita edessä, etenkin, kun minulla on taipumus maalin valuttamiseen. Alla candyn komponentit. Osaatteko näiden perusteella arvata lopullisen värisävyn?

 

En maalaa vielä tänään: ensin täytyy rakentaa teline, jossa voin pyöritellä kitaran bodya joka suuntaan. Yhtä lankkua roikotin kerran rautalangasta: sain tehtyä upean pinnan, sitten lanka irtosi ja lankku putosi lattialle. Arvaahan sen miten siinä kävi: halki meni!

Projekti siis jatkuu...