sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

HOTA: Puu antaa voimaa

Pelkosen Hannun kanssa soiteltiin tämä biisi muistaakseni vuonna 2012. Se on siitä alkaen pyörinyt päässäni ja vaatinut videota taustakseen.
Tänä juhannuksena se sitten sai kuvansa Juntusrannan juhannusyössä.


lauantai 13. kesäkuuta 2020

Koronakevään videoprojektit

Ystäväni Ewen Macdonald innostui musiikkivideoiden tekemisestä tänä koronakeväänä kanssani. Keikat ja harjoittelut lyötiin kiinni, kotikaranteenit alkoivat, mutta soittamisen vimma jatkui molemmilla.

Kaikki alkoi siitä, kun lähetin Ewenille soittamani bluesin kännykällä. Hän teki siihen sanat ja videon ja niin ensimmäinen musiikkivideo, King Corona Blues, syntyi huhtikuussa.




Olemme soitelleet pitkään bluesia yhdessä, joten bluesilla oli helppoa jatkaa. Kuopioon iski takatalvi huhtikuussa, joten teimme Snow Blues in E -kappaleen samalla idealla.




Tämän jälkeen nostimme rimaa askeleen korkeammalle sekä musiikillisesti että kuvallisesti. Ewen alkoi kirjoittaa sanoihin tarinoita korona-ajasta, aloimme tehdä muutakin kuin pelkkiä perusblueseja ja kuvatarinatkin alkoivat kehittyä. Toukokuun alussa valmistui A quarantine vignette.





Ja sitä seurasi sitten These socks ain't made for walking, jonka hillitön video perustuu Ewenin kokemuksiin pitkiltä lenkeiltä.



Tämän jälkeen Ewen innostui panostamaan videoihin entistä enemmän. My (mad) Lady Corona oli samalla virtuaalinen taidenäyttely.




Musiikillisesti omasta mielestäni paras syntyi seuraavaksi, kun Ewenin kaipuu pubeihin kääntyi sanoiksi ja minun sävellyksekseni kappaleessa Drinking at home is just boozing, josta tulikin mukava korona-ajan pubilaulu.



Edellisessä ja seuraavassa Honeymooning with you, Ewen kikkali erityisesti jaetun näytön kanssa videoissaan ja sai koko "orkesterimme" esiintymään.



Koronakevään viimeinen musiikkivideomme Love in Quarantine hyppäsi sitten kuvallisesti aivan uudelle tasolle. Ewenin ystävä Ole Koustrup Hansen ehdotti yhteistyötä ja green screen tekniikan hyödyntämistä korona-ajan traagisessa rakkaustarinassa.



Kaiken kaikkiaan saimme mukavasti ajan kulumaan projektiemme parissa. Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti kotikuvaajillemme!